Helsinki–Riihimäki-ratahankkeen rakentuminen etenee sujuvasti kohti seuraavaa vaihetta
Julkaistu 24.1.2024 14.43
Helsinki–Riihimäki-ratahankkeessa aloitetaan kolmas vaihe, kun hankealue laajenee Hyvinkään ja Riihimäen välille. Kolmannen vaiheen ratasuunnitelma on parhaillaan hyväksymiskäsittelyssä. Kolmas toteutusvaihe alkaa Hyvinkään ja Riihimäen välisen tavaraliikenneraiteen rakentamisella arviolta vuonna 2026. Hankkeen aiempien vaiheiden rakentaminen on parhaillaan käynnissä Tikkurilassa, Keravan Kytömaan ja Järvenpään Ainolan välisellä rataosuudella sekä Järvenpään Purolan ja Tuusulan Jokelan välillä.
Rataa rakennetaan kustannustehokkaasti ja häiriöt minimoiden
Helsinki–Riihimäki-ratahankkeella parannetaan pääradan toimivuutta, lisätään rataosan kapasiteettia ja vähennetään häiriöherkkyyttä. Hankkeen valmistuttua koko Helsinki–Riihimäki-rataosa tulee olemaan neliraiteinen.
Hankkeelle on myönnetty hallituksen 2024 talousarviossa 110 miljoonan euron rahoitus, joka mahdollistaa hankkeen sujuvan ja kustannustehokkaan laajentumisen kolmanteen vaiheeseen. Kolmas vaihe alkaa arviolta vuonna 2026 Hyvinkään ja Riihimäen välisen tavaraliikenneraiteen rakentamisella. Samalle rataosuudelle toteutetaan lisäraide hankkeen toisessa vaiheessa.
”Lisäraiteiden rakentaminen samanaikaisesti lyhentää rakentamisen kokonaiskestoa ja näin myös vähentää häiriöitä lähialueen asukkaille ja liikenteelle. Yhteensovitus mahdollistaa Hyvinkään ja Riihimäen välisten lisäraiteiden rakentamisen kustannustehokkaasti ja mahdollisimman vähin häiriöin”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Riitta Parviainen Väylävirastosta.
Kolmannen vaiheen ratasuunnitelmat ovat hyväksymiskäsittelyssä
Kolmannen vaiheen ratasuunnitelmat ovat parhaillaan hyväksymiskäsittelyssä, jonka jälkeen voidaan aloittaa rakentamissuunnittelu. Rakentamisen aikataulu ja yksityiskohdat tarkentuvat rakentamissuunnittelun edetessä. Ratasuunnitelmassa esitetään Jokela–Riihimäki-välille kahta lisäraidetta, tavaraliikenteen raiteen ylikulkusiltaa neljän pääradan raiteen yli Hyvinkään pohjoispuolelle sekä siltoihin, turva- ja sähkölaitteisiin ja meluntorjuntaan tehtäviä muutoksia ja täydennyksiä.
Helsinki–Riihimäki-hankkeessa luodaan edellytykset sujuvammalle liikenteelle Suomen vilkkaimmin liikennöidyllä rataosuudella, pääradalla. Hanke toteutetaan kolmessa vaiheessa, joista ensimmäisen rakentaminen on käynnissä vuosina 2016–2024 ja toisen vuosina 2021–2028.
Lisätietoja hankkeesta:
Väylävirasto: Riitta Parviainen, projektipäällikkö, [email protected], puh. 0295 34 3034
Seuraa hanketta:
https://www.facebook.com/hkiriihimaki
https://vayla.fi/helsinki-riihimaki