Hyppää sisältöön

Maailman merikartoituspäivää vietetään 21.6.

Julkaistu 21.6.2016

YK:n vahvistamaa kansainvälistä merikartoituspäivää vietetään vuosittain 21.6, joka on myös kansainvälisen merikartoitusjärjestö IHO:n perustamispäivä (1921). Tämän vuoden teemana on: Hydrography – the key to well-managed seas and waterways.

Merikartoitus on avain turvalliseen vesillä liikkumiseen

Turvallista merenkulkua varten tarvitaan tarkat tiedot pinnan alla olevasta todellisuudesta. Merikartoitus on perustavanlaatuinen tausta kaikelle, mitä tapahtuu meren pinnalla tai pinnan alla. Merenmittauksella saadaan nykyään peittävät tiedot merenpohjasta. Tiedot julkaistaan joko painetulla tai elektronisella merikartalla.

Liikennevirasto vastaa Suomessa virallisista merikartoista ja niiden jatkuvasta päivityspalvelusta. Merikartat ovat elintärkeitä turvalliselle merenkululle. Yksikään kauppalaiva ei tule Suomeen ilman virallista merikarttaa.

Merikartoitus on kansainvälistä toimintaa

Meritiet ovat Suomen väylä maailmalle ja ulkomaankaupasta yli 80 % kulkee meritse. Merellä ei voi kulkea turvallisesti ilman merikarttoja. Merikartoitus on kansainvälistä toimintaa, jossa valtiot sopivat yhteisistä karttastandardeista, joita jokaisen laivan kapteeni ymmärtää. Yhteistyö tapahtuu kansainvälisen merikartoitusjärjestö IHO:n (International Hydrographic Organisation) kautta. Suomi on toiminnassa aktiivisesti mukana.

Suomen kansainvälisen merikartoitustoiminnan tavoitteet

  • ylläpitää merenkululle välttämättömiä merikartoitustuotteita ja edistää merenkulun turvallisuutta
  • edistää Itämeren navigointiturvallisuutta ja ympäristönsuojelua
  • huolehtia Suomen erityispiirteiden huomioimisesta standardoinnissa ja kehittämisessä.

Merikartoitustietoja käytetään moneen tarkoitukseen

Merikartoitustietojen käyttö on laajentunut viime vuosina. Kauppamerenkulun ja veneilyn lisäksi tietoja käytetään myös muun muassa:

  • talvimerenkulun erityistarpeisiin
  • VTS (meriliikenteen ohjaukseen)
  • vesiväylien rakentamiseen
  • meripelastukseen
  • luonnonsuojeluun
  • kalastukseen, sukeltamiseen
  • merirajojen määrittämiseen
  • merialueen valvontaan ja puolustamiseen
  • kaasuputkien laskemiseen ym.

Lue lisää: http://www.iho.int

Merikartoitus Liikenneviraston sivuilla


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta