Hyppää sisältöön

Rajatiedosta palveluita - kokeilukulttuuri vaatii rohkeutta ja innovaatioita

Julkaistu 1.4.2017

Liikenteen palvelut ovat muuttumassa ja mullistumassa. Uudet liikkumisen muodot, kuten teleportaatio ja poimuajo sekä perinteinen käsitys aikamatkasta ovat laajentaneet viranomaisten roolia. Kokeiluilla rakennetaan pohjaa uusille liikkumisen palveluille ja kunnossapidon sovelluksille.

”Koneellinen selvänäkö on hyvä esimerkki siitä, kuinka automaatio on lisännyt tiedon määrää hurjasti. WaaS-ajattelu eli "Wormholes as a Service" puolestaan kyseenalaistaa koko perinteisen aikamatkaketjuajattelun kotiovelta madonreikään saakka”, kuvailee nuorempi asiantuntija Leevi Taatio viraston rajatieto-osastolta.

Rajatiedon käytettävyys ja jakaminen on palvelujen kehittämisessä keskeistä, parhaimmillaan rajatieto muodostaa itseään ruokkivan tiedon sekosysteemin. Esimerkiksi erilaisissa sosiaalisen meedion kanavissa sekä 6G-mentaaliverkossa rajatieto liikkuu nopeasti ja luotettavasti.

Viranomaisilta vaaditaan ennakkoluulottomuutta ja kykyä katsoa pidemmälle tulevaisuuteen. ”Toimintaympäristön luotaaminen on keskeistä, esimerkiksi merikorteista ennustaminen on hyvä tapa ennakoida tulevaa murrosta”.

Ilmastonmuutos edellyttää energiakenttien tehokasta käyttöä. Taatio nostaa erityisesti esiin ns. Aura-kehäpilotin esimerkkinä kokeilusta, jossa haetaan uudenlaisia tapoja kehittää tie- ja rataverkon kunnossapitoa talvella. Vaikka olosuhteet ovat Suomessa usein haastavat, kristallipallon ulkopuolella ideoimalla voidaan löytää edullisia tapoja hoitaa mm. lumen sulatusta.

Aura-kehäpilottiin pääsee tutustumaan 1.4. KU-rajatietoseminaarin yhteydessä Pasilan Messukeskuksen edessä. Myös kansalaisilla on mahdollisuus testata pilottia.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta