Älymerenkulussa perinteinen navigointi korvautuu sähköisiä merikarttoja hyödyntävällä e-navigoinnilla. Toinen olennainen muutos perinteiseen merenkulkuun nähden on se, että merenkulun kommunikointi alusten ja merenkulun turvalaitteiden välillä muuntuu sähköiseksi, mikä edellyttää muutoksia myös alusten komentosiltojen varustukseen.
Lontoossa päämajaansa pitävä kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO asetti kymmenen vuotta sitten tavoitteeksi merenkulun globaalin digitalisoimisen. Tavoitteen edellyttämä e-navigointi on hyvässä vauhdissa, ja Suomi on kehityksen kärkimaita. Vie kuitenkin vielä vähintään viisi vuotta ennen kuin perinteinen merenkulku on muuntunut nykyaikaista tietotekniikkaa täysin hyödyntäväksi älymerenkuluksi.
- Jos kaikki käy kuin Strömsössä, vuoteen 2020 mennessä maa-asemien keräämien tietojen välittäminen laivoille sujuu sähköisesti ja puhe vähenee. Samalla aluksille siirrettävää tietoa voidaan räätälöidä. On ilmeistä, että kokonaisvaltaiseen muutokseen menee kuitenkin enemmän aikaa kuin viisi vuotta. Muutos edistää turvallisuutta, koska sen tapahduttua ei olla nykyiseen tapaan riippuvaisia puheviestinnästä ja sen ymmärtämisestä, sanoo Liikenneviraston meriliikenteenohjausyksikön päällikkö Thomas Erlund.
Merikapteenin pätevyyden aikanaan hankkinut Erlund näkee älymerenkulun edut selkeinä myös varustamoiden ja ulkomaankaupan näkökulmasta. Kun rahtialuksen päällystö saa käyttöönsä sähköisessä muodossa ajantasaista tietoa olosuhteista, sen tekemät päätökset lastin hyväksyttävästä määrästä ovat entistä luotettavammalla perustalla.
- Älymerenkulku on myös sitä, että aluksiin välittyy ajantasaista tietoa esimerkiksi vedenkorkeudesta ja sen odotettavista muutoksista. Kun tätä tietoa hyödyntää, voi luottavaisin mielin ottaa lastia lisää. Jo esimerkiksi kymmenen senttimetrin lisäys aluksen uintisyvyydessä voi olla taloudellisesti merkittävä, Erlund pohtii.
Sähköinen merikartta tulee
Jotta koko kansainvälinen kauppamerenkulku voisi siirtyä älymerenkulkua hyödyntäväksi, tarvitaan laajaa valtioiden välistä yhteistyötä ja teknistä standardointityötä. Yksi keskeinen standardoinnin kohde on elektroninen merikartta. Sen käyttöönoton koordinoinnista ja kehittämisestä vastaa Monacossa toimiva kansainvälinen merikartoitusjärjestö IHO.
- Tällä hetkellä kehitetään tiedonsiirtoa ja tuotemäärittelyjä. Merikarttojen ja niiden sisältämien tietojen merkitys on toki pääasiassa sama, mihin on totuttu vuosisatojen ajan. Olennainen ero on siinä, että elektronisten merikarttojen tietosisältöä kehitetään entisestään, ja navigointilaitteiden kykyä yhdistää tietoja eri lähteistä parannetaan, toteaa Liikenneviraston merikartoituspalvelut -yksikön päällikkö Rainer Mustaniemi.
Jatkossakin silti tarvitaan perinteisten merikarttojen lukutaitoa. Jos aluksen navigointilaitteista menevät sähköt, päällystön on osattava suunnistaa vanhoin keinoin. Koulutuksesta näiden valmiuksien opettelua ei olla Mustaniemen mukaan poistamassa, eivätkä varustamot ole jättämässä alustensa komentosiltojen varustusta pelkän sähköisen navigointijärjestelmän tai sähköisten merikorttien varaan.
Sähköisten merikarttojen kehitystyö alkoi jo 1990-luvulla eli kymmenkunta vuotta aikaisemmin kuin Lontoossa päätettiin e-navigoinnin kansainvälisistä tavoitteista. Kokonaismuutos on kuitenkin niin suuri, että älymerenkulun lopullisesta läpilyönnistä voi puhua vasta sitten, kun digitalisaatio kattaa sekä alusten komentosiltojen varustuksen merikarttoineen, olosuhdetietoineen ja tietojärjestelmineen että merenkulun turvalaitteet viitoista, poijuista ja reunamerkeistä majakoihin ja loistoihin.
Teksti: Vesa Tompuri
Kuva: Jarmo Vehkakoski