Hyppää sisältöön

Vt 23 Varkaus–Varpaisenmäki -hanke: Kiertotiejärjestelyjä valtatie 23:lla räjäytystöiden vuoksi 15.–17.9.

Julkaistu 8.9.2021 9.05

 

Vt 23 Varkaus–Varpaisenmäki -hankkeen rakentaminen siirtää liikennettä kiertotielle syyskuussa louhintatöiden ajaksi.

Kiertotie on käytössä keskiviikosta 15.9. klo 6.00 perjantaihin 17.9. klo 12.00 asti. Louhintatyöt sijoittuvat Hoikanmäki–Niemelä-välin urakka-alueelle. Räjäytysalueen lähistöllä sijaitseva Vuorisentie suljetaan räjäytysten ajaksi, muina aikoina liikenne ohjataan sieltä Joensuun suunnan kautta. Liikenteenohjaajat ohjaavat liikennettä töiden ajan.

”Kiertotien käytöllä minimoidaan kallioleikkauksen leventämisen aiheuttamaa liikennehaittaa. Ratkaisulla pystytään myös nykyinen tie säilyttämään mahdollisimman hyväkuntoisena louhinnasta huolimatta”, kertoo projektipäällikkö Jarmo Niskanen Väylävirastosta.

Vt 23 Varkaus–Varpaisenmäki -hankkeen tavoitteena on lisätä liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta raskaan liikenteen runsaasti käyttämällä tieosuudella sekä parantaa tien kestävyyttä. Hanke on käynnistynyt alkuvuodesta 2021 ja valmistuu kokonaisuudessaan loppuvuodesta 2022.

 

Lisätietoja:

Jarmo Niskanen, projektipäällikkö, Väylävirasto, puh. 029 534 3127, [email protected]

Sami Honkanen, projekti-insinööri, Väylävirasto, puh. 029 534 3323, [email protected]

Kalle Willman, työmaapäällikkö, GRK Infra, puh. 050 560 2996, [email protected]

Tero Koskinen, työnjohtaja, GRK Infra, puh. 040 159 1659, [email protected]

 

Karttaliitteet:

Louhintatöiden aikainen kiertotiejärjestely kartalla

Seuraa hanketta netissä: https://vayla.fi/vt23-varkaus-varpaisenmaki

Seuraa hanketta Facebookissa: https://www.facebook.com/Vt23VaVa

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta