Hyppää sisältöön

Suomen suurin liikennekokeilu päätökseen - autoilijoille hyödyllistä tietoa tieliikenteen häiriöistä

Julkaistu 06.07.2017

Liikenneviraston, Trafin ja HERE:n liikenneturvallisuuden parantamiseen tähtäävä kokeilu on päättynyt. Alustavien tulosten mukaan suurin osa kokeiluun osallistuneista piti sovellusta hyödyllisenä liikenneturvallisuuden kannalta.

NordicWay-hankkeen ja sen Suomen Coop keskustelevat ajoneuvot -kokeilussa testikäyttäjät pystyivät lähettämään älypuhelinsovelluksella tietoa tieliikenteen häiriöistä, kuten tiellä olevista esteistä ja onnettomuuspaikoista. Kokeiluun osallistuvat saivat tietoa puhelimeensa reitillään olevista esteistä tai vaaroista muilta käyttäjiltä ja tieliikennekeskukselta.

”Alustavat tulokset vaikuttavat varsin myönteisiltä. Sovellusta aktiivisesti käyttäneet kokivat sovelluksen parantavan liikenneturvallisuutta ja sujuvoittavan liikennettä. He kokivat älypuhelinsovelluksen toimivana keinona vastaanottaa varoituksia ja varoittaa muita autoilijoita vaaranpaikoista”, sanoo projektipäällikkö Ilkka Kotilainen Liikennevirastosta.

Häiriötiedot välittyivät myös Pohjoismaiden kesken

NordicWay-hankkeessa suoritettiin lisäksi onnistuneesti Pohjoismaiden välinen yhteentoimivuuskokeilu Ruotsin ja Norjan sekä Ruotsin ja Tanskan rajojen molemmin puolin. Kokeiluissa varoitus tietyöstä ja esteestä tiellä välitettiin palvelualustan, ajoneuvojen ja älypuhelinsovellusten sekä Ruotsin ja Tanskan tieviranomaisten liikennekeskusten välillä. Kokeiluun osallistuivat viranomaisten ja tienkäyttäjien lisäksi HERE, Volvo, Ericsson, Kapsch ja Scania. Lisäksi Infotripla Oy toteutti Suomen Coop-kokeilun tiedonvälityksen integroinnin osaksi yhteentoimivuuskokeilua.

”NordicWayn kaltainen hanke antaa meille viranomaisille tärkeää tietoa siitä, miten jo olemassa olevalla datalla ja vertaispalautteella voidaan parantaa liikenneturvallisuutta”, kertoo johtava asiantuntija Anna Schirokoff Trafista.

Testikäyttäjille on huhti-toukokuussa lähetetty kyselyitä, jossa pyydetään arvioimaan älypuhellinsovelluksen vaikutuksia omaan ajamiseen. Loppuvuodesta 2017 valmistuu Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tekemä vaikutustutkimus, jossa käsitellään kattavammin kokeilun vaikutuksia liikenneturvallisuuteen. Viranomaiset hyödyntävät hankkeesta saatavia tuloksia suunniteltaessa vastaavien palvelujen tulevaisuutta paitsi Suomessa, myös Euroopassa.

"Tulevaisuudessa tiedon tuotanto automatisoituu yhä enemmän, kun häiriötietoa tuottavat ajoneuvot, jotka keskustelevat keskenään. Pohjoismaisen yhteentoimivuuden kokeilu on yksi askel eteenpäin yhä laajempaan käyttäjien, laitteiden ja koneiden väliseen viestintään tieliikenteessä", kertovat Kotilainen ja Schirokoff.

NordicWay, Coop -kokeilu on osa yhteispohjoismaista EU-tuettua NordicWay -hanketta, joka on saanut jatkorahoitusta NordicWay2-hankenimellä vuosille 2017-2020. Hankkeen Suomen Coop-kokeilun vuosina 2015-2017 toteuttivat yhteistyössä Liikennevirasto, Trafi, HERE ja Infotripla Oy. Vastaavien palvelujen kehitys jatkuu Suomessa mm. poronhoitoalueella, jossa porovaroituksia kokeillaan Reindeer Coop- ja Porokello -kokeiluissa.

Lisätietoja

Liikennevirasto
projektipäällikkö Ilkka Kotilainen, p. 050 311 8016, [email protected]
Twitter @ilkkakoti

Trafi
johtava asiantuntija Anna Schirokoff, p. 029 5345 268, [email protected]
Twitter @AnnaSchirokoff

NordicWay-hanke: www.nordicway.net

NordicWay-yhteentoimivuus video: https://youtu.be/d9Et7NvWqLk

Porokello-hanke: http://www.porokello.fi

 

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta