Hyppää sisältöön

Tammerkosken ratasiltojen peruskorjaus etenee – katko lähijunaliikenteessä jatkuu 25.8. asti

Julkaistu 5.7.2024 9.15

Huhtikuussa käynnistynyt Tammerkosken ratasiltojen korjaustyö Tampereella on edennyt, ja työt ovat siirtyneet pohjoiselle raiteelle. Aluksi ilmoitetusta poiketen lähijunaliikennekatkoa Tampere-Tesoma-Nokia välillä joudutaan jatkamaan 25.8. asti.

”Väylävirasto pilotoi ratasilloilla uudenlaisia komposiittipölkkyjä, joilla korvataan vanhat puiset ratapölkyt. Eteläisellä ratasillalla työt sujuivat pääosin suunnitellusti, mutta uudenlaisten pölkkyjen asennustyö ja raiteen käyttöönotto johtivat noin kolmen viikon viivästykseen alkuperäisestä tavoitteesta. Työt ovat nyt siirtyneet pohjoiselle ratasillalle. Näin kesän edetessä ilmankosteus aiheuttaa kuitenkin rajoitteita sillan pintakäsittelytöille, joten viivästystä on haastavaa kiriä kiinni. Katkoa on tarpeen jatkaa, jotta työ voidaan saattaa loppuun laadukkaasti. Pahoittelemme katkosta aiheutuvaa haittaa”, sanoo projektipäällikkö Maija Lavapuro Väylävirastosta.

Kaukojunaliikenteeseen katko ei vaikuta, mutta lähijunaliikenne Tampere-Tesoma-Nokia väliltä joudutaan perumaan 25.8. saakka. VR ja Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse tiedottavat liikennemuutoksista omissa kanavissaan. Lähijunia korvaavien bussien aikataulut 25.8. asti ovat näkyvillä vr.fi ja VR Matkalla -sovelluksessa. Nysse lisää lähijunakatkon ajalle bussilinjan 70 vuoroja, lisätietoja osoitteessa nysse.fi/junat.

Lisätietoja:

projektipäällikkö Maija Lavapuro, Väylävirasto

p. 0295 34 3382

[email protected]

Hankesivut: https://vayla.fi/tammerkosken-ratasiltojen-peruskorjaus