Tieturva 2:n verkkokoulutuksen uusi oppimisalusta on toiminnassa, ja 1.1.2022 alkaen Tieturva 2-koulutus tulee olemaan tarjolla vain verkkokoulutuksena. Tämän muutoksen myötä Tieturva 2-kurssinjohtajapätevyydet päättyvät ja Tieturva 2 -lähiopetus poistuu koulutusvalikoimasta.
Tieturva 2-verkkokoulutus on kurssilaiselle maksuton ja pätevyys on voimassa viisi vuotta verkkokoulutuksen suorituskuukaudesta. Todistuksen koulutuksen suorittamisesta voi tulostaa itselleen tai tallentaa esimerkiksi tietokoneelle.
Tieturva 2 -kurssi on tarkoitettu tiellä, kadulla tai muulla liikennealueella liikenne- ja työturvallisuudesta huolehtiville ja niistä vastuussa oleville henkilöille. Kurssin tavoitteena on antaa valmiudet:
- Tiellä tehtävien töiden vaarojen tuntemiseen ja niihin varautumiseen.
- Turvallisuusasioiden huomioimiseen suunnittelussa ja toteuttamisessa.
- Lakisääteisten suunnitelmien tuntemiseen ja laatimiseen.
- Lakisääteisten tarkastusten tuntemiseen.
- Yhdenmukaiseen käyttäytymiseen tiellä tehtävässä työssä.
- Perehdyttämis- ja opastusvelvoitteiden tuntemiseen.
- Rakennuskohteen eri osapuolten vastuiden tuntemiseen.
Väylävirasto edellyttää Tieturva 2 -pätevyyttä:
- Tiellä tehtävässä työssä päätoteuttajan työ- ja liikenneturvallisuudesta vastaavalta henkilöltä.
- Tienpitoon liittyvässä työssä työnjohto-, valvonta- ja liikenteen järjestelyjen suunnittelutehtävässä työskentelevältä.
- ELY-keskusten aluevastaavilta.
- Urakka-asiakirjojen valmistelijoilta ja myös ko. työtä tekeviltä hankintakonsulteilta.
- Tilaajan edustajana toimivalta tarkastus- ja valvontahenkilöltä ja rakennuttajakonsultilta.
Tieturva 2 -kurssin ja siihen kuuluvan tutkinnon suorittaminen oikeuttaa saamaan henkilökohtaisen Tieturva 2 -pätevyyden. Edellytyksenä Tieturva 2 -kurssille pääsemiselle on voimassa oleva Tieturva 1 tai Tieturva 2 -pätevyys.
Tieturva-kurssin portaali (e-tieturva)
Lisätietoa:
Risto Lappalainen p. 029 534 3966 [email protected]
Yleistietoa tieturvakoulutuksista: https://vayla.fi/palveluntuottajat/koulutukset/tieturvakoulutukset