Tiistaina 2.8.2011 klo 6.00 suljetaan vt 5:llä Vuorelan eritasoliittymässä pohjoiseen päin menevä ja pohjoisesta päin tuleva ramppi maa- ja siltatöiden vuoksi. Kiertotienä käytetään vt 9:ää ja mt 559:ää (yhdystie). Kiertotie on kuvattu oheisessa kartassa.
Rampit pysyvät suljettuna marraskuun loppuun asti. Ramppien avaamisen yhteydessä liikenne siirretään kokonaan uuteen eritasoliittymään.
Ramppien sulkemisen lisäksi kesän aikana tehdään muitakin pienempiä liikennejärjestelyjä Vuorelan eritasoliittymän kohdalla.
Pahoittelemme aiheutuvaa häiriöitä.