Hyppää sisältöön

Helsinki-Riihimäki-ratahanke: Raideyhteydet tukevat Järvenpään ja Tuusulan kasvua ja kehitystä

Julkaistu 21.10.2024

Hyvät junayhteydet laajentavat työssäkäyntialueita ja voivat houkutella uusia asukkaita. Kasvu keskittyy ja sitä keskitetään liikenteen solmukohtiin. Näin tehdään Järvenpäässä ja Tuusulassa, joissa tunnistetaan raideliikenteen ja muun julkisen liikenteen merkitys asumisen ja yrittämisen vetovoimatekijänä.

Ainolan asema heinäkuussa 2024.

Tuusulassa ja Järvenpäässä tiedetään, että helposti saavutettavilla juna-asemilla ja toimivilla junayhteyksillä on iso merkitys kaupungin tai kunnan kehitykselle.  

Sujuva junaliikenne voi edistää pääkaupungin ja sen lähialueiden muodostaman taloudellisen ja sosiaalisen verkoston syntyä. Jouhevasta työmatkaliikenteestä hyötyvät esimerkiksi radanvarren paikkakuntien yritykset.  

Järvenpäässä ja Tuusulassa maankäyttöä ja rakentamista on tietoisesti keskitetty kehittyvän pääradan yhteyteen. Syntyy positiivinen kehä, jonka myötä näiden alueiden houkuttelevuus asuinpaikkoina kasvaa.  

Kehittyvät raideyhteydet siivittävät kasvua Tuusulan Jokelassa 

Tuusulaa kehitetään useamman keskustan taktiikalla. Etenkin Jokelan kuntakeskus kehittyy käsi kädessä Helsinki-Riihimäki-ratahankkeen uudistusten kanssa.   

Jokelan asemalle rakennetaan uusi itäinen laituri katoksineen, ja aseman esteettömyyttä parannetaan. Lisäksi Järvenpään ja Jokelan välille rakennetaan lisäraiteet. 

Jokelan Asemakadun alikulkusiltaa levennetään uutta itäistä raidetta varten. Kunnostettavan alikulkusillan itäpäähän sijoitetaan uudelle laiturille johtava porraskäytävä. Samalla parannetaan pysäköintimahdollisuuksia.  

Yhdyskuntatekniikan päällikkö Petri Juhola kertoo Jokelan aseman lähialueiden kehittämissuunnitelmista. Hänen mukaansa Asemapolun alueen kehittäminen on yksi kunnan kaavoituksen kärkihankkeista. Siinä tutkitaan pysäköinnin järjestämistä, tehokasta asuinrakentamista sekä kävelyn ja pyöräilyn yhteyksien kehittämistä. Keskusta-alueelle on myös muita suunnitelmia, joilla tehostetaan maankäyttöä. 

"Aseman kupeeseen suunnitellaan siltaa, jonka kautta kävelijöiden ja pyöräilijöiden kulkuyhteys asemalta päiväkodille ja läheiselle Peltokaaren asuinalueelle nopeutuu. Silta parantaa myös liikenneturvallisuutta", Juhola kertoo. 

Kuntakehitysjohtaja Pirjo Sirénin mukaan Jokelan aseman lähellä on juuri otettu käyttöön uusi Peltokaaren päiväkoti. 

"Peltokaaren alueelle on myös kaavoitettu runsaasti tontteja. Myös muualla Jokelassa on tontteja tarjolla." 

Lisäksi Jokelan alueella on panostettu viime vuosina vapaa-ajan palveluihin. Jokelan urheilukenttä on saanut uuden tekonurmen ja uusia maastopolkuja on rakennettu. 

Järvenpään maankäytön kehittyminen painottuu etelään 

Järvenpään maankäytön kehitys painottuu sen eteläisiin osiin, etenkin Ainolaan, Lepolaan ja Ristinummelle. Ainolan uusi asema ja lisäraiteet tukevat alueen kehitystä.  

Ainolan uuden aseman sijainti siirtyy lähemmäksi rakentuvaa aluekeskusta. Aseman ympärille rakennetaan katuja, Sinfonia-aukio sekä pyöräily- ja kävelyväyliä. Aluekeskus täydentää kaupungin keskustaa ja yhdistää asumisen, työpaikat ja palvelut.  

Aseman ympäristöön on jo rakennettu liityntäpysäköintipaikkoja, pysäköintitalo ja pyöräpysäköintipaikkoja.  

"Myöhemmin rakennetaan aseman alikulku, mutta se edellyttää vielä kaupungilta päätöksiä läntisen puolen osalta", kertoo vt. kaupunkikehitysjohtaja Mikko Autere Järvenpään kaupungilta.  

2020-luvun kuluessa Ainola saa yhä lisää uusia katuja ja taloja. Uusi päivittäistavarakauppa avautuu jo marras-joulukuussa 2024. Ristinummen kaavoitus etenee arviolta 2030-luvulla.   

"Kaupunki investoi vuosikymmenen aikana Ainolan ja Ristinummen kaupunginosiin yhteensä noin 20–25 miljoonaa euroa", Autere sanoo.   

Seuraa hanketta:
https://www.facebook.com/hkiriihimaki
https://vayla.fi/helsinki-riihimaki

Helsinki–Riihimäki-ratahankkeessa luodaan edellytykset sujuvammalle liikenteelle Suomen vilkkaimmin liikennöidyllä rataosuudella, pääradalla. Hanke toteutetaan kolmessa vaiheessa, joista ensimmäisen rakentaminen on käynnissä vuosina 2016–2024 ja toisen vuosina 2021–2028. Hanke on Euroopan Unionin osarahoittama.

Kuva Ainolasta: Jussi Pajunen