Hyppää sisältöön

Asiakaspalvelun ajankohtaiset: Missä viipyy aura-auto?

Julkaistu 16.1.2019

Lunta tulee nyt – ja se on havaittavissa myös Väylän ja ELY-keskusten yhteisessä asiakaspalvelussa. Toisinaan aura-autoa ei kuulu, mutta mitä tehdä, kun se ajaa kapealla tiellä vastaan? Muita suosittuja aiheita ovat olleet aurauskaluston taso ja yksityisteitä koskeva ilmoitusvelvollisuus.

aura-auto

Tiet on jaettu hoitoluokkiin ensisijaisesti liikennemäärien mukaan. Hoitoluokat määrittelevät, missä kunnossa teiden on oltava talvella, tai kuinka nopeasti on ryhdyttävä toimenpiteisiin kelin muuttuessa huonommaksi lumen tai liukkauden vuoksi. Vilkkaan liikenteen päätiet aurataan ensin, joten vähäliikenteiselle tielle voi aura-auton saapumiseen kulua pidempään.

Taloudellisten- ja sitä kautta kalustoresurssien vuoksi ei pääteilläkään voida taata joka hetki aurattua pintaa, jos lunta tulee runsaasti. Urakoitsijoiden hoitolenkin läpi ajaminen saattaa kestää useamman tunnin jatkuvallakin ajolla, jolloin myös aurauksen uusimiseen menee aikaa.

Keskimäärin talvessa on erittäin huonoja kelejä 2-5 % eli muutama päivä. Ei ole taloudellista kannattavaa mitoittaa kaluston määrää niiden mukaan. Poikkeuksellisissa lumimyräköissä laatuvaatimukset eivät täyty, vaikka urakoitsijoilla on koko kalusto käytössä. Sade- ja lumikuurot voivat olla myös hyvin paikallisia. Silloin kuurot eivät välttämättä näy sääennusteissa tai tiesääasemien tiedoissa.

Tienkäyttäjät voivat itse seurata Liikennetilanne-palvelusta kunnossapitotoimien etenemistä lähes reaaliajassa.

Liittymien lumivallit, kapea aurausjälki, bussipysäkit ja pyörätiet

Toisinaan närkästystä herättää se, että aura jättää lumivallin jälkeensä. Lakikirja on selkeäsanainen tässä asiassa: ”Tontinomistajan velvollisuutena on tarvittaessa poistaa jalkakäytävälle tai sen vierelle kertyneet lumivallit sekä pitää jalkakäytävän viereinen katuoja ja sadevesikouru lumettomana ja jäättömänä. Tontinomistaja vastaa myös tontille johtavan kulkutien kunnossapidosta.”

Tie kuuluu aurata noin 25 cm etäisyydelle aurausviitoista. Jos ajokaistat jäävät niin kapeaksi, että vastaantulijaa ei meinaa mahtua ohittamaan, kannattaa asiasta soittaa Tienkäyttäjälinjalle numeroon 0200 2100 (24 h/vuorokaudessa).

Joskus bussipysäkin kohdalle on voinut jäädä lumivalli estäen matkustajien pääsy katoksen alle. Soitto tienkäyttäjälinjalle on silloin paikallaan.

Talvipyöräilijöille runsas lumentulo on väistämättä haaste. Myös vaunujen, rollaattorin tai pyörätuolin työntäminen sohjossa on todella raskasta, joskus mahdotonta. Jos mahdollista, kulkuväline kannattaa valita sään mukaan tai siirtää liikkumista ajankohtaan, jolloin tiet on jo aurattu. Jos jalankulku- ja pyöräilyväylät ovat pitkään hoitamatta, suosittelemme Tienkäyttäjän linjalle soittoa.

Polanteet, soratiet ja rikkoontuneet postilaatikot

Myöhään aloitettu auraus aiheuttaa tallaumia ja polannetta. Jos tilanne on paha, aura-auto ei enää riitä tien kunnostukseen, vaan tarvitaan tarkoitukseen varattuja erikoisvälineitä. Tästä voi ilmoittaa Tienkäyttäjälinjalle tai asian pitkittyessä myös Palauteväylälle.

Soratien auraamista voidaan viivyttää, jos tiellä on pintakelirikkoa. Auran terä veisi mennessään sorat ja vaarana on myös auran rikkoontuminen. Kyse on myös työturvallisuusasiasta. Tällaisissa tilanteissa joudutaan joskus odottamaan pakastumista tai tie aurataan toisenlaisella kalustolla, esim. alusterillä tai tiehöylällä.

Jos aura-auto rikkoo vahingossa postilaatikon, lain mukaan vahingon korvaa Posti. Ilmoita asiasta Postin asiakaspalveluun puhelimitse: 0600 94320 (pvm, mpm), ma–pe klo 8–16.

Aura-auton kohtaaminen ja aurauskalusto

Aura-auton tulessa vastaan, kannattaa hidastaa vauhtia ja ajaa lähellä oikeata reunaa. Lue lisää ohjeita aura-auton kohtaamisesta Liikenneturvan sivuilta.

Aurauskalustokin on herättänyt keskustelua. Sitä saatetaan pitää riittämättömänä ja kaivataan järeämpiä laitteita. Urakoitsijalta edellytetään, että päätiestö aurataan kuorma-autokalustolla. Alemmalla verkolla sallitaan myös traktorikalusto eikä siitä ole annettu tarkempaa ohjeistusta. Aurausvarustuksesta, eli lisälaitteista ja niiden käytöstä päättää urakoitsija itse. Väylän ja ELY-keskuksen näkökulmasta tärkeintä on, että tie hoidetaan laatuvaatimusten mukaisesti. Jos työn jälki on puutteellista jatkuvasti, asiasta voi laittaa viestiä Palauteväylälle.


Lumiaurauksen uudet laatuvaatimukset vaikuttavat ensi syksystä lähtien

Tänä talvena kiitostakin on nopeasta ja hyvin hoidetusta tiestä on tullut. Soittajien mukaan tilanne viime talveen verrattuna on parantunut. On hyvä muistaa, että aurauksen käynnistyminen aiempaa varhaisemmassa vaiheessa ei toteudu vielä tällä kevättalven jaksolla kaikilla alueilla. Uudistettu maanteiden hoitourakkamalli otetaan käyttöön syksystä 2019 lähtien 17 maantien hoitourakassa ja vuoteen 2023 mennessä kaikissa urakoissa.

Tutustu tuleviin talvihoidon laatuvaatimuksiin 

Tämänhetkiset talvihoidon laatuvaatimukset 

Yksityistielain muutos ja valtionavustukset

Yksityisteitä koskevia valtionavustuksia hakiessa hämmennystä on herättänyt vuoden alusta voimaan tullut ilmoitusvelvollisuus. Uuden yksityistielain (560/2018) myötä Yksityistiekunnilla on tämän vuoden alusta alkaen ollut velvollisuus toimittaa Väylän Digiroad-järjestelmään tien liikenteenohjauksen tiedot. Jos tiekunta hakee valtionavustusta, yksityistierekisteriin toimitettavat tiedot on toimitettava Maanmittauslaitokselle sekä tie- ja katuverkon tiedot Väylän Digiroadiin.

Lisätietoa Digiroadista ja ilmoitusvelvollisuudesta

Ohjeita tietojen lisäämisestä

Viime kesältä tulleita yksityisteiden avustushakemuksia käsitellään maaliskuun alussa ja vanhat hakemukset ovat voimassa sellaisenaan.

Aiheista lisää verkossa:

Lue lisää teiden talvihoidosta Väylän verkkosivuilta

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta

Talvihoidon uudet linjaukset


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta