Hyppää sisältöön

Pieksämäen aseman välilaituri ajanmukaistettiin

Julkaistu 26.9.2024 9.00

Pieksämäen aseman varustelutasoa ja ilmettä on päivitetty ensin kaupungin ja sitten Väyläviraston toimesta. Nyt valmistuvat keskilaiturin muutostyöt viimeistelevät asemanseudun nuorennusleikkauksen. Uusittu laituri otetaan matkustajaliikenteen käyttöön maanantaina.

Pieksämäen asemajärjestelyt -hankkeessa on parannettu aseman matkustajalaitureiden kuntoa ja varustelua. Hanke käynnistyi viime vuonna, ja sen ensimmäisessä vaiheessa uusittiin reunalaiturit 1 ja 6. Nyt päättyvässä toisessa vaiheessa korotettiin välilaituri ja päivitettiin sen ulkoasu ja varustelu vastaamaan tämän päivän vaatimuksia.

Matkustajaliikenne välilaiturilla käynnistyy maanantaiaamuna 30. syyskuuta. Laiturilla tehdään joitakin vähäisiä viimeistelytöitä lokakuun aikana.

Rautatieaseman henkilöratapiha, vasemmalla asemarakennus, oikealla laitureita ja raiteita.
Pieksämäen aseman välilaiturin parannustyöt ovat valmistuneet.

Uusi ilme, vanha runko

Matkustajan näkökulmasta näkyvimmät muutokset keskilaiturilla ovat uusitut portaat ja hissi, sekä laiturikatoksen aiempaa modernimpi ulkoasu. Katosta ei silti ole tehty kokonaan uudelleen, vaan pitkälti vanhoja rakenteita hyödyntäen.

Laiturikatoksen entiset perustukset on säilytetty, samoin kuin kantavat teräsrakenteet, jotka on pintakäsitelty uudelleen. Vanha, punaruskea sävy on saanut väistyä hillityn tummanharmaan tieltä.

Katoksen pystypilarit ja vaakapalkit huollettiin paikoillaan liikuteltavan maalauskatoksen alla. Poikkikannattimet irrotettiin maalauksen ajaksi. Ne käsiteltiin erillisessä maalausteltassa työmaan laidalla.

Asemalaiturin katoksen rakenteita huolletaan väliaikaisen telttakatoksen alla.
Katoksen kantavat rakenteet huollettiin liikuteltavan suojan alla.

Henkilö maalaa metallirakenteita maalausteltassa.
Poikkikannattimet maalattiin erillisessä teltassa työmaan laidalla.

Katoksen huonokuntoinen peltikate uusittiin, ja katoksen alapuoli verhoiltiin laudoituksella. Verhoilupintaan upotettiin valaisimet, ja katoksen alle asennettiin tuulensuojaseinämät.

Puuverhoiltu laiturikatoksen alapinta, johon ollaan asentamassa valaisimia.
Uusitun katoksen alapinta sai puuverhoilun.

Asemalaiturin lasinen tuulensuojakatos, jonka seinissä teksti
Uusitun katoksen alle asennettiin tuulensuojaseinämät.

”Vanhojen rakenteiden hyödyntämisellä säästettiin materiaaleja ja kustannuksia, ja mahdollistettiin välilaiturin remontin toteutus yhden kesäkauden aikana, mikä on eduksi vilkkaasti liikennöidyssä rautatieympäristössä”, projektipäällikkö Riitta Parviainen Väylävirastosta kertoo.

Isommin, mutta kevyemmin

Välilaiturin parantamisen yhteydessä purettiin raide 2 ja raide 3 siirrettiin kulkemaan sen paikalla. Samalla, kun laituri korotettiin esteettömyysvaatimusten mukaiseksi, sitä levennettiin siirtyneen raiteen suuntaan.

Leveämpi ja korkeampi laituri edellytti kevennysrakenteiden käyttöä painumariskin välttämiseksi. Laituritäytöissä käytettiin kierrätyslasista valmistettua vaahtolasimursketta. Lisäksi osa laiturin pinnasta jätettiin asfaltoimatta. Kenttäkiveyksellä päällystetyt alueet eivät edellytä yhtä tiivistä ja raskasta pohjarakennetta kuin asfaltti. Lisäksi ne ohjaavat sade- ja sulamisvesiä imeytymään maaperään sen sijaan, että ne pitäisi johtaa kokonaisuudessaan hulevesiverkostoon.

Asemalaituri, jonka reunat on asfaltoitu ja keskiosa päällystetty irtokiveyksellä.
Kenttäkiveys mahdollistaa hulevesien imeytymisen maaperään.

”Välilaiturin parannustöiden myötä Pieksämäen henkilöratapihalla toteutetut merkittävät muutostyöt on nyt saatu päätökseen, ja asemanseudun ulkoasu ja palvelutaso vastaavat nykypäivän vaatimuksia”, Riitta Parviainen summaa.

Ympäristöperiaatteita noudattaen

Pieksämäellä tehdyt parannustyöt ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka Väylävirasto toteuttaa käytännössä ympäristöperiaatteitaan. Periaatteiden mukaan virasto pyrkii toiminnassaan vahvistamaan kiertotaloutta ja edistämään hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamista.

”Kaiken kaikkiaan Väyläviraston toiminnassa korostuu elinkaarikestävyys. Rakentamisessa painotetaan pitkää elinkaarta, jonka ansiosta rakenteita ei tarvitse uusia niin usein”, linjaa kiertotalouden asiantuntija Henna Teerihalme Väylävirastosta.

Kunnostushankkeista vapautuvien purkumateriaalien hyödyntämisessä noudatetaan etusijajärjestystä. Jos jätettä syntyy, se pyritään käyttämään uudelleen. Mikäli jäte ei sellaisenaan sovellu uudelleen käytettäväksi, se kierrätetään tai vähintäänkin hyödynnetään energiana aina, kun se on teknisesti ja taloudellisesti mahdollista.

”Meillä ohjeistetaan monen materiaalin kohdalla erikseen, milloin materiaalia voidaan käyttää esimerkiksi rautateillä uudestaan. Esimerkiksi kiskojen uudelleenkäyttöä koskeva ohjeistus on juuri päivityksen alla”, Teerihalme kertoo.

Lisätiedot:

Väylävirasto
Projektipäällikkö Riitta Parviainen
p. 029 534 3034
[email protected]

Hanke verkossa:

vayla.fi/pieksamaen-asemajarjestelyt

Koostevideot hankkeesta YouTubessa:

youtube.com/playlist?list=PLVXTUB2QscCavE_qZpNaRzrKsGPla8ete

Hankkeen kuvia Flickr-kuvapalvelussa:

flickr.com/photos/vaylafi/albums/72177720311333438

Pieksämäen asemajärjestelyt -hanke

Pieksämäki on rautatieliikenteen merkittävä risteysasema, jossa rautatiet risteävät neljästä suunnasta: Kouvola, Kuopio, Joensuu ja Jyväskylä. Pieksämäen aseman kautta kulkee vuodessa noin 200 000 matkustajaa. Matkustajalaitureiden kunto- ja varustetaso ei ole vastannut nykyisiä vaatimuksia, kuten esteettömän liikkumisen vaatimuksia. Väyläviraston hankkeessa matalat laiturit muutettiin korkeiksi laitureiksi ja varustettiin esteettömyysvaatimusten edellyttämillä rakenteilla ja merkinnöillä. Lisäksi tehtiin yksittäisiä raide- ja turvalaitemuutoksia sekä uusittiin laitureiden katokset. Hanke toteutettiin kaksivaiheisena vuosina 2023 ja 2024.

Liitteet