Hyppää sisältöön

Luumäki–Imatra-ratahanke: uuden alikulkusillan siirto Hyötiöntiellä Lappeenrannassa vaikuttaa alueen liikenteeseen

Julkaistu 15.6.2022 14.52

 

Hyötiöntiellä Lappeenrannassa sijaitsevan alikulkusillan uusiminen uudella siltarakenteella toteutetaan juhannuksen raideliikennekatkossa.

Rataliikennekatkon aikana vanhan sillan päädyt puretaan ja valtaosa vanhasta sillasta siirretään sivuun. Tämän jälkeen uusi silta siirretään tunkkaamalla paikoilleen. Juhannuksen jälkeen alueella tehdään vielä vanhan sillan sekä siirtoratojen purkutöitä.

Siirtoprosessia valmistelevat työt edellyttävät, että Hyötiöntien liikenne suljetaan kokonaan Väinämöisenkadun ja Karjalantien väliseltä osuudelta 23.6.2022 kello 06 alkaen. Suljettu osuus avataan uudelleen ajoneuvoliikenteelle viimeistään 30.6.2022. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden väylä pysyy vielä tämänkin katkon jälkeen suljettuna aina heinäkuun loppuun. Kiertoreitti on esitetty tiedotteen liitteenä olevassa kartassa.

"Jotta Hyötiöntie saadaan mahdollisimman pian taas ajoneuvoliikenteen käyttöön, tekee työmaa töitä ympäri vuorokauden. Töistä tulee aiheutumaan melua lähialueelle", sanoo Luumäki-Imatra-ratahankkeesta vastaava projektipäällikkö Joonas Hämäläinen Väylävirastosta.

Kaukaan tehdasta koskeva raskas liikenne siirretään kiertoreitille

Kaukaan tehtaan liikenne ohjataan 23.6.-30.6.2022 Muukon eritasoliittymän (56) kautta Muukontielle, josta se ohjataan Läntisen kanavatien kautta tehtaalle. Kiertoreitti on esitetty tiedotteen liitteenä olevassa kartassa.

 

Lisätietoja:

Joonas Hämäläinen, hankkeesta vastaava projektipäällikkö, Väylävirasto, puh. 029 534 3536, [email protected]

Aki Hämäläinen, projektipäällikkö, Väylävirasto, puh. 029 534 3150, [email protected]

Jussi Palo, projektipäällikkö, Welado Oy, puh. 045 110 3720, [email protected]

 

Liitteet:

Kaukaan tehtaan liikenteen kiertoreitti kartalla

Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kiertoreitti kartalla

 

Hankkeen nettisivut: https://www.vayla.fi/luumaki-imatra-ratahanke

Luumäki-Imatra-ratahankkeen ajankohtaiset liikennejärjestelyt ja liikenteen kiertoreittejä esittelevät kartat löytyvät hankkeen nettisivuilta: https://vayla.fi/luumaki-imatra-ratahanke/hankkeen-liikennejarjestelyt

Hanke Facebookissa: https://facebook.com/luumakiimatra

 

Luumäki-Imatra-ratahankkeen tavoitteena on kehittää rataosuuden palvelutasoa parantamalla välityskykyä, toimintavarmuutta ja häiriötilanteiden hallintaa. Se tähtää tavaraliikenteen toimintaedellytysten ja henkilöliikenteen palvelutason parantamiseen. Hankkeen toteuttaminen tukee myös elinkeinoelämän kilpailukyvyn ylläpitoa ja kehittämistä, sekä parantaa alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden viihtyvyyttä vähentämällä liikenteen melua ja päästöjä.

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta