Hyppää sisältöön

Saattoautojen käyttö lisää liikenne- ja työturvallisuutta Suomen maanteillä

Julkaistu 3.9.2020

Tänäkin kesänä saattoautoja on käytetty apuna noin 80 tietyökohteen ohittamisessa. Saattoautot otettiin käyttöön seitsemän vuotta sitten ja ne ovat tulleet jäädäkseen.

Saattoauto työmaalla.

"Urakoitsijoilta ja ELYjen ylläpitovastaavilta tulleiden kommenttien perusteella saattoautojen käyttö parantaa liikenne- ja työturvallisuutta merkittävästi. Samalla töiden laatu paranee, kun autoilijat eivät aja kuumalle asfaltille", kertoo työturvallisuusasiantuntija Risto Lappalainen Väylävirastosta.

Saattoautojen käyttötarpeesta päättävät ELYjen ylläpitovastaavat yhdessä urakoitsijoiden kanssa.

"Kun suunnitteluvaiheessa todetaan, että kohde on sellainen, että saattoautosta olisi apua, asia mainitaan jo tarjouspyyntövaiheessa, jotta urakoitsijat voivat laskea sen mukaan tarjouksensa henkilömäärään sekä kustannuksiin", Lappalainen selvittää.

Kaikissa tietyökohteissa saattoautoa ei voida hyödyntää. Tällaisia ovat esimerkiksi lyhyet työmaat, joiden ohittaminen sujuu näppärämmin ilman saattajaa. Myös taajama-alueilla, joissa on runsaasti risteysalueita, saattoauton käyttö on hankalaa.

Saattoautot ovat jo tuttu turvallisuutta lisäävä juttu

Saattoautokokeilut aloitettiin valtion tieverkolla seitsemän vuotta sitten ja sen jälkeen niitä on käytetty ympäri Suomea runsaasti. Tänäkin kesänä saattoautot olivat käytössä noin 80 tietyökohteessa.

"Väyläviraston näkökulmasta saattoautojen käyttö on vakiintunut käytäntö, sillä niistä on selkeästi paljon hyötyä. Tienkäyttäjätkin ovat jo tottuneet niihin, joten saattoauton osuminen kohdalle ei enää yllätä", Lappalainen sanoo.

Risto Lappalainen on päässyt itsekin saatoautoletkaan niin siviilielämän automatkoilla, kuin työmaakierroksilla. Hänen oma kokemuksensa vahvistaa työmailta kuuluvat kommentit eli käytäntö toimii.

"Näen muutoinkin, että liikenneturvallisuudessa on menty eteenpäin. Ihmisillä on nykyisin enemmän tietoa liikenneturvallisuuteen liittyvistä asioista, koska niistä kirjoitetaan ja viestitään enemmän. Nykyiset tielläliikkujat ymmärtävät, että esimerkiksi saattoautojen käytössä on kyse omasta ja tiellä työskentelevän ihmisen turvallisuudesta", Lappalainen iloitsee.

Lue myös


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta