Hyppää sisältöön

Kupittaa–Turku-ratahankkeen työt käynnistyvät

Julkaistu 25.11.2021 10.05

 

Julkaisuvapaa 25.11.2021 klo 10.00

Kupittaa–Turku-ratahankkeen ensimmäiset näkyvät työvaiheet alkavat 29.marraskuuta. Hankkeessa tehdään parhaillaan rakentamissuunnittelua, erilaisia luvituksia sekä maastotutkimuksia, johon kuuluu kairauksia ja mittauksia. Kaikista työn aikaisista liikennejärjestelyistä tullaan tiedottamaan erikseen.

Varsinainen rakentaminen alkaa Logomon ja Aninkaisten sillan välisten raiteiden purkutöillä, jotka aloitetaan suunnitelmien mukaan 29. marraskuuta. Tämä työvaihe valmistelee myöhemmin tehtävää Toijalan suunnasta tulevan raiteen alentamista.

Raiteiden purkamisesta saattaa mahdollisesti aiheutua lyhyitä liikennekatkoja, jotka pyritään ajoittamaan yöaikaan. Poikkeavista järjestelyistä asemalla tiedotetaan matkustajille aina erikseen, ja VR tiedottaa mahdollisista aikataulumuutoksista.

Turvallisuus suunnitelmissa etusijalla – liikenne katkaistaan työn ajan Kupittaan kohdalla

Hankkeessa Kupittaan ja Turun välille rakennetaan kaksoisraide, Turun ratapihaa nykyaikaistetaan ja henkilöliikennettä varten rakennetaan kolme uutta laituria. Kaksoisraiteen, eli toisen raiteen rakentamiseksi Aurajoen yli pitää rakentaa uusi, leveämpi silta, jolle mahtuu kaksi raidetta.

Yhden sillan rakentaminen nousi suunnitteluvaiheessa päävaihtoehdoksi niin kustannus- kuin turvallisuussyistä. Se kuitenkin edellyttää Helsingistä tulevan junaliikenteen pysäyttämistä Kupittaalle sillan rakentamisen ajaksi. Katkon ajan jatkoyhteydet keskustaan sekä satamaan toteutetaan muulla joukkoliikenteellä.

Liikennekatko alkaa kesällä 2022 ja kestää arviolta kaksi vuotta. Kun suunnitelmat ovat valmistuneet, liikennekatkosta ja siihen liittyvistä järjestelyistä tiedotetaan tarkemmin.

”Yhden leveän sillan rakentaminen on edullisempaa kuin kahden sillan rakentaminen. Lisäksi se on rakennusaikana turvallisempaa niin junaliikenteelle kuin rakentajille, kun junat eivät kulje aivan rakennuskohteen vierestä”, projektipäällikkö Erkki Mäkelä perustelee ratkaisua.

Hän pahoittelee hankkeen puolesta ratkaisusta junaliikenteelle aiheutuvaa haittaa. VR:n kanssa on keskusteltu vaihtoehdoista sekä perusteista minkä vuoksi katkoon on päädytty. Mäkelän mukaan Aurajoen rantaluiskat ovat haastava paikka rakentaa ilman junaliikennettäkin. Liikennekatko mahdollistaa sillan rakentamisen mahdollisimman nopeasti ja laadukkaasti.

”Eri vaihtoehtoja miettiessä turvallisuus on ollut ykkösasiana. Vaikka päätetystä järjestelystä aiheutuu väliaikaisesti muutoksia matkareitteihin ja aikatauluihin, se on kuitenkin niin rakennustyön kuin lopputuloksenkin kannalta paras vaihtoehto”, sanoo osastonjohtaja Jussi Lindberg Väylävirastosta.

Hankkeessa suunnitellaan parhaillaan jatkoyhteyksiä Kupittaalta, sekä muun muassa saattoliikenteen ja pysäköinnin järjestelyjä.

Ratapihan kehittäminen palvelee montaa tarkoitusta

Hankkeessa tehtävien ratapihan muutosten tavoitteena on parantaa esteettömyyttä ja turvallisuutta laiturialueella. Samalla vaarallisia aineita sisältävät tavaravaunut pyritään saamaan pois henkilöratapihalta, kun tavaraliikenteen järjestelyt siirtyvät Heikkilän suuntaan.

Ratapihan muutokset ja matkustajalaitureiden siirtäminen ratapihan itäpuolelle palvelevat myös Turun kaupungin suunnitelmaa rakentaa Turkuun matkakeskus, johon sijoittuisi joukkoliikenteen solmukohdan lisäksi ydinkeskustaa täydentäviä ja vahvistavia palveluita, toimitiloja ja asumista.

”Tavoitteena on julkisen liikenteen yhteisterminaali sekä viihtyisä ja toiminnoiltaan monipuolinen uusi kaupunginosakeskus. Se yhdistäisi juna- ja bussiliikenteen sekä vilkkaan joukkoliikenteen. Tavoitteena on myös kehittää seudullista lähijunaliikennettä ja lisäksi Turussa on vireillä raitiotiehanke, joten nyt toteutettava ratahanke palvelee kaikkia näitä suunnitelmia”, kertoo projektipäällikkö Mika Rajala Turun kaupungilta.

Ratapihan länsipuolelle suunnitellaan elämyskeskusta, monitoimiareenaa ja uutta liike-sekä asuinrakentamista. Alueen asemakaavan muutosehdotus on parhaillaan nähtävänä.

Kupittaa–Turku-ratahankkeen maksavat puoliksi Turun kaupunki ja Väylävirasto.

”Tällainen hanke kaupunkiympäristössä on haastava ja toimijoita sekä huomioitavia asioita on paljon. Yhteistyö Väyläviraston kanssa on sujunut hyvin”, Rajala kiittää.
 

Hanke mahdollistaa tunnin junan etenemisen

Keskustaan sijoittuvan hankkeen lisäksi Turun seudulla on käynnissä myös muita ratahankkeita. Rantaradan perusparannus on ollut käynnissä usean vuoden ajan, ja menossa olevat työt saadaan valmiiksi ensi kevään kuluessa. Turku–Uusikaupunki-rataa on sähköistetty parin viime vuoden aikana. Liikenne sähköistetyllä radalla alkaa vielä tänä vuonna.

Lisäksi Turku–Helsinki nopean junayhteyden suunnittelu on käynnissä. Kupittaa–Turku-ratahanke liittyy olennaisesti niin sanotun tunnin junan toteuttamiseen.

”Hankkeessa rakennettava toinen raide Kupittaan ja Turun välillä on välttämätön nopean yhteyden mahdollistamiseksi, samoin kuin ratapihan kehittäminen. Nopeat junayhteydet kasvavien kaupunkiseutujen välillä taas liittyvät isompaan tavoitteeseen saada ihmiset nykyistä enemmän autoista joukkoliikenteeseen. Turun hanke on siis lopulta merkittävä osa myös isossa kuvassa kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden toteuttamisessa,” sanoo toimialajohtaja Esa Sirkiä Väylävirastosta.

Hankeyhtiö Turun Tunnin Juna Oy on lokakuussa aloittanut ratasuunnitelmien teon uudelle oikoradalle Espoon ja Salon välille sekä kaksoisraiteen rakentamiseksi Salon ja Hajalan taajaman välille. Väylävirasto valmistelee parhaillaan yleissuunnitelmaa Hajala–Nunna-rataosuudelle ja sen valmistuttua ensi vuonna hankeyhtiö käynnistää ratasuunnitelman laatimisen myös Hajala–Kupittaa-osuuden toisesta raiteesta. Kaikkien teknisten suunnitelmien on tarkoitus olla valmiina vuonna 2023. Sen jälkeen tarvitaan vielä kuntien kaavoituspäätökset sekä investointipäätökset ennen rakentamissuunnittelun aloittamista. Espoon kaupunkiradan rakentamissuunnittelu on jo käynnissä.

Kupittaa–Turku-ratahankkeen on määrä valmistua vuoden 2024 aikana.

Lisätiedot:

Väylävirasto, projektipäällikkö Erkki Mäkelä p. 029 534 3822
Väylävirasto, projekti-insinööri Seppo Paukkeri p. 029 534 3361

Turun kaupunki, hankepäällikkö Mika Rajala p. 050 401 7821


Seuraa hanketta:
https://vayla.fi/kupittaa-turku-ratahanke



Kupittaa–Turku-ratahankeen tavoitteena on parantaa ja sujuvoittaa raideliikennettä koko Varsinais-Suomessa ja Rantaradalla. Lisäksi hanke mahdollistaa osaltaan Helsinki–Turku nopean junayhteyden toteuttamisen. Ratapihoilla tehtävien muutostöiden ansiosta Turun asemanseudulla vapautuu maata alueen kehittämiseen ja rautatieaseman henkilölaiturialueen turvallisuus ja esteettömyys paranevat. Hankkeen työt ajoittuvat vuosille 2021–2024.


Tämän julkaisun sisällöstä vastaa yksin Väylävirasto, eikä se välttämättä vastaa Euroopan unionin mielipidettä.