Hyppää sisältöön

Valtatie 4 Kevätlahti–Petomäki: Kevätlahdentien ja Liimattalantien välistä kiertotietä jatketaan

Julkaistu 5.6.2024 11.46

 

Valtatie 4:n turvallisuutta parantavassa ÄänekoskiViitasaari-ohituskaistojen hankkeessa Kevätlahdentien ja Liimattalantien välillä jo lokakuusta 2023 käytössä ollut kiertotie pitenee hieman.

Kiertotietä jatketaan Liimattalantien risteyksestä eteenpäin valtatien 4:n itäpuolella Petomäkeen saakka. Noin kilometrin pituinen pidennys otetaan käyttöön 10.6. alkavalla viikolla.

Kiertotie on käytössä lokakuun loppuun asti. Tänä aikana valtatielle rakennetaan uusi ohituskaista etelään päin sekä eritasoliittymä, joka korvaa Kevätlahden nykyisen liittymän. Kiertotiereitti yhdistyy Valtatie 4:ään Petomäen ohituskaistojen alussa.

”Kiertotiet hidastavat liikennettä jossain määrin, mutta ne ovat tarpeen, jotta voimme parantaa valtatie 4:n turvallisuutta Äänekoski–Viitasaari-osuudella. Ohituskaistojen ja valaistuksen parantaminen myös sujuvoittaa liikennettä jatkossa”, Väyläviraston projektipäällikkö Jarmo Niskanen sanoo.

Vt 4 Äänekoski–Viitasaari -hankkeessa on useita kiertotiejärjestelyitä, jotka aiheuttavat yhteensä 5–9 minuutin viiveen välillä Äänekoski–Kalaniemi. Ruuhka-aikoina viive voi olla jopa 12 minuuttia. Kiertotiejärjestelyitä on käytössä välillä Kevätlahti–Petomäki sekä Konginkangas–Kalaniemi.

Nopeusrajoitus kiertotiellä on Kevätlahden liittymän kohdalla 30 kilometriä tunnissa ja muulla alueella 50 kilometriä tunnissa.

Lisätiedot:

Jarmo Niskanen, projektipäällikkö, Väylävirasto, puh. 0295 34 3127, [email protected]

Jaakko Taipale, työpäällikkö, Destia, puh. +358 40 350 1539, [email protected]

Seuraa hanketta

Vt 4 Äänekoski–Viitasaari -hankkeessa parannetaan Äänekosken ja Viitasaaren välisiä ohituskaistoja. Vt 4 Kevätlahti–Petomäki -urakka on osa hanketta, ja sen pääurakoitsijana toimii Destia Oy. Kokonaisuudessaan Vt 4 Äänekoski–Viitasaari -ohituskaistat -hanke toteutetaan vuosina 2023–2027.
 

Kartta valtatie neljän Kevätlahden ja Liimattalantien välisen kiertotien pidennyksestä
Kartta valtatie neljän Kevätlahden ja Liimattalantien välisen kiertotien pidennyksestä

 

Liitteet