Hyppää sisältöön

Paikkatieto merkitsee yhä enemmän ihmisille – ja pian myös robottiautoille

Julkaistu 24.4.2017

Paikkatieto ja kartat ovat tulleet yhä lähemmäksi ihmisten arkea. Tähän ovat syynä muun muassa entistä monipuolisemmat ja helppokäyttöisemmät karttapalvelut. Paikkatietoja tarvitsevat tulevaisuudessa ihmisten lisäksi myös robottiautot.

Suomalaiset ovat tottuneet siihen, että tieto tarjotaan heille kartalla. Säätiedotuksissa kerrotaan kartan avulla, missä sataa tai paistaa. Myös autoillessa navigaattorin kartta näyttää määränpään. Kartoissa esitetään tyypillisesti sijaintiin liittyvää tietoa, eli paikkatietoa. Tällaista tietoa tarvitsevat tulevaisuudessa ihmisten lisäksi myös robotit.

”Robottiautojen tarkoista tiedontarpeista on vasta arvailuja, sillä alalla ei ole vielä kansainvälisiä standardeja. Varmaa on kuitenkin se, että tiedontuotantomenetelmiä tulee kehittää nykyistä tarkemmiksi”, toteaa projektipäällikkö Hanna-Mari Miettinen Liikennevirastosta.

Robottiautojen tietotarpeita ja uusia tiedontuotantomenetelmiä tutkitaan Lapissa yhdessä yritysten kanssa älyliikenteen ja älykkään infrastruktuurin Aurora-hankkeessa.

”Itsestään ajava robottiauto kohtaa haasteita sijaintinsa määrittelyyn muun muassa lumisissa ja jäisissä olosuhteissa, joissa sen omat anturit eivät havaitse esimerkiksi tiemerkintöjä. Tähän tarpeeseen tarvitaan uudenlaisia aineistoja”, Miettinen sanoo.

Paikkatiedossa paljon potentiaalia

Liikennevirasto tarjoaa monia paikkatietoa hyödyntäviä palveluita ja karttoja kansalaisten avuksi.

”Kartta on monesti paras tapa esittää informaatiota”, toteaa projektipäällikkö Hanna-Mari Miettinen Liikennevirastosta. Paikkatietoasiantuntijana hän vitsailee olevansa väitteessään puolueellinen. Hän ei ole kuitenkaan yksin mielipiteensä kanssa. Esimerkiksi korjausvelkaohjelman kartta on ollut suosittu. Mediakin hyödynsi sitä ahkerasti uutissivuilla.

Vaikka Liikennevirasto hyödyntää paikkatietoa monipuolisesti, kaikkea potentiaalia ei ole vielä hyödynnetty.

”Paikkatietoa voitaisiin hyödyntää laajemmin ja monipuolisemmin esimerkiksi vuorovaikutteisessa palautejärjestelmässä, omaisuudenhallinnassa ja analytiikassa. Periaatteessa käyttömahdollisuudet ovat lähes rajattomat”, Miettinen pohtii.

Paikkatieto ei siis tarkoita pelkkiä karttoja vaan sitä, että sijainti tuo uuden ulottuvuuden ja uudet työkalut asioiden tarkasteluun ja tiedon louhintaan. Kartta on yksi tapa visualisoida tietoa ja analyysien tuloksia. Suurin – ja ehkä osittain piilossa oleva potentiaali – piilee kuitenkin konepellin alla.

”Sijaintia voidaan hyödyntää tiedon tuottamisessa ja louhimisessa. Lisäksi palveluita on nykyään mahdollista kohdentaa käyttäjän sijaintia hyödyntäen. Autoilija voisi esimerkiksi tulevaisuudessa saada käyttöönsä nykyistä tarkemmin juuri hänen ajoreittiään koskevaa tietoa liikenteen häiriöistä tai ajokelistä”.

Lisätietoa

Liikenneviraston tarjoamiin karttapalveluihin voi tutustua sivuilla
http://liikennevirasto.maps.arcgis.com/home/index.html

Hanna-Mari Miettinen,
puh. 029 534 3601
[email protected] 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta