Hyppää sisältöön

Espoon kaupunkirata -hankkeen urakoiden markkinavuoropuhelu käyntiin

Julkaistu 21.10.2022

Espoon kaupunkirata-hanke eteni uuteen vaiheeseen, kun hankkeen urakoiden markkinavuoropuhelu sai lähtölaukauksen Helsingissä 13.10. järjestetyssä tilaisuudessa. Vuoropuhelun tarkoituksena on esitellä mahdollisimman avoimesti urakoitsijoille suunniteltu urakkajako, urakoiden sisältö, hankintojen ajoitukset ja kustannusarviot. Tämän lisäksi urakoitsijat voivat saada tarpeen mukaan lisätietoa suoraan hankkeen avainhenkilöiltä.

Espoon kaupunkirata-hankkeessa toteutetaan kaksi lisäraidetta Leppävaaran ja Kauklahden välille nykyisten raiteiden viereen. Lisäksi kuuden aseman varustelutasoa parannetaan ja liityntäpysäköintialueita kehitetään. Hankkeen yhteydessä toteutetaan myös kaupunkien erilliskohteita, kuten radan vartta kulkeva pyöräilyn laatureitti Rantaradanbaana. 

Suunnittelun ja rakentamisen on arvioitu kestävän yhteensä 8 vuotta. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa 2023 loppuvuodesta.  

– Ensimmäinen urakka on jo käynnissä ja siinä päivitetään nykyisten raiteiden turvalaitteita vastaamaan tulevia tarpeita. Isot rakentamisvuodet tulevat olemaan vuodet 2024–2027 ja vuodelle 2028 pyritään jättämään enää käyttöönottoon liittyviä asioita, taustoittaa Väyläviraston projektipäällikkö Tommi Rosenvall. 

Rahoitus perustuu MAL 2020-sopimukseen, ja rahoittajina toimivat valtio sekä Espoo ja Kauniainen.    

Urakat jakautuvat vaiheisiin 

– Markkinavuoropuhelun tavoitteena on varmistaa laadukkaat urakkakokonaisuudet keskustelemalla urakoitsijoiden kanssa avoimesti ja tasapuolisesti, Rosenvall kertoo. 

Urakoissa tullaan teettämään sekä rataa että siihen liittyviä kaupunkien erilliskohteita. Urakkakoot tulevat olemaan laajoja ja osa kohteista erittäin vaativia. Tästä syystä urakoille varataan riittävästi laskenta-aikaa.  

– Yksi suurimpia haasteita tällä hankkeella on, että kohteet ovat lähellä tiiviisti rakennettua asumisympäristöä ja matkustajamäärät alueella suuria. Viestintä asukkaille ja muille sidosryhmille tulee olemaan tärkeässä roolissa, Rosenvall lisää.

 

Lisätietoa: 

Tommi Rosenvall, projektipäällikkö, Väylävirasto, [email protected], p. 029 534 3830 

https://vayla.fi/espoonkaupunkirata  

https://www.facebook.com/espoonkaupunkirata 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta