Hyppää sisältöön

Hankehaku

Väylävirasto vastaa valtion väyläverkon kehittämisestä. Hankehausta löytyvät ne suunnitteilla, käynnissä ja valmistuneet Väyläviraston kehittämishankkeet sekä ELY-keskusten vastuulla olevat tiehankkeet, joilla on omat verkkosivut. 
Käynnissä olevilla hankkeilla tarkoitetaan toteutuspäätöksen saaneita hankkeita. Kaikki käynnissä olevat hankkeet eivät vielä ole rakentamisvaiheessa.
Muista suunnitteilla olevista hankkeista löytyy tietoa myös Suunnittelukohteiden tiedot -osiosta.

Voit hakea hankkeita vaiheen (suunnitteilla, käynnissä, valmistunut), väylämuodon, alueen tai kaikkien edellä mainittujen yhdistelmällä.

Haku toimii siten, että hakuehdot eivät sulje toisiaan pois. Tähän on poikkeuksena aluetta koskeva hakuehto. Jos olet valinnut alueen (maakunta), haku näyttää vain valitun alueen hankkeet.

Voit hakea hankkeita myös vapaasanahaulla. Kirjoita kenttään esimerkiksi paikkakunnan tai hankkeen nimi, jota olet etsimässä.

Jos haluat listauksen kaikista hankkeista, jätä valinnat tyhjäksi ja paina "Hae"

Väylä Hankehaku
Hankkeen vaihe
Hanke
Alue
Ei tuloksia
true

Vt 18 ja vt 16 liittymäjärjestelyt Pelmaan kohdalla, Seinäjoki

Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on poistaa valtatien 18 epäjatkuvuuskohdasta aiheutuvat ongelmat ja parantaa  voimakkaasti kasvavan liikenteen sujuvuutta Vaasan ja Seinäjoen välillä Ylistaron keskustan kohdalla.
Tiehanke Etelä-Pohjanmaa Valmistunut

Vt 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie

Valtatie 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie -projektissa rakennetaan 18,5 kilometrin mittainen, keskikaiteellinen ohituskaistatie uudelle paikalle Ilmajoen Rengonkylästä Seinäjoen Nurmoon. Projekti toteutettiin kahdessa vaiheessa.
Tiehanke Etelä-Pohjanmaa Valmistunut

Vt 19 Seinäjoki-Lapua

Hankkeessa rakennettiin Seinäjoen ja Lapuan väliselle tieosuudelle kaksi ohituskaistaparia ja yksi uusi eritasoliittymä. Lisäksi parannettiin yhtä eritasoliittymää ja kahta tasoliittymää parannettiin porrastamalla.
Tiehanke Etelä-Pohjanmaa Valmistunut