Hyppää sisältöön

Kuopion ratapihahankkeen työvaiheet heinäkuussa 2023

Julkaistu 31.7.2023

Kooste hankkeen työvaiheista heinäkuussa 2023.

6.7.2023

Viime viikolla saatiin päätökseen Puijonkadun vanhan sillan purku ja liikenne pääsi taas kulkemaan Puijonkadun kautta. Tällä viikolla alettiin tekemään uuden sillan perustuksia. 

Myös aseman puolella tapahtuu kun tunnelin sisällä on käynnissä asbestin purkutyöt ja samaan aikaan ulkopuolella työn alla on sekä matkustaja- että matkatavaratunnelien ulkopuolisten kattorakenteiden saneeraus. 

Muistutamme edelleen poikkeuskulkureiteistä. Matkustajatunnelista ei ole tällä hetkellä läpikulkua asemarakennuksen ja Matkakeskuksen välillä. Kulku tapahtuu Puijonkadun kautta. Junille kulku on ainoastaan Matkakeskuksen puolelta.

14.7.2023

Tänään perjantaina 14.7. kulku junille helpottui hieman, sillä matkustajatunneli saatiin etuajassa avattua osittain. Tämä tarkoittaa sitä, että esteetön kulku reunalaiturin (raide 3) hissille ja portaille on auki Matkakeskuksen kautta. Laiturille pääsee toki myös ulkoa, esim. Puijonkadun vierestä nousevan rampin tai Matkakeskuksen toisen kerroksen ulko-oven kautta. Läpikulku asemarakennuksen ja Matkakeskuksen välillä ei valitettavasti edelleenkään ole mahdollista.

Matkustajatunneli joudutaan sulkemaan seuraavan kerran 21.8., josta muistuttelemme myöhemmin Facebook-kanavassamme.

Rautatieasemarakennukseen ja sen palveluihin on koko ajan pääsy Asemakadun puolelta normaalisti. 

21.7.2023

Puijonkadun sillan toinen puolisko alkanut jo näkyvästi nousta paikalleen. Työtä vielä riittää, mutta ensimmäiset osat on jo valettu ja lisää seuraa perässä.

Välilaiturilla uuden hissin rakentamisen tieltä purettu katoksen pääty on myös alkanut palautua entiselle paikalleen. Hissikuilu jää tämän osan sisälle ja näin se saadaan sovitettua vanhan aseman ilmeeseen hienosti.

Toisessa päässä on jo seinästä kaavittu maalit pois. Sitten vain korjaukset ja uusi maali pintaan niin saadaan tämäkin osa palautettua vanhaan loistoonsa.

28.7.2023

Asemalta etelään Iloharjussa työn alla oli vanhojen käyttämättömien sivuraiteiden purku. Uusia ei sitten enää tilalle laitetakaan. 

Sen sijaan asemalle uudet raiteet ovat tietenkin tulossa. Tosin aivan vielä ei ole sen aika, mutta raiteiden pohjien täyttö ja teko on edennyt hyvään tahtiin.

Välilaiturin eteläpuoliskolla alkaa myös uuden laiturin paikka hahmottumaan, kun ensimmäinen pätkä uusia reunaelementtejä ladottiin paikalleen.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta