Hyppää sisältöön

Kutsu yleisötilaisuuteen : Kantatie 79 Kittilän keskustan kohdalla, tiesuunnitelma, Kittilä

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) laatii tiesuunnitelmaa kantatie 79 Kittilän keskustan kohdalla, Kittilä.

Suunnitelmassa esitetään kantatie 79 parantamista nykyiselle paikalleen noin 4,7 km:n matkalla välillä Vaaratie – kt 80 Aakenuksentie seuraavasti:

Taajaman eteläosaan rakennetaan uutta jalankulku- ja pyöräilyväylää noin 0,5 km, pohjoispäässä parannetaan nykyistä jalankulku- ja pyöräilyväylää noin 0,7 km:n matkalta.

Keskustaajaman kohdalla parannetaan jalankulku- ja pyöräilyväyläolosuhteita leventämällä nykyiset jalkakäytävät yhdistetyiksi jalankulku- ja pyöräilyväyliksi sekä rakentamalla keskeisimpiin suojatieylityksiin saarekkeet. Lisäksi selkeytetään kantatien ja katujen sekä kiinteistöjen liittymäjärjestelyitä.

Kantateiden 79 ja 80 risteyksiin toteutetaan liittymäjärjestelyt, jotka viestivät tiejakson muutoksesta.

Kantatie 80 Sodankyläntielle rakennetaan jalankulku- ja pyöräilyväylät välille kantatie 79 – Sairaalantien ja Vanhatien risteys.

Tievalaistus uusitaan ja jatketaan kylän eteläpuolella noin 0,7 km Rovaniemen suuntaan.

Parannetaan joukkoliikenteen pysäkkijärjestelyitä.

Kittilän kunnalla on käynnissä tiesuunnitelman kanssa yhtäaikaisesti asemakaavatyö ”Kittilän kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, keskustan alue”. Tiesuunnitelmaratkaisut liittyvät oleellisena osana asemakaavatyöhön.

Yleisötilaisuus järjestetään:

Aika tiistaina 23.11.2021 klo 17.00–20.00

Paikka Kittilän yläkoulun auditorio (Kino, Yläri), Valtatie 9A, Kittilä.

Tilaisuudessa voi tutustua suunnitelmaluonnoksiin ja esittää niistä mielipiteensä.

Tilaisuudessa esitettäviin tiesuunnitelmaluonnoksiin voi myös tutustua 19.11 - 3.12.2021 välisenä aikana tietoverkossa: https://vayla.fi/kantatie-79-parantaminen-kittilan-keskustan-kohdalla-kittila. Mielipiteitä voi esittää lisätietojen antajille.

Tilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteydellä Teams-sovelluksella. Etäosallistumisesta tulee ilmoittaa ennakkoon osallistumislinkin saamiseksi 19.11.2021 mennessä osoitteeseen [email protected] Samassa tilaisuudessa esitellään asemakaavahanketta Kittilän kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, keskustan alue (www.kittila.fi).

Tilaisuus on avoin kaikille alueen asukkaille, maanomistajille ja muille asiasta kiinnostuneille.

Lapin ELY-keskus käsittelee suunnitelmaan laatimiseen liittyen tarpeellisia henkilötietoja. Halutessasi tietää tarkemmin väyläsuunnittelun tietosuojakäytänteistä, tutustu verkkosivujen tietosuojaosioon osoitteessa www.ely-keskus.fi/tietosuoja.

Kutsu on julkaistu tietoverkossa 10.11.2021 ELY-keskuksen verkkosivuilla www.ely-keskus.fi/lappi > ajankohtaista > kuulutukset ja ilmoitukset.

Lisätietoja suunnitelmasta antaa Lapin ELY-keskuksesta projektipäällikkö Tomi Tiuraniemi, puh. 0295 037 262, [email protected] ja Ramboll Oy:stä projektipäällikkö Jari Kinnunen, puh. 040 3572 446, [email protected]

Tervetuloa!

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

 

Julkaistu 10.11.2021