Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n jäsenlehti Muuriankkurissa, numerossa 2/2022.
"Sillassa ei ollut pelkästään liikennekuormista johtuvaa liikettä, vaan kivien liikkumisen havaitsi selvästi paljaalla silmällä. Oli vaikea tietää, missä raja liialliselle kuormitukselle menee, joten silta laitettiin kokonaan kiinni loppuvuodesta 2016."
Näin kertoo Väyläviraston siltojen kantavuuden asiantuntija Heini Raunio Pomarkunjoen ylittävästä kivisillasta, joka oli vuonna 2016 ehtinyt jo yli sadan vuoden ikään. Pomarkun kirkonkylä on valtakunnallisestikin merkittävä kulttuuriympäristö, jossa sijaitseva silta oli ollut jo pidempään intensiivisen tarkkailun alla. Ensimmäiset muutokset havaittiin jo vuonna 2000, ja 2010-luvulla alkoi tarkempi seuranta.
Vuonna 2016 sillalle asetettiinkin jatkuvasti tiukentuvia painorajoituksia. Ensin 20 tonnia, sitten kolme, sitten kaksi. Lopulta Varsinais-Suomen ELY-keskus päätti sulkea sillan kokonaan liikenteeltä marraskuussa 2016. Tämän jälkeenkin yhtenä uhkakuvana oli se, että koko silta lähtisi jäiden lähdön mukana jokeen, mikäli sitä ei purettaisi pian.
Kivisillan molemmin puolin sijaitsi ja sijaitsee suojeltuja rakennuksia, ja silta kuului samaan kokonaisuuteen. Paikalla kulkeva Pomarkun kunnan vanha kylänraitti on palkittu Suomen arkkitehtiliiton Safa-palkinnolla vuonna 1982. Kyseessä on siis tärkeä historiallinen maamerkki ja iso osa kuntalaisten identiteettiä, siitä kertovat jo pelkästään pomarkkulaisen "Kahden tonnin duon" tekemät siltaprojektiin liittyvät kappaleet, jotka löytyvät YouTubesta.
Neuvottelut sillan mahdollisesta korjaamisesta tai uusimisesta olivat olleet käynnissä jo hyvän tovin, kun silta lopulta suljettiin liikenteeltä. Keskustelut eivät olleet helppoja, prosessi oli pitkä ja monta eri näkökulmaa oli huomioitava. Erityiseksi haasteeksi nousi sillan kulttuuriperinnöllisen arvon, liikenneturvallisuuden ja sillan kantavuuden turvaaminen yhdistettynä niukkoihin tiemäärärahoihin.
"Silta oli kirjaimellisesti hajoamassa käsiin, mutta ymmärrettävästikin sitä haluttiin vaalia niin pitkään kuin mahdollista. Siksi sillan korjaamisen suhteen käännettiin kaikki kivet, mutta se ei yksinkertaisesti olisi ollut kestävällä tavalla mahdollista. Sijainti kulttuurimaisemassa väritti koko projektia, ja paljon tunteitakin oli mukana", Raunio muistaa.
"Tämä menee helposti kärkipäähän muistettavuudessaan ja ainutlaatuisuudessaan, kun mietin omia siltaprojektejani vuosien varrella", kiteyttää pitkän uran tehnyt silta-asiantuntija Heikki Lilja Väylävirastosta.
Monta eri toimijaa mukana
Sillan uusimiseen johtanut projekti sai lisää kierroksia sitä mukaa, kun eri toimijoita liittyi neuvotteluihin. Ne aloitettiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ja Satakunnan Museon välillä, minkä jälkeen mukaan tulivat niin Liikennevirasto (nyk. Väylävirasto), Museovirasto kuin Pomarkun kuntakin.
"Väylänpitäjän näkökulmasta tehokkain ratkaisu olisi ollut tehdä kokonaan uusi silta. Missään vaiheessa ei kuitenkaan ollut aikomusta rakentaa täysin perussiltaa, koska kyseessä on hieno ja merkittävä alue. Kompromissiratkaisua oli pakko lähteä hakemaan viimeistään siinä vaiheessa, kun vanha silta meni käyttökieltoon", kertoo Väyläviraston tekniikka ja ympäristö -osaston johtaja Minna Torkkeli.
Vanha silta oli rakennettu vuonna 1907, eikä sitä ollut suunniteltu kantamaan niin isoja kuormia, mitä esimerkiksi nykypäivän maatalouskoneista aiheutuu. Käyttökielto oli turvallisuuden takaamiseksi ainoa vaihtoehto, sillä tiukkoja painorajoituksia ei noudatettu riittävän kuuliaisesti. Mutta miksi sillan korjaaminen ei ollut mahdollista?
"Siltatyyppi oli kaiken kaikkiaan ongelmallinen. Kiviholvirakenne on haastava, ja tässä tapauksessa holvi oli jo menettänyt muotonsa. Jos vanha silta olisi korjattu, ei painorajoituksia olisi koskaan saatu pois ja projekti olisi kenties ollut vieläkin kalliimpi", Raunio tiivistää.
Kaikki eivät kuitenkaan halunneet ensin uskoa, ettei sillan korjaaminen ollut mahdollista. Tämä jarrutti neuvotteluja uuden sillan rakentamiseksi.
"Projektin alkuvaihe oli haastava, mutta kun päätös uudesta sillasta saatiin lopulta tehtyä, päästiin normaaliin prosessiin. Kohde toki oli poikkeuksellinen", muistaa Väyläviraston silta-asiantuntija Jari Nikki, joka työskenteli projektin aikana siltainsinöörinä Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa.
Ainutlaatuinen temppu
Lopulta vanha silta päätettiin korvata eräänlaisella hybridimallilla: sisältä moderni teräsbetoninen silta, joka on ulkomuodoltaan vanhan sillan näköinen. Tämä toteutettiin käyttämällä verhoilussa vanhan sillan kiviä. Toimintatapa on poikkeuksellinen.
"Kun paikalle parhaiten sopivaksi vaihtoehdoksi todettiin vanhan kiviholvisillan tyyppinen ja muotoinen silta, saatiin idea käyttää vanhoja kiviä uudessa rakenteessa. On hyvin harvinaista, että vanhan sillan materiaaleja säästetään ja käytetään uudelleen", Lilja sanoo.
Ainutlaatuinen temppu tarkoitti sitä, että kivet säilöttiin ja myöhemmin sahattiin sopivaan paksuuteen uuden sillan verhoilua varten.
"Kivet numeroitiin, siirrettiin varastoalueelle, sahattiin kiviveistämössä paloiksi ja asetettiin uuden sillan muottiin. Kivet eivät siis uudessa sillassa kanna mitään, vaan ovat lähinnä koristeena. Kivillä on silti oma tärkeä tehtävänsä betonipinnan suojaamisessa luonnonvoimilta. Rakenne on kaiken kaikkiaan epätavallinen, mutta taitavasti ja perinteitä kunnioittaen tehty", Lilja kiittelee.
Epätavallista oli myös projektin suunnittelu. Uutta siltaa voitiin alkaa miettiä vasta, kun vanha oli purettu kesällä 2017. Se aiheutti enemmän hoppua ja haasteita kilpailutukseen normaaliin siltaprojektiin verrattuna, mutta kun kilpailutus saatiin maaliin, onnistuivat pääsuunnittelija WSP Oy ja urakoitsija Kreate Oy hyvin.
"Uuden sillan suunnittelun aikana oltiin aktiivisessa vuorovaikutuksessa eri sidosryhmien kanssa, ja heillä oli mahdollisuus kertoa kantansa. Museovirastolle tehtiin myös raportti vanhan sillan rakenteesta purkamisen yhteydessä. Ylipäätään tiesuunnittelu ja muut hallinnolliset asiat veivät tässä oman aikansa, mutta lopputulos on varmasti sen arvoinen", Nikki sanoo.
Uuden sillan kaiteista kuitenkin tuli hieman erilaiset kuin vanhassa, koska siltaan jouduttiin tekemään uusia kivipylväitä. Kaiteiden ulkonäköä pohdittiin tarkkaan yhdessä Satakunnan museon ja Museoviraston kanssa.
Kädenojennus kulttuurihistorialle
Pomarkkulaiset olivat tyytyväisiä lopputulokseen, vaikka uuden sillan kunniaksi ei koronapandemian takia voitukaan järjestää suunniteltua kyläjuhlaa. Projektin yhteydessä myös sillan lähitienoo siistittiin, mikä nosti koko Pomarkun keskustan profiilia.
Sillan kapeudesta kuitenkin käytiin keskustelua puoleen ja toiseenkin, sillä uudesta sillasta tehtiin yhtä kapea kuin vanhasta. Kahta autoa ei siis mahdu kunnolla vastakkain. Tässä otettiin myös liikenneturvallisuus huomioon, sillä nopeudet haluttiin pitää alhaisina.
"Yhtä kaikki, toista tällaista siltaprojektia tuskin tulee. Tämä oli erityinen poikkeustilanne ja kädenojennus kulttuurihistorialle. Saimme tehtyä ainakin seuraavat 100 vuotta kestävän nykyaikaisen sillan, joka kuitenkin säilytti tärkeän historiallisen kohteen luonteen ja ulkonäön", Torkkeli kiteyttää.
Nyt silta palvelee Pomarkun liikennettä jo kolmatta vuotta. Sitä ei jätetä oman onnensa nojaan jatkossakaan, vaan ensimmäinen tarkastus tehdään vuonna 2025. Tämän jälkeen yleistarkastuksia tehdään viiden vuoden välein.
"Ensimmäisenä varsinaisena kunnossapitotoimena vastaan tulee todennäköisesti asfaltin uusinta, mutta siihenkin menee aikaa. Kivet kestävät niin sanotusti ikuisesti, mutta saumat on uusittava kerran sillan eliniän aikana – eli noin 50 vuoden päästä. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen siltainsinööri Ari Salo on ottanut sillan hellään huomaansa ja varmistaa, että silta palvelee vielä montaa tulevaa sukupolvea", Lilja kertoo jatkosta.
Teksti: Arimo Laakkonen/Väylävirasto
Kuvat: Jari Nikki ja Varsinais-Suomen ELY-keskus
