Hyppää sisältöön

Kupittaa–Turku-ratahanke: Suunnitteluttaja Ossi Peltokangas – ”Palkitsevaa nähdä suunnitelmat valmiina lopputuloksena”

Julkaistu 21.10.2024

Tässä juttusarjassa raotamme hanketoimiston ovea ja kerromme Kupittaa–Turku-ratahankkeen rautaisista asiantuntijoista. Tällä kertaa artikkelissa hanketta ja arkeaan avaa suunnitteluttamisesta vastaava Ossi Peltokangas.

Mies rautatien vieressä syksyisessä maisemassa. Hänellä on päällään kirkkaan keltainen työvaate ja valkoinen suojakypärä. Taustalla näkyy rautatiekiskoja, puita, ja sininen taivas, jossa on pilviä.

 

Jokainen iso projekti lähtee liikkeelle perusteellisesta suunnittelusta, ja niin käynnistyi myös Kupittaa–Turku-ratahanke vuoden 2021 alussa. Suunnittelun kapellimestarina hankkeessa toimii Ossi Peltokangas Arkos Oy:stä. Hänen tittelinsä hankkeessa on suunnitteluttamisen ja suunnittelun ohjauksen vastuuhenkilö.

”Olen ohjannut alusta asti hankkeen ison kuvan suunnittelua. Lisäksi olen suunnitteluttanut muun muassa Logomonsillan laituriportaat ja hissit, laiturikatokset sekä radan pohja- ja alusrakenteita”, Peltokangas kertoo.

”Suunnitteluttamistöiden lisäksi työpöydälläni ovat Euroopan Unionin komission hankkeelle myöntämiin CEF-tukiin liittyvä raportointi sekä yhteydenpito ja yhteensovitus hankkeen eri sidosryhmien kanssa.”

Hankkeella on nyt menossa kiireisin rakennusvaihe. Suunnittelun painopiste on siirtynyt rakentamissuunnitelmien tekemisestä niin sanottuun rakentamisen aikaiseen suunnitteluun, jonka puitteissa on esimerkiksi viime aikoina suunniteltu parannuksia Turun asemaseudun opastukseen ensimmäisten viikkojen käyttökokemusten perusteella.

Peltokangas kuvailee työssään tyypilliseksi piirteeksi sitä, että mikään työpäivä ei ole juuri sellainen kuin on ennakkoon suunnitellut.

”Töitä tehdään tiukassa aikataulussa ja esimerkiksi kaikkia maanalaisia rakenteita tai kerroksia ei pystytä etukäteen selvittämään aukottomasti. Suurimmaksi osaksi työni kuitenkin noudattelee tietynlaista viikkorutiinia: osallistun kokouksiin, koordinoin suunnitelma-asioita suunnittelijoiden, rakennuttajien ja valvojien suuntaan, ja huolehdin siitä, että esimerkiksi sovitut suunnitelmamuutokset tehdään ajallaan ja toimitetaan urakoitsijoiden saataville.”

 

Rautatiealalle opiskeluiden kautta

Peltokangas on työssään mukana edistämässä kestävää raideliikennettä. Onnistumisen tunnetta tuovat paitsi pienten haasteiden ratkominen, myös lopputulos.

”Onhan se palkitsevaa nähdä suunnitelmat valmiina lopputuloksena: hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa elokuussa avattu Turun aseman uusi laituri 1–2 sekä portaat, hissit ja katokset”, hän sanoo.

Töitä ei tehdä yksin, vaan Peltokankaan lähipiiriin kuuluvat muun muassa suunnittelijoiden projektipäälliköt ja avainhenkilöt, hankkeen urakoista vastaavat rakennuttajakonsultit, tekniikkalajikohtaiset suunnitteluttajat sekä tietysti Väyläviraston ja hankkeen rakennuttajakonsultin sekä sidosryhmien avainhenkilöt.

Kupittaa–Turku-ratahanke on tähän mennessä isoin hanke, jossa Ossi Peltokangas on ollut mukana. Rautatietekniikka sen sijaan on tullut tutuksi opiskeluajoista lähtien, kun hän teki sekä kandidaatintyönsä että diplomi-insinöörityönsä alaan liittyvistä aiheista.

”Rakennuttajakonsultin saappaisiin astuin vuonna 2015. Kasvu näissä tehtävissä jollain tavalla kulminoitui vuonna 2020, kun perustimme oman yrityksen kahden kollegan kanssa.”

 

Suunnitteluttamista, sieniä ja Susijengiä

Suunnittelusta vastaaminen Kupittaa–Turku-ratahankkeen kokoisessa hankkeessa vaatii laaja-alaista osaamista ja asiantuntemusta. Yksityiskohtaisten teknisten asioiden lisäksi pitää nähdä ”iso kuva” ja hahmottaa prosessi, jolla päästään haluttuun lopputulokseen.

”Teknisesti erinomainenkaan suunnitelma ei ole kovin hyvä, jos samalla ei ole otettu huomioon yhteensovitusta hankkeen aikataulujen, työvaiheiden, kustannusraamien ja muiden suunnitelmien kanssa”, Peltokangas muistuttaa.

”Lisäksi ihmisten kanssa työskentely on tässä suuressa roolissa ja työssä tarvitaan vuorovaikutustaitoja: tarvittavat tiedot pitää saada kulkemaan koko suunnitteluorganisaation läpi. Aika harvan on tiedettävä kaikkea, mutta kaikkien on tiedettävä tarpeeksi oman tehtävän hoitamiseksi.”

Työn vastapainoksi Peltokangas rentoutuu ja puuhastelee Saaristomerellä sijaitsevalla sukumökillä: vaatimattomissa puitteissa ja upeassa luonnossa työasiat eivät ole päällimmäisenä mielessä. Luontoon houkuttelevat myös syksyisin sienisato ja kesäisin Jukolan viesti.

”Yritän muutenkin ylläpitää kuntoani koripallon parissa muutaman kerran viikossa. Seuraan korista tiiviisti myös penkkiurheilijana ja Susijengin matkassa on tullut reissattua useammatkin arvokisat.”

 

Seuraa hanketta: 

https://vayla.fi/kupittaa-turku-ratahanke
www.facebook.com/KupittaaTurkuratahanke

Kupittaa–Turku-ratahankkeen tavoitteena on parantaa ja sujuvoittaa raideliikennettä koko Varsinais-Suomessa ja Rantaradalla. Lisäksi hanke mahdollistaa osaltaan Helsinki–Turku nopean junayhteyden toteuttamisen. Ratapihoilla tehtävien muutostöiden ansiosta Turun asemanseudulla vapautuu maata alueen kehittämiseen ja rautatieaseman henkilölaiturialueen turvallisuus ja esteettömyys paranevat. Hankkeen työt ajoittuvat vuosille 2021–2026. Hanke on saanut tukea Euroopan unionilta sekä suunnitteluun että rakentamiseen.