Hyppää sisältöön

Vt 3 Hämeenkyrönväylä: Väliaikaisia liikennejärjestelyjä 27.4. alkaen

Julkaistu 23.04.2020

Hämeenkyrönväylän rakentamista edeltävät pohjatutkimukset ja tielinjan puuston poisto aiheuttaa väliaikaisia liikennejärjestelyjä valtatie 3:lla Paskolammin yksityistien risteyksessä 27.4.2020 alkaen.

Tammikuussa käynnistyneitä maaperätutkimuksia tehdään Hanhijärven kohdalla nykyisen valtatien tieluiskassa 27.4.10.5. aikana. Osa töistä vaatii liikennejärjestelyjä sekä nopeusrajoitusten pudottamista.

- Liikennejärjestelyjä edellyttävät työt tullaan tekemään yöaikaan klo 2206 välisenä aikana. Tavoitteena on aiheuttaa mahdollisimman vähän häiriötä muulle liikenteelle, kommentoi projektipäällikkö Mikko Ylipulli Taratest Oy:lta.

Myös huhtikuussa alkanut puuston poisto on edennyt Hämeenkyrönväylällä ripeästi ja hakkuita on tehty viiden työkoneen voimin. Seuraavaksi kaadetut puut kuljetetaan pois varastointipaikoilta.

Kairaustöiden ja Destian koordinoiman hakkuiden poiskuljetuksen väliaikaiset liikennejärjestelyt tulevat valtatie 3:n Hanhijärven ja Paskolammin yksityistien liittymäalueelle. Valtatielle asennetaan tietyömerkit ja nopeusrajoitusta lasketaan 80 km/t.

- Puunpoiston kuljetukset aloitetaan tiistaina 28.4. ja työt kestävät seuraavat kolme viikkoa. Pääosin kuljetuksia tehdään klo 07–22 välisenä aikana. Väliaikaiset liikennejärjestelyt puretaan pois tarvittaessa aiemmin, jos runko- ja energiapuut on saatu poistettua metsäteiden varastointipaikoilta, kommentoi projektijohtaja Jukka-Pekka Saikkonen Destialta.


Hämeenkyrönväylän rakennustyöt aloitetaan heinäkuussa 2020

Uusi väylä on noin 10 kilometrin pituinen kapea keskikaiteellinen nelikaistainen ohikulkutie, johon tulee kolme eritasoliittymää ja 11 uutta siltaa. Nelikaistaisuus ja korkeampi nopeusrajoitus lyhentää matka-aikaa valtatiellä ja parantaa liikenteen turvallisuutta.

Hämeenkyrönväylän kustannusarvio on 65,4 miljoonaa euroa, josta valtion osuus on 64 miljoonaa euroa ja Hämeenkyrön kunnan noin 1,4 miljoonaa euroa.

Hankkeen alkuperäinen tiesuunnitelma on valmistunut vuonna 2009 ja on vanhentunut nykyohjeista. Tämän vuoksi parhaillaan kevään 2020 kestävässä kehitysvaiheessa suunnitelmaa päivitetään. Esimerkiksi liittymien mitoituksia muutetaan sopiviksi liikenteessä yleistyneille pitkille HCT-rekoille ja alikulkukorkeuksia nostetaan. 

Kevään aikana tiellä tehdään valmistelevia töitä, kuten kolmansien osapuolien johtojen ja laitteiden siirtotöitä sekä täydentäviä maastomittauksia. Uuden väylän rakennustyöt aloitetaan heinäkuussa 2020. Jos kehitysvaiheessa suunnitelmavalmius on jo aiemmin kunnossa, voidaan tiettyjä työvaiheita aloittaa tai valmistella jo ennen heinäkuuta.

 

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Akseli Nurmi, Väylä, puh. 029 534 3134 [email protected]

Projektijohtaja Jukka-Pekka Saikkonen, Destia, puh. 040 559 3775, [email protected]

Projektipäällikkö Mikko Ylipulli, puh 0442076620, [email protected]

 

Seuraa hanketta:

Tutustu hankkeeseen lisää verkkosivuillamme ja seuraa ajankohtaisia kuulumisia Facebookissa.

 

Liitteet

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta