Hyppää sisältöön

Raja-Joosepin rajanylityspaikan uudistamistoimet valmistuvat

Julkaistu 16.11.2021 8.00

Inarin kunnassa sijaitsevan Raja-Joosepin rajanylityspaikan kehittämistoimet valmistuvat 18.11.2021. Väylävirasto on toteuttanut uuteen paikkaan rakennetun rajanylityspaikan alueelle uudet ajokaistat ja tarkastusalueen. Myös alueen liikenteenohjausjärjestelyt ja aluevalaistukset uudistettiin. Senaatti-kiinteistöt rakennutti Tullin ja Rajavartiolaitoksen käyttöön uudet toimitilat vastaamaan paremmin kansainväliseltä rajanylityspaikalta vaadittavia toimintoja.

 

– Tehdyt uudistamistoimet varmistavat rajanylityspaikan käyttökapasiteetin pitkälle tulevaisuuteen. Vuonna 2019 rajanylityksiä Raja-Joosepin rajanylityspaikalla rekisteröitiin 80 800. Raja-Joosepin kansainvälisen rajanylityspaikan liikennemäärät tulevat hyvin todennäköisesti kasvamaan koronaa edeltäneeseen aikaan nähden. Nyt toteutettu infrauudistus vastaa kasvaviin tarpeisiin, kertoo rajanylityspaikkojen EU-kehittämishankkeiden projektipäällikkö Jyri Mustonen Väylävirastosta.

Lapin erikoisolosuhteet huomioitiin rakentamisessa

Urakan myötä Raja-Joosepin rajanylityspaikan alue aidattiin. Aitaan rakennettiin kulkuportteja ja Lapin erikoisolosuhteiden vuoksi myös poroestesilta rajanylityspaikan sisämaan puolelle. Poroelinkeinon vaatimat rakenteet on otettu huomioon suunnittelussa.  

    – Rajanylityspaikan telematiikka päivitettiin, liikenteenohjausjärjestelmät uudistettiin ja liikenneinfra kehitettiin kokonaisuudessaan vastaamaan paremmin kansainväliseltä rajanylityspaikalta vaadittavia toimintoja, kertoo hankkeen projektipäällikkö Terhi Haapaniemi.

Energiatehokkaat rakennukset hyödyntävät uusiutuvaa energiaa

Senaatti-kiinteistöt rakennutti Tullille ja Rajavartiolaitokselle heidän tulevaa toimintaansa palvelevat laadukkaat ja energiatehokkaat uudet toimitilat, jotka saatiin käyttöön elokuun lopulla. 

– Lämmitysenergian tuotannossa hyödynnetään uusiutuvaa energiaa, joka tuotetaan alueelle perustetusta pellettivoimalasta. Sähköenergian tuottamiseen on tulevaisuudessa osittain varauduttu myös aurinkovoimalla, kertoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Pasi Petäjäjärvi.

Rajanylityspaikkoja kehitetään yhteishankkeina EU:n kanssa 

Hanke rahoitetaan suurelta osin Kolarctic CBC -ohjelmasta. Kehittämishankkeen budjetti on 11,45 miljoonaa euroa (sis. alv), johon saadaan Kolarctic CBC 2014-2020 ohjelman tukea 10,31 miljoonaa euroa. Kolarctic CBC on rajat ylittävän yhteistyön ohjelma, jolla lisätään alueen vetovoimaisuutta. Hankkeen toteuttamiseen osallistuvat Väylävirasto, Rajavartiolaitos, Tulli, Senaatti-kiinteistöt, Fintraffic Tie Oy ja ANCO - Directorate for Development of the St.Petersburg and Leningrad Region Transport System. EU:n lisäksi Kolarctic CBC-ohjelmassa mukana ovat ja ohjelmaa kansallisilla osuuksillaan rahoittavat Suomi, Venäjä, Ruotsi ja Norja. 

Kolarctic-hankkeen logo
 

Raja-Joosepin rajanylityspaikka

Raja-Jooseppi on Suomen ja Venäjän välisen maantieliikenteen kansainvälinen rajanylityspaikka. Se on EU:n ulkorajan pohjoisin kansainvälinen rajanylityspaikka ja sijaitsee noin 50 kilometriä Ivalon keskustasta kaakkoon. Raja-Joosepin rajanylityspaikalla Rajavartiolaitos vastaa rajaturvallisuuden ylläpidosta ja muista lakisääteisistä valvontatehtävistä toimialueellaan. Tullin tehtävä on huolehtia siitä, että maahan tulevat ja maasta lähtevät tavarat liikkuvat valvotusti, ja että niiden tulliselvityksessä noudatetaan EU:n ja kansallisen lainsäädännön vaatimuksia. Vuonna 2019 Raja-Joosepin rajanylityspaikalla kirjattiin 80 800 rajanylitystä.

Lisätietoja

Rajanylityspaikkojen EU-kehittämishankkeet
Projektipäällikkö Jyri Mustonen, Väylävirasto
puh. 029 534 3068, [email protected]

Toteutuksen projektipäällikkö Terhi Haapaniemi, Väylävirasto
puh. 029 534 3809, [email protected] 

Rakennuttajapäällikkö Pasi Petäjäjärvi, Senaatti-kiinteistöt
puh. 040 748 4284, [email protected]

Hanke verkossa

vayla.fi/rajanylityspaikat/raja-jooseppi
https://kolarctic.info/  


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta