Hyppää sisältöön

Vähähiilisempi rakentaminen infra-alan yhteinen tavoite

Julkaistu 9.12.2022

Tänään julkaistu InfraCO2-päätötietokanta täydentää vähähiilisen rakentamisen tietopohjaa ja yhdenmukaistaa koko infra-alan kasvihuonekaasupäästöjen laskentaa suunnittelusta rakentamiseen. Tietokannan rakentaminen ja käytännön pilotit onkin tehty tiiviissä yhteistyössä infra-alan toimijoiden kanssa. Työtä vähähiilisemmän tulevaisuuden eteen tehdään monella rintamalla.

Päästötietokannan ensimmäiseen versioon oman panoksensa on antanut yli sata infra-alan ammattilaista. ”Infra-alan toimijat ovat osallistuneet työhön aktiivisesti ja avoimin mielin. Yhdenmukaisen ja vertailukelpoisen päästölaskennan kehittämiselle on ollut selkeä tarve”, erityisasiantuntija Janne Pesu Suomen ympäristökeskuksesta sanoo. Infrarakentamisen päästötietokannan on tuottanut Suomen ympäristökeskus Väyläviraston toimeksiannosta.

Kuntien infrarakentamisen tarpeita on niin ikään huomioitu läpi kehittämistyön, ja Helsingin kaupunki on osallistunut aktiivisesti hankkeen ohjausryhmätyöhön ja tietokannan pilotointiin. 

Hankkeen ilmastovaikutuksia arvioidaan suunnitteluvaiheessa yhdenmukaisella menetelmällä

Hankesuunnitteluun ja eri suunnitelmavaiheisiin päästölaskenta tuodaan muun muassa suunnitteluhankintojen ympäristökriteerien avulla. Päästötiedon kytkeminen kaikkiin suunnitteluvaiheisiin ja yhdenmukainen kokonaiskuva hankkeen ilmastovaikutuksista auttavat suunnittelun ohjauksessa ja päätöksenteossa.

"Suunnitelmasta saamme tuotteiden määrätiedot, joiden pohjalta investoinnin päästöt lasketaan. Lisäksi haluamme arvioida päästövaikutukset väylän koko elinkaaren ajalta ja olemmekin kehittäneet tähän arviointimenetelmää", kertoo ympäristöasiantuntija Karoliina Saarniaho Väylävirastosta.

"Arviointimenetelmä kuvaa esimerkiksi, mitä elinkaaren osia laskentaan tulee sisällyttää, mitä tietolähteitä voi käyttää, miten kuljetusmatkat määritetään, ja miten nämä kaikki tehdyt oletukset tulee tuoda esille. Näin laskennasta tulee yhdenmukainen ja vertailukelpoinen." Tavoitteena on, että laadittava menetelmä palvelee laajasti koko julkisen sektorin infrarakentamisen ilmastovaikutusten arviointia.

Väylävirastossa on pilotoitu jo tänä vuonna päästötietokantaa ja infrarakentamisen vähähiilisyyden arviointimenetelmää. Hankepilottien pohjalta on tuotettu yhdenmukaisia ja vertailukelpoisia hiilijalanjälkilaskelmia. "Pilottihankkeina meillä on ollut muun muassa vt 5 Hurus-Hietanen ja Luumäki-Imatra-ratahanke. Valituissa kohteissa on monipuolisesti väylähankkeille tyypillisiä toimenpiteitä, ja pilotoitavat hankkeet ovat suunnittelun elinkaaren eri vaiheissa", kertoo liikennetalouden asiantuntija Hanna Sandell. 

Pilottien avulla päästölaskenta tuodaan osaksi suunnitteluprosessia: "Rakentamisesta aiheutuvien päästöjen laskenta mahdollistaa tiedon hyödyntämisen hankearvioinnissa ja hankearviointien osana tehtävää kannattavuuslaskelmaa. Jatkossa voimme huomioida hankearvioinneissa sekä liikenteen päästöjen muutokset että rakentamisesta aiheutuvat päästöt", kuvaa Sandell.

Lisätietoa:

Tietokanta: CO2data.fi/infra/
Infrarakentamisen päästölaskennan kehittäminen: Ympäristöasiantuntija Karoliina Saarniaho, p. 029 534 3294
Pilotoinnit ja hankearvioinnin kehittäminen: asiantuntija, liikennetalous Hanna Sandell, p. 050 470 6382
InfraCO2 päästötietokanta: Erityisasiantuntija Janne Pesu, Suomen ympäristökeskus, p. 029 525 1405, [email protected]
Lue tiedote: Infrarakentamisen hiilijalanjälki haltuun tietoa hyödyntämällä


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta