Hyppää sisältöön

Kupittaa–Turku-ratahanke: Suunnittelukaavioista rakentamisen helmiksi

Julkaistu 9.5.2023

Tässä juttusarjassa raotamme hanketoimiston ovea ja kerromme Kupittaa–Turku-ratahankkeen rautaisista asiantuntijoista. Artikkelissa hanketta ja arkeaan avaa työvaiheita suunnitteleva koordinaattori Hannele Vartia. 

Vuosi 2022 oli Kupittaa–Turku-ratahankkeelle vilkas. Aikatauluun kuului muun muassa Kupittaa–Turku-kaksoisraiteen valmistelevia töitä, Aurajoen työsiltojen rakentamista sekä parannustöitä Turun ratapihalla ja Tampereen suunnan radalla. Tänä vuonna rakentaminen kiihtyy yhä, kun Turun henkilöratapihan, Aurajoen ratasillan sekä Nummen alikulkusillan työt pyörähtävät käyntiin.

henkilökuva, Hannele Vartia, sininen takki, silmälasit, tiiliseinä

Sillan tai louhinnan valmiiksi saattaminen vaatii rakentamisen lisäksi runsaasti suunnittelutyötä. Uutta luodaan Kupittaalta Heikkilään asti, ja kaikki rakentamistyöt tehdään junaliikenteen tarpeet mahdollisimman hyvin huomioiden. Hankkeen työvaihesuunnittelusta ja rakentamisen ohjaamisesta vastaa koordinaattori Hannele Vartia Arkokselta. 

”Kaiken suunnittelun lähtökohtana on se, että rakennustyöt saataisiin tehokkaasti tehtyä ja että junaliikennettä häirittäisiin mahdollisimman vähän. Etsin yhteistyössä urakoitsijan, liikennöitsijän ja suunnittelijan kanssa parhaat raot töille ja osallistun myös hankkeen viestintään”, kertoo Hannele. 

Koordinaattorin tavalliseen työpäivään kuuluu työvaiheiden, Kupittaan aseman tilapäisjärjestelyjen sekä Turun päärautatieaseman asemapalvelujen koordinoimista ja suunnittelukaavioiden piirtämistä. Kaaviot kertovat konkreettisesti, missä esimerkiksi junat kulkevat ja missä ratatöitä tehdään. 

Kupittaa–Turku-ratahankkeen lisäksi Hannele tekee työvaihesuunnittelua Joensuussa ja Oulussa sekä selvitystöitä Lappeenrannassa ja Lauritsalassa sekä asiantuntijatöitä Turku–Uusikaupunki-ratasuunnittelussa. 

Urakoiden kimara palkitsee työvaihesuunnittelijan

Työvaihesuunnitelmat elävät ja muuttuvat raideliikenteen mukaan, ja yhteiset pelisäännöt luovat raamit kaikelle suunnittelutyölle. Joitakin asioita, kuten radalla tehtäviä työrakoja, pitää ehdottaa liikennöitsijöille vuosi ennakkoon; toisille ehdotuksille riittää kuukauden varoaika. Matkan varrella voi tulla vastaan yllätyksiä, joihin on kyettävä reagoimaan ripeästi.

”Suunnittelijana minun pitää ottaa huomioon liikenteen erilaisia palasia ja niiden yhteyksiä toisiinsa. Tarkkuutta tarvitaan, ja käsitys rakentamistyöstä ja eri tekniikkalajeista on tärkeää”, Hannele kuvailee. 

Alueellisissa ja valtakunnallisissa suunnittelupalavereissa on asiantuntijoita Väylävirastosta, Turun kaupungilta, VR:ltä, Fintrafficilta, urakoitsijalta ja rakennuttajakonsultilta. Kun kaikilla on sama ymmärrys esimerkiksi ratatöiden aikatauluista, yhteistä tavoitetta – sujuvaa raideliikennettä – on helpompi edistää. Koordinaattorin heiniä on ottaa huomioon eri näkemyksiä ja neuvotella avoimesti erilaisista ratkaisuista.

”Mahdolliset ongelmakohdat pitää rohjeta ottaa puheeksi. Avoimuus ja vuorovaikutustaidot ovat työssäni ykkösasia”, Hannele sanoo. 

Suunnittelijaa Kupittaa–Turku-ratahanke innostaa laajuudellaan: esimerkiksi raiteisto- ja laiturimuutoksia on paljon. Urakoiden kimara sekä haastaa että palkitsee kokenutta tekijää. 

”Toijalan baanan töiden onnistuminen on jäänyt mieleen. Vastoinkäymisistä huolimatta saimme katkot sovittua ja esimerkiksi sähkörataa edistettyä”, Hannele kertoo. 

30 vuotta ratkaisujen etsimistä 

Matemaattisesti lahjakas Hannele haki alun perin opiskelemaan arkkitehtuuria, mutta päätyi lopulta insinööriksi isänsä jalanjäljissä. Nyt yhdyskuntatekniikan asiantuntijalla on kunnioitettavat 30 vuotta työuraa takana: uran alussa työt keskittyivät katujen ja työjärjestelyjen suunnitteluun, mutta sittemmin tie on vienyt ratamaailmaan. 

Faksin ja kirjepostin sijaan 2020-luvun hankkeissa kaavioita ja työsuunnitelmia kommentoidaan sähköpostissa, puhelimitse ja Teams-kanavaa pitkin. Yhteistyön monipuolisuus on Hannelesta kaikkina aikoina ollut työn suola. Esillä olemisen sijaan koordinaattori haluaa edistää yhteisiä tavoitteita ja auttaa muita asiantuntemuksellaan. 

”Minusta on mukavaa palvella ihmisiä omalla osaamisellani. Toivon, että tuottamani kaaviot ja suunnitelmat kertovat selkeästi, millaisia vaiheita työmaalle on tulossa”, Hannele sanoo. 

Kaavioita voi piirtää ja työraoista neuvotella pääosin etänä, ja korona-aikana Hannele päätti muuttaa miehensä kanssa pääkaupunkiseudulta Etelä-Savoon. Töiden jälkeen hän virkistäytyy luonnossa liikkuen ja Saimaan rannalla mökkeillen. 

”Haaveena olisi matkustaa lähitulevaisuudessa Uuteen-Seelantiin”, kertoo luonnossa rentoutuva asiantuntija. 

Seuraa hanketta: 

https://vayla.fi/kupittaa-turku-ratahanke

www.facebook.com/KupittaaTurkuratahanke 

Kupittaa–Turku-ratahankeen tavoitteena on parantaa ja sujuvoittaa raideliikennettä koko Varsinais-Suomessa ja Rantaradalla. Lisäksi hanke mahdollistaa osaltaan Helsinki–Turku nopean junayhteyden toteuttamisen. Ratapihoilla tehtävien muutostöiden ansiosta Turun asemanseudulla vapautuu maata alueen kehittämiseen ja rautatieaseman henkilölaiturialueen turvallisuus ja esteettömyys paranevat. Hankkeen työt ajoittuvat vuosille 2021–2026. Hanke on saanut tukea Euroopan unionilta sekä suunnitteluun että rakentamiseen.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta