Hyppää sisältöön

Joensuun ratapihan parantaminen aiheuttaa melua tulevana viikonloppuna ja seuraavina viikkoina

Julkaistu 3.6.2022 8.30

 

Joensuun ratapihan parantamisessa on tulossa työvaiheita, jotka aiheuttavat tavanomaista enemmän melua lähialueille.

Ensimmäinen meluava työ on kaapelikourujen sahaaminen ja asentaminen radan viereen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 4.–5.6.2022. Työt alkavat lauantaina klo 20 ja jatkuvat sunnuntaiaamupäivään klo 11 saakka. Töitä tehdään pääasiassa kaivinkoneilla Kesärannantien läheisyydessä.

Melua syntyy myös Korpi-Jaakonkadun läheisyydessä tehtävästä paalutuksesta ensi viikon maanantaista 6.6. alkaen. Paalutus jatkuu 17.6. saakka. Työtä tehdään päivisin klo 07–18 välillä.

"Melu ja pölyäminen töiden aikana pyritään pitämään mahdollisimman vähäisinä. Erityisesti melu voi kuitenkin valitettavasti aiheuttaa häiriötä lähialueiden asukkaille", toteaa hankkeen projektipäällikkö Jetro Matilainen Väylävirastosta.

Töihin on saatu melutyölupa Joensuun kaupungin ympäristölautakunnalta.

Joensuun ratapihan parantamishankkeessa asemanseutu uudistetaan nykyliikennettä palvelevaksi ja toimivammaksi. Urakoitsijana toimii NRC Group Finland Oy.

Lisätiedot:

Jetro Matilainen, projektipäällikkö 
Väylävirasto
puh. 050 505 1513
etunimi.sukunimi(at)vayla.fi 

Lue lisää Väyläviraston verkkosivuilta: https://vayla.fi/joensuun_ratapiha 
Seuraa hanketta Facebookissa: https://www.facebook.com/joensuunratapiha 

 

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta