Hyppää sisältöön

Mt 180 Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusiminen – paalutustyöt ja louhintaräjäytykset käynnistyvät Hessundinsalmen sillan työmaalla

Julkaistu 1.12.2022 8.39

 

Hessundinsalmen sillan alueella käynnistyvät työsillan paalutus-, poraus- ja louhintatyöt 7.12.2022. Työt jatkuvat työsillan rakentamisen ohessa varsinaisen sillan sekä väylätöiden muilla paalutus- ja louhintatöillä vuoden 2023 ajan. Vuoden 2024 töistä tiedotetaan erikseen.

Sekä paalutuksista että louhinnoista aiheutuu ajoittaista melua ja tärinää lähiympäristöön. Aiheutuvaa tärinää seurataan mittarein ja kiinteistöihin suoritettavilla ennakkokatselmuksilla. Tärinämittauksia tehdään tärinähaittavaikutuksen alueella, ja katselmusten ajankohdat ilmoitetaan erikseen kiinteistökohtaisesti. Mittausten ja katselmusten tarkoituksena on valvoa sitä, että melu- ja tärinähaitta pysyy ympäristölle kohtuullisena.

Paalutus-, poraus- ja louhintatöitä tehdään maanantaista perjantaihin klo 7–20 meluilmoitukseen annetun päätöksen määräyksiä noudattaen. Räjäytyksistä ilmoitetaan äänimerkillä ennen räjäytystä. Räjäytyksen ajaksi liikenne pysäytetään tarvittaessa enintään 8 minuutiksi. Liikenne pysäytetään siten, että liikenne ei pysähdy eikä jonoudu Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltakansille. Pysäytyksiä vältetään aamu- ja iltapäiväruuhkien sekä viikonloppu- ja juhlapyhien ruuhka-aikoina.

Tekstiviestipalvelu kertoo koska liikenne pysäytetään ja koska räjäytetään

”Loimme tekstiviestipalvelun auttamaan alueen asukkaita ja ohikulkijoita ennakoimaan mahdolliset liikenteen pysäytykset sekä räjäytykset. Tekstiviestit lähetetään noin 30 minuuttia ennen pysäytystä tai räjäytystä, mutta tutkimme mahdollisuutta siihen, voisiko tiedon lähettää jo hieman aikaisemmin,” sanoo projektipäällikkö Janne Wikström Väylävirastosta.

Tiedon tulevasta liikenteen pysäytyksestä ja louhintaräjäytyksestä voi tilata etukäteen hankkeen ylläpitämästä tekstiviestipalvelusta. Tekstiviesti-ilmoitus saapuu noin 30 minuuttia ennen seuraavaa räjäytystä. Palvelun käyttöönotto on maksutonta ja viestien vastaanottamisen voi perua milloin tahansa. Ohje tekstiviestipalvelun tilaamiseen löytyy hankkeen kotisivuilta: https://vayla.fi/mt-180-kirjalansalmen-ja-hessundinsalmen-siltojen-uusiminen/liikennejarjestelyt

 

ilmakuva Hessundinsalmen alueesta, uusi tie piirretty ilmakuvan päälleLouhintaräjäytyksiä tehdään koko Hessundinsalmen sillan hankealueella.

Voit tilata tekstiviestillä tiedon seuraavasta louhinnasta tai liikenteen pysäytyksestä

Tekstiviesti-ilmoitus saapuu noin 30 minuuttia ennen tulevaa räjäytystä tai liikenteen pysäytystä. Liity palveluun lähettämällä tekstiviesti puhelinnumeroon +358 50 902 4107:

  • viesti A, jos haluat ilmoitukset räjäytyslouhinnoista,
  • viesti B, jos haluat ilmoitukset liikennejärjestelyistä tai
  • viesti AB, jos haluat ilmoitukset molemmista.

Tekstiviestipalvelu on hankkeen allianssikumppaneiden ylläpitämä, ja palvelun käyttöönotto on maksutonta. Viestien vastaanottamisen voi milloin tahansa perua viestillä EI.

 

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Janne Wikström, Väylävirasto, puh. 029 534 3600, [email protected]

Projektipäällikkö Timo Hirvasmaa, Kreate Oy, puh. 0400 627 461, [email protected]

Seuraa hanketta:

Hankkeen kotisivut: www.vayla.fi/mt-180-kirjalansalmen-ja-hessundinsalmen-siltojen-uusiminen

Facebook: https://www.facebook.com/ravsundhessund/

 

Mt 180 Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusiminen -hankkeen tavoitteena on turvata ainoan maantieyhteyden säilyminen entistä parempana Paraisille ja Turunmaan saaristoon. Lisäksi mahdollistetaan alueen valtakunnallisesti merkittävän teollisuuden HCT-kuljetukset. Hanke myös tukee Paraisten elinkeinoelämän ja maankäytön kehittämistä sekä lisää liikenteen turvallisuutta ja asumisviihtyisyyttä. Hankekokonaisuuden kustannusarvio on 128 miljoonaa euroa.