null
null Raivaajasukeltajalle on merten maailma avoinna

Raivaajasukeltajalle on merten maailma avoinna

Julkaistu 04.06.2020

Jo armeijan sukeltajakurssilla Olli Lehtiselle valkeni, että jossain muualla olisi voinut päästä helpommalla. Pinnan alla piilee kuitenkin aarteita, jotka palkitsevat merenpohjaan uskaltavan.

Sukellusta Puolustusvoimissa

Monen suomalaisen mielenmaisemassa soljuu meri tai järvi – niin väylävirastolaisen Olli Lehtisenkin. Jo lapsena hän koki voimakasta vetoa aaltoihin, ui ja sukelteli mielellään.

– Vesi on elementti, johon olen kasvanut sisään.

Lukio ei nuortamiestä veden lailla innostanut, mutta vesitietyöt TVL:llä – nykyisellä Destialla – ja tie- ja vesirakennusteknikoksi opiskelu veivät mennessään.

Lehtinen haki Puolustusvoimien raivaajasukeltajakurssille Upinniemeen ja pääsi ilokseen sisään. Raivaajasukeltajat ovat Merivoimien sotilaita, joita koulutetaan etsimään ja raivaamaan räjähteitä niin maalla kuin merelläkin.

Nuorellemiehelle kirkastui nopeasti, että jossain muualla olisi voinut päästä helpommalla. Aamuisin juostiin pitkiä matkoja, ja talvella uitiin jäiden seassa.

– Kerran kuljimme Suomenlinnassa 25 asteessa sukelluspuvut yllä ja räpylät jalassa, saaren reunalta toiselle. Aikamoinen hupinäytös ja helleuupumuksen vaara!

Pinnan alla pimeys, pinnan alla kauneus

Tornio, Hamina, Kotka, Rauma… Armeijan jälkeen Lehtinen teki sukellustöitä Merenkulkulaitoksella 20 vuoden ajan sekä kouluttautui taloteknikoksi ja rakennusinsinööriksi.

Nykyisin Lehtinen työskentelee vesiväylänpidon projektipäällikkönä Väylävirastossa. Sukellustaustasta on ollut etua merikohteiden valvonnassa, etenkin Kokkolan meriväylähankkeessa, jossa Puolustusvoimat raivasi ruopattavat alueet tyhjiksi räjähteistä.

 Palkitsevinta sukeltamisessa on löytää merenpohjasta jotain arvokasta, katsella kalojen ja kasvien elämää.

– Sukellusta voisi verrata laskuvarjohyppyyn. Pinnan alla piilee ihan oma maailmansa.

Toisaalta merenpohjassa on usein sotkuista ja pimeää. Veden alla sukeltaja joutuu tekemään havaintonsa käsillä tunnustellen 70 % ajasta, vaikka toisaalta virtaukset voivat puhdistaa sameankin merenpohjan ripeästi.  

Noin 7 metrin syvyydessä veden lämpötila laskee hyytävän kylmäksi, 3–4 asteeseen. Sukelluspuku, villavarusteet ja paineilmapullot raskauttavat matkaa, ja välillä on vaikea pysyä paikoillaan.

– Merenpohjassa tuntuu kuin olisi pakkasella tuulikaapissa ja pyörittäisi muttereita kierretankoon villavaatteet päällä ja silmät kiinni.

Hengitystä ei saa pidättää

Raivaajasukeltajalla on kaksi kullanarvoista oppia: paniikin ei saa antaa vyöryä ylitse eikä hengitystä pidättää. Veden alla täytyy hengittää tavalliseen tapaan erityisesti ylöspäin noustessa, kun ulkoinen paine pienenee ja keuhkoissa oleva ilma laajenee.

Puhdas happi muuttuu noin kymmenen metrin syvyydessä myrkyksi. Merenpohjassa sukelletaankin aina paineilmalla tai seoskaasulla, ei hapella.

– Sukeltajan täytyy paitsi hengittää oikein myös luottaa merkinantajaan aluksessa. Kun asiat tehdään oikein, pinnan alla on turvallista.

Syvyyshumala ja sukeltajantauti ovat todellisia vaaroja merenpohjassa kulkeville. Sukeltajantaudissa typpikuplia kulkeutuu ihon alle ja yksikin sydämeen asti pääsevä kupla voi viedä hengen.

Muiden merellä liikkujien on hyvä pysyä valppaana mahdollisten sukeltajalippujen varalta. 

– Sukeltajalippu merkitsee sitä, että sukellustyö on tekeillä eikä sataa metriä lähemmäs saa tulla.

Kun ilma loppui ja merkki katosi

Läheltä piti -tilanteita ei ole Lehtisen sukellusuralta puuttunut. Kerran ilma loppui pinnan alla, mistä hän ilmoitti heti merkinantajalleen ja lähti nousemaan ylöspäin. Merkinantoliina painui kuitenkin pohjaan, joten ilman loppumisesta huolimatta sukeltajan piti palata syvyyksiin.

– Liina oli jäänyt kiinnitysraksien väliin. Aluksessa ollut merkinantaja kertoi jälkeenpäin, että ilman jälleen kulkiessa ensimmäinen hengenvetoni oli kuulostanut aivan kauhealta.  

Toisella kertaa Lehtinen oli valvomassa Utön majakan korjaustyötä. Lähistöllä sijaitsevan reunamerkin yläosa oli irronnut myrskyssä, ja Lehtinen päätti lähteä etsimään sitä – ja huomasi kolmannella kerralla syvyyshumalassaan merenpohjassa jotakin ihmeellistä.

– Olin näkevinäni taiteilijan rutistamia hopeisia värituubeja, jotka osoittautuivat reunamerkistä irronneiksi pulteiksi. Kadonneen merkin löysin 50 metrin syvyydestä.

Kun Lehtinen katsoo taipalettaan taaksepäin, hän on onnellinen siitä, että uskalsi seurata sisäistä paloaan ja hakeutua raivaajasukeltajaksi. Konkari voisi edelleen lähteä sukellusreissulle, jos pyyntö olisi oikein hyvä.

– Jos pohjassa piilisi jotain tosi arvokasta ja korvaus olisi kohtuullinen, varmaan lähtisin.