Hyppää sisältöön

Sää, sää ja sää - 3 asiaa, jotka vaikuttavat eniten teiden talvihoidon ajoitukseen

Julkaistu 20.12.2019

Maanteiden talvihoidon ajoitus on aina riippuvainen sääolosuhteista. Oikea ajoitus on kiinni tunneista.

Kuva aura-autosta.

Sääennusteiden seuraaminen on tuttua puuhaa jokaiselle maanteiden hoidon parissa työskentelevälle henkilölle. Tämä ei ole ihme, sillä keliolosuhteet vaikuttavat erittäin paljon siihen, millaista hoitoa tarvitaan ja milloin.

Näin talvella maanteiden hoito koostuu lähinnä lumen aurauksesta ja liukkaudentorjunnasta. Liukkautta torjutaan pääasiallisesti kemiallisesti suolaamalla tiet. Paikoitellen teitä myös hiekoitetaan.

"Liukkaudentorjuntaa pyritään aina ennakoimaan, koska silloin tien kitka säilyy parhaiten. Urakoitsijat seuraavat sääennusteita ja ajoittavat suolauksen parhaan asiantuntemuksensa mukaan. Monesti ennakkosuolauksen avulla pystytään estämään tienpinnan jäätyminen ja näin parantamaan turvallisuutta", kertoo tieliikennejohtaja Pekka Rajala Väylästä.

Urakoitsijat saavat tiedon säästä muun muassa Ilmatieteen laitokselta ja tiesääasemilta, jotka mittaavat tienpinnan tilaa. Näiden tietojen pohjalta urakoitsija tekee päätöksen siitä, mitä tehdään ja milloin. Oikea ajoitus on aina kiinni tunneista. Monesti ajoituksessa onnistutaan, mutta ei aina. Varsinkin nollan vaiheilla seikkaileva lämpötila tuo haasteita, koska sade voi tulla vetenä, räntänä tai lumena.

"Liukkaudentorjunnan kannalta vaikein mahdollinen sää on sellainen, kun pakkasjakson jälkeen lauhtuu nopeasti ja jäätyneelle tielle sataa vettä. Tällaisissa tilanteissa satava vesi jäätyy melkein heti. Ennakkoon levitetty suola laimenee sateessa nopeasti ja hiekkakin voisi jäädä niin sanotusti jään sisään", Rajala sanoo.

Hyvät ennakkosuunnitelmat auttavat

Sekä liukkaudentorjunta että auraus perustuvat ennalta määritellyille reiteille. Käytännössä jokainen kunnossapitäjä tietää jo ennakkoon, millaisen lenkin hän käy ajamassa. Päätöksiäkin pitää tehdä, vaikka moni asia on suunniteltu ennalta: pitääkö liukkauden torjunta tehdä ennen aurausta vai sen jälkeen vai sekä että?

Hoitolenkin pituus riippuu tien kunnossapitoluokasta. Vilkkaimmilla teillä lenkit ovat lyhyempiä, sillä Väylä on määrittänyt niille tiukemmat laatuvaatimukset. Käytännössä laatuvaatimuksena voi olla esimerkiksi, että tien pinnalle saa kertyä korkeintaan neljä senttiä lunta. Tämä tarkoittaa, että urakoitsijan on lähdettävä auraamaan aikaisessa vaiheessa ja auraamassa on oltava lumisateen loppuun asti.

Suurin osa talven keleistä pystytään hoitamaan laatuvaatimusten mukaisesti. Poikkeuksia ovat äärimmäiset lumimyräkät tai erittäin tuuliset päivät, jolloin pöllyävä lumi kasaantuu kinoksiksi. Poikkeusolosuhteissa koko hoitokalusto on liikkeellä, mutta sekään ei välttämättä riitä. Hoitokalustoa ei ole mitoitettu poikkeuksellisten olosuhteiden mukaan, sillä vastaavaa kalustomäärää tarvittaisiin keskimäärin vain kerran tai pari talvessa. Turhan panttina oleva kalusto tulisi kalliiksi.

"Pyrimme vaikeissakin keleissä siihen, että tiestöllä voi liikennöidä 24/7 vuoden jokaisena päivänä. En muista, että Suomessa olisi vuosiin suljettu teitä lumisateen takia. Vastaavaan päästään vain harvassa maassa, jossa elohopea painuu välillä pakkasen puolelle", Rajala sanoo.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta