Hyppää sisältöön

Vt 13 Myttiömäki -hanke käynnistyy

Julkaistu 30.11.2021 9.00

Väyläviraston hankkeessa valtatietä 13 parannetaan Savitaipaleen Myttiömäen kohdalla. Hanke parantaa liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta sekä helpottaa muun muassa elinkeinoelämän kuljetuksia. Työt maastossa ovat alkaneet kantojen poistolla.

Vt 13 Myttiömäki -hankkeessa valtatietä parannetaan noin 3,5 kilometrin matkalta Savitaipaleen Myttiömäen kohdalla. Nykyinen valtatie 13 on Myttiömäessä mutkainen, mäkinen ja kapea, eikä se täytä kaikkia valtateille asetettuja nykypäivän vaatimuksia.

Valtatielle rakennetaan kokonaan uusi linjaus nykyisen tien pohjoispuolelle uuteen maastokäytävään. Uudelle tielinjalle rakennetaan keskikaiteelliset ohituskaistat noin kahden kilometrin matkalle. Yksityisteiden liittymiä poistetaan. Uuden tien valmistuttua vanha tieosuus muuttuu maantie 14727:n jatkeeksi, jolle rakennetaan myös uusi pysäköintialue.

"Rakennustyöt ovat käynnistyneet syksyn aikana varsinaista rakentamista valmistelevilla töillä, kuten kantojen poistolla. Joulukuun puolivälissä olisi tarkoitus aloittaa louhinnat, joista aiheutuu myös jonkin verran melua lähiympäristöön. Suurimmat rakennustyöt ajoittuvat ensi vuodelle, ja vuoden 2023 alkupuolen aikana tehdään viimeistely- ja päällystystöitä. Hankkeen on tarkoitus valmistua syksyllä 2023", summaa hankkeen projektipäällikkö Jetro Matilainen Väylävirastosta hankkeen aikatauluja.

Hankkeen parantaa vaarallisena koetun valtatieosuuden liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta sekä helpottaa muun muassa elinkeinoelämän kuljetuksia. Hankkeen urakoitsijana toimii Destia Oy. Hankkeen kustannusarvio on 11,6 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:

Väylävirasto, projektipäällikkö Jetro Matilainen, p. 050 505 1513, [email protected]
Hankkeen verkkosivut 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta