Hyppää sisältöön

Yhteystiedot

Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Projektipäällikkö

Hannu Moilanen

  • 0295 029 191

Valtatie 13 Mikkeli-Lappeenranta

Tiehanke Suunnitteilla Etelä-Karjala

KAS ELY:n toimenpideosuusosuus Savitaipale - Lemi – Lappeenranta

Toimenpidesuunnitelman päivitys 2021-2023

Valtatie 13 on tärkeä maan poikki kulkeva tieyhteys Kokkolasta Jyväskylän ja Mikkelin kautta Lappeenrantaan (Nuijamaalle) ja edelleen valtateille 6 ja 26. Tiellä on suuri merkitys myös lähialueiden kuntien elinvoimaisuuteen, metsäteollisuuden raaka-aineiden ja lopputuotteiden kuljetustarpeisiin sekä alueen muiden yritysten toimintaan ja kilpailukykyyn.

Toimenpidesuunnitelman päivitys Vt 13 välille Mikkeli - Lappeenranta käynnistettiin Kaakkois-Suomen ja Pohjois-Savon ELY-keskusten yhteistyönä helmikuussa 2021. Suunnittelualueeseen sisältyi valtatiestä noin 95 kilometrin pituinen tarkasteluosuus. Hanke sijaitsee Mikkelin, Savitaipaleen, Lemin ja Lappeenrannan kuntien alueilla. Hankkeen pohjoispäässä suunnittelualue alkoi Annilantien liittymästä kantatien 62 liittymän läheisyydessä. Eteläpäässä suunnittelualue rajautui vanhaan Mikkelintien liittymään lähellä valtatie 6 Selkäharjun eritasoliittymää.

Aikaisemmassa toimenpidesuunnitelmassa I parannuskohteeksi määritelty valtatie 13 Myttiömäen kohta (Savitaipale) on valmistunut Väyläviraston toimesta syksyllä 2023.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman "Valtatien 13 parantaminen maanteiden 380 ja 14774 välisellä osuudella, Lemi" laadinnan 2.2.2023. Suunnittelun käynnistämisen on mahdollistanut joulukuussa 2022 myönnetty 0,45 M€ suuruinen ns. jakovaraosuus. Kyseinen ”Uskien mutkien kohta” koetaan valtatie 13 yhteysvälin vaarallisimpana kohtana. Lisätietoja hankkeesta Väyläviraston hankesivulla: Valtatien 13 parantaminen maanteiden 380 ja 14774 välisellä osuudella, Lemi

Aikaisempi toimenpidesuunnitelma 2010

Vuonna 2023 tarkennetun toimenpidesuunnitelman sisällön pääkohtia

Valtatien laatutaso on valmistuneista toimenpiteistä huolimatta edelleen lähes koko suunnittelualueella puutteellinen sen mäkisyyden, mutkaisuuden ja kapean poikkileikkauksen takia. Tietä ei kuitenkaan pyritä parantamaan koko yhteysväliltä, vaan pahimmat ongelmakohdat tunnistetaan ja tarkennetaan jatkosuunnittelussa sekä poistetaan kiireellisyysjärjestyksessä rahoituksen ja Väyläviraston hankeperusteohjauksen mahdollistamassa tahdissa siten että asetettu tavoitetila toteutuu riittävällä tasolla viimeistään vuoteen 2035-2040 mennessä.

Valtatie 13 tavoitetilan määrittäminen

  • Liikennemäärät välillä kantatie 62 – valtatie 15 liittymät; KVL 8000 – 6000 – 4000 ajon./vrk.
  • Liikennemäärät välillä Savitaipale – Lemi – valtatie 6; KVL 2500 – 4000 – 6000 ajon./vrk.
  • Työ- ja asiointimatkaliikenne kohdentuu vain em. vilkkaimmille osuuksille.
  • Vapaa-ajan matka- ja etenkin tavaraliikenne kohdentuu koko tieosuudelle.
  • Valtatie 13 Kauriansalmen kohta; ympäristö luonnon arvoineen sekä kohteen sijainnin pistemäisyys puoltavat nykyisen 60 km/h säilyttämistä. Tavoitetila: 80 km/h koko valtatieosuudella Kauriaa lukuun ottamatta.

Valtatie 13 parantamishankkeen tavoitteita ja suunnitteluperusteita

  • Liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden parantaminen (koko valtatiejakso).
  • Raskaan liikenteen kuljetusten ympärivuotisen toimivuuden turvaaminen (koko valtatiejakso).
  • Tien liikenteellisen sujuvuuden nosto 80 km/h (pääosin koko valtatiejakso, Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen osalta erityisesti Savitaipale-Lemi-Lappeenranta -osuus).
  • Paikallisen sekä kevyen liikenteen tarpeiden huomioiminen (Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen osalta erityisesti Savitaipale-Lemi- Lappeenranta -osuus).
  • Tien parantamisesta ja liikenteestä aiheutuvien ympäristöhaittojen minimointi sekä liikenteen kasvusta aiheutuvien haittojen hallitseminen (koko valtatiejakso).
  • Toimenpiteiden toteuttaminen osavaiheittain priorisoinnin pohjalta (Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen osalta painotus erityisesti Savitaipale-Lemi-Lappeenranta osuudelle).
  • I vaiheen pienet liikenneturvallisuustoimenpiteet etusijalla lähivuosien heikkojen rahoitusnäkymien takia.
  • Hankkeen yhteiskuntataloudellisuus (koko valtatiejakso).