Hyppää sisältöön

Luvattomat kävijät aiheuttavat turvallisuusriskin Luumäki-Imatra-ratahankkeen työmaille

Julkaistu 06.02.2020

Luumäki-Imatra-ratahanke on huolissaan työmaidensa turvallisuudesta, etenkin hankkeeseen kuuluvan Saimaan kanavan ratasillan työmaan osalta. Työmaalle luvatta tunkeutuvat asettavat itsensä tarpeettomasti merkittävään vaaraan piittaamattomuudellaan.

Viime viikkoina Saimaan kanavan työmaalla on toistuvasti havaittu ulkopuolisia kävijöitä työmaan työaikojen ulkopuolella. Työmaan valvontakameroihin on tallentunut niin nuoria viikonloppuisin, kuin työmaan poikki oikovia aikuisia lenkkeilijöitä. Kuvamateriaalista näkyy myös, että aikuiset kulkevat työmaan läpi lastensa kanssa, mikä on erittäin vastuutonta. Lisäksi Pontuksen alueella on havaittu kulkua radan yli. Hankkeelta todetaan, että muutosta täytyy tapahtua, tai joku loukkaantuu ennemmin tai myöhemmin.

- Työmaa on työmaa silloinkin, kun työt eivät ole käynnissä. Työmaalla ei saa oleilla, eikä sen poikki saa koskaan oikoa. Rautatien ylittäminen muualta kuin tasoristeyksistä on asiatonta liikkumista ratalinjalla ja siten lain mukaan rangaistava teko, Luumäki-Imatra-ratahankkeen projektipäällikkö Joonas Hämäläinen muistuttaa.

Rakennustyömaa on ulkopuoliselle aina turvallisuusriski

Hämäläinen painottaa, että työmaa-alueella piilee useita vaaran paikkoja, joita ulkopuolinen ei osaa varoa. Alueella työskentelevät henkilöt on perehdytetty paikallisiin olosuhteisiin ja siellä sijaitseviin vaaroihin. Työmaan rajoja tulee kunnioittaa, ja antaa työntekijöille työrauha.

- Työmaalla on kaivantoja, jotka ovat vaarallisia, vaikka ne onkin eristetty kevytaidoin. Toinen hyvä esimerkki työmaan vaarallisuudesta on uuden sillan päällä oleva sääsuoja, josta putoilee lunta alas. Lumi voi olla kelistä riippuen jäistäkin. Läntisellä Kanavatiellä käytössä oleva jalkakäytävä on suojattu tämän takia katoksella, mutta reitiltä poikkeavat ovat vaarassa. Työmaalla on käynnissä lisäksi sillan muotin purku, joten liikkuminen on merkittyjen alueiden ulkopuolella entistä vaarallisempaa, Hämäläinen kertoo.
 

 

Lisätietoja:

Joonas Hämäläinen, projektipäällikkö, Väylä, puh. 029 534 3536

Kimmo Saarela, projektipäällikkö, Welado Oy, puh. 040 712 9434

7 syytä, miksei radalla saa liikkua:https://vayla.fi/-/7-syyta-miksi-radalla-ei-saa-liikkua

 

Hankkeen nettisivut: https://www.vayla.fi/luumaki-imatra-ratahanke

Hanke Facebookissa: https://facebook.com/luumakiimatra

 

Luumäki-Imatra-ratahankkeen tavoitteena on kehittää rataosuuden palvelutasoa parantamalla välityskykyä, toimintavarmuutta ja häiriötilanteiden hallintaa. Se tähtää tavaraliikenteen toimintaedellytysten ja henkilöliikenteen palvelutason parantamiseen. Hankkeen toteuttaminen tukee myös elinkeinoelämän kilpailukyvyn ylläpitoa ja kehittämistä, sekä parantaa alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden viihtyvyyttä vähentämällä liikenteen melua ja päästöjä.

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta