Hyppää sisältöön

Entisöity matkustajatunneli avataan Kuopiossa lauantaina 14.10.

Julkaistu 13.10.2023 15.28

 

Kuopion rautatieaseman ja Matkakeskuksen välisen matkustajatunnelin urakka on valmistunut. Matkustajatunneli avataan lauantaina 14.10.2023 klo 15.00. Tunneli on saanut takaisin vanhan ilmeensä entistä ehompana.

Matkustajatunnelin entisöinti on tehty Museoviraston valvonnassa, sillä osa tunnelista on suojeltu. Esimerkiksi kaikkein vanhin tunneliosa palautetaan 1930-luvun asuunsa. Siihen kuuluvat muun muassa seinäpinnat, katon sisäpinta sekä valaistus. Matkustajatunnelin ja matkatavaratunnelin alkuperäiset suunnitelmat ovat vuodelta 1932. 

”Tunnelin katto on nyt palautettu entiseen väriinsä, totaalisen mustaksi. Maalipinta on myös yhtä kiiltävä kuin ennen vanhaan. Arkkitehdin päätelmien mukaan tummalla värivalinnalla ja kiillolla on aikoinaan tavoiteltu tilan korkeutta lisäävää vaikutusta. Seinälaattojen värisävy löytyi yhä paikoillaan olevista keraamisista laatoista. Valaistuksen kanssa teimme työtä, jotta löysimme valaisimet, jotka vastaavat mahdollisimman hyvin entisiä”, kertoo projektipäällikkö Vesa Ruohomäki Väylävirastosta.

Matkustajatunnelista on pääsy hissillä laiturille 3, jossa henkilöliikenne on tällä hetkellä. Kun henkilöratapihan urakka viimeistelytöitä lukuun ottamatta valmistuu marraskuun aikana, pääsee tunnelista hissillä myös laitureille 1 ja 2, jonne henkilöliikenne voi siirtyä. Henkilöratapihan urakassa uudistetaan matkustajatunnelin lisäksi raiteet, laiturit, opastukset sekä rakennetaan hissit laitureille. 

Puijonkadun alikulkusilta valmistuu marraskuun alussa, minkä jälkeen liikenne normalisoituu Puijonkadulla. 

Lisätietoja:
Väylävirasto, projektipäällikkö Vesa Ruohomäki, 029 534 3258, [email protected]

Lisätietoja hankkeesta: 
Hankkeen verkkosivut: https://vayla.fi/kuopion-ratapiha
Hankkeen Facebook-sivut: https://www.facebook.com/kuopionratapiha