Vuonna 1550 kuningas Kustaa Vaasa huomautti kirjeellä Nils Boijelle, silloiselle Suomen maaherralle, että äskettäin perustetun Helsingin kaupungin tuloväylällä on kiviä joita ei ole merkitty ja tämän vuoksi ovat vaarallisia merenkulkijoille.
Kuningas kirjoitti uudestaan 2.9.1555 Turun linnanvoudille ja kertoi olevansa tyytymätön tämän töihin Utön tuloväylän merkitsemisestä "niin kuin Saksanmaalla on tehty". Kivet tuli merkitä seipäillä, missä huippumerkkinä luuta tai risunippu. Laajat karikot tuli merkitä seipään varressa olevilla puutynnyreillä "matalikon kumpaakin päähän". Vielä samana vuonna kuningas kirjoitti, että maaherrojen tulee katsoa, että merkitsemisestä vastaavat saariston pientilalliset saavat säällisen korvauksen työstään.
Ensimmäinen luotsausasetus astui voimaan 19.9.1696. Samalla väylien ylläpito siirtyi virallisestikin valtion laitoksille. Näistä vuosista on kulunut pitkä aika ja Merenkulkuhallinto, välillä nimellä Luotsi- ja majakkalaitos, välillä Merenkulkulaitos ja nykyään Liikennevirasto, vastaa edelleen meriväylien merkitsemisestä, mutta nykyään ostopalveluina.
Väylänhoito sisältää huomattavasti enemmän työtä ja vastuuta kuin viittojen asennukset
Nykypäivän väylänhoitoon kuuluvat mm. kaikkien kelluvien turvalaitteiden sijaintitarkistukset vähintään kerran vuodessa, valaistujen turvalaitteiden valo- ja energiahuolto, kaikkien turvalaitteiden pienmuotoiset kunnostustyöt sekä suurempien kokonaisuuksien korjaus- ja uusintatyöt. Väylänhoito on kauppamerenkulun ja useilla hyötyliikenteen matalaväylillä ympärivuotista työtä.
Viimeiset suorahankinnat merenkulkuhallinnosta eriytetyltä ja yhtiöitetyltä Meritaito Oy:ltä päättyvät tänä vuonna ja 1.1.2013 lähtien kaikki rannikon kahdeksan väylänhoidon urakka-alueita ovat kilpailutettuja. Sama koskee sisävesistöjen kahdeksaa urakka-aluetta. Rannikolla seitsemästä alueesta vastaa Meritaito Oy ja yhdestä, Vaasan alueesta 1.1.2013 lähtien Kaplaaki Oy, merellinen monialayritys Raumalta.
Urakka-alueista suurin on Saaristomeren alue
Saaristomeren alueeseen kuuluu noin 700 kilometriä kauppamerenkulun väyliä sekä noin 2000 kilometriä muita väyliä. Väylät on luokiteltu kauppamerenkulun väyliksi, muun hyötyliikenteen väyliksi sekä veneilyväyliksi. Saaristomeren väylien varrella on n. 880 kiinteätä merenkulun turvalaitetta ja n. 2500 kelluvaa turvalaitetta.
Nämä ovat pääosin viittoja, mutta poijujakin löytyy noin parisataa kappaletta. Poijuista suurin osa on valaistuja. Kaikki turvalaitteet ovat tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön. Pienin alue on Vaasan pohjoispuolella oleva Kokkola. Kokkolan palvelusopimuksen puitteisiin kuuluu 257 kilometriä väyliä turvalaitteineen.
Turvalaiteita huollettavana 24 000
Koko Suomessa, mukaan lukien sisävesistöt, on noin 24 000 merenkulun turvalaitetta jotka opastavat merenkulkijoita erisyvyisillä väylillä, joita on noin 17 000 kilometriä. Väylien syvyydet vaihtelevat kauppamerenkulun syväväylien 15.3 metristä venereittien 1,0 metriin. Yhdysvaltojen jälkeen Suomessa on eniten merenkulun turvalaitteita maailmassa johtuen mm. meidän karikkoisesta rannikosta, tuhansista järvistä sekä siitä, että suurin osa meidän ulkomaankaupasta tapahtuu meritse.
Rannikon kauppamerenkulun käytössä on noin 3200 kilometriä hyvin merkittyä väylää, josta suurin osa on valaistuja. Avomereltä tullessa vieraita kauppa-aluksia tervehtii yli 50 merimajakkaa ja avoimilla selillä sekä saariston suojissa jatkuvat kansainvälisesti korkeatasoiset merkityt väylät. Suomessa kaikki julkiset meriväylät on viitoitettu kansainvälisten säännösten ja normien mukaisesti. Veneilijöitä palvelee kattava, n. 6100 kilometrin pituinen reittijärjestelmä.
Meriväylien palvelu- ja ylläpitosopimuksien vuotuinen arvo rannikon urakka-alueilla on noin 6,6 milj. euroa.