Suunnittelu ja rakentaminen: hankehaku

Väylävirasto vastaa valtion väyläverkon kehittämisestä. Hankehausta löytyvät ne suunnitteilla, käynnissä ja valmistuneet Väyläviraston kehittämishankkeet sekä elinvoimakeskusten vastuulla olevat tiehankkeet, joilla on omat verkkosivut. 
Käynnissä olevilla hankkeilla tarkoitetaan toteutuspäätöksen saaneita hankkeita. Kaikki käynnissä olevat hankkeet eivät vielä ole rakentamisvaiheessa.
Muista suunnitteilla olevista hankkeista löytyy tietoa myös Suunnittelukohteiden tiedot -osiosta.

Voit hakea hankkeita vaiheen (suunnitteilla, käynnissä, valmistunut), väylämuodon, alueen tai kaikkien edellä mainittujen yhdistelmällä.

Haku toimii siten, että hakuehdot eivät sulje toisiaan pois. Tähän on poikkeuksena aluetta koskeva hakuehto. Jos olet valinnut alueen (maakunta), haku näyttää vain valitun alueen hankkeet.

Voit hakea hankkeita myös vapaasanahaulla. Kirjoita kenttään esimerkiksi paikkakunnan tai hankkeen nimi, jota olet etsimässä.

Jos haluat listauksen kaikista hankkeista, jätä valinnat tyhjäksi ja paina "Hae"

Väylä Hankehaku
Hankkeen vaihe
Hanke
341 tulokset
Ei tuloksia
Sivut: 1   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19   20   21   22   23  
true

Valtatien 4 ohituskaistojen parantaminen, Äänekoski, tiesuunnitelman muutossuunnitelma välillä Konginkangas-Kalaniemi, Äänekoski

Keski-Suomen elinvoimakeskus on heinäkuussa 2021 käynnistänyt tiesuunnitelman muutossuunnitelman valtatiellä 4 Äänekoskella välillä Konginkangas-Kalaniemi. 
Tiehanke Keski-Suomi Suunnitteilla

Uusi tieyhteys Vikby-Martoinen, Mustasaari

Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus laatii tiesuunnitelmaa Vikby-Martoinen välille Mustasaaren kunnan alueella. Suunnittelu alkaa valtateiden 3 ja 8 eritasoliittymästä ja päättyy Vähäkyröntielle. Suunnitteluosuuden pituus on noin seitsemän kilometriä.
Tiehanke Pohjanmaa Suunnitteilla

Valtatien 8 parantaminen välillä Edsevö – Lepplax, Pedersöre

Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus ja Pedersören kunta ovat käynnistäneet keväällä 2021 valtatien 8 tiesuunnitelman laatimisen välillä Edsevö – Lepplax. Tiesuunnitelma valmistuu vuonna 2022.
Tiehanke Pohjanmaa Suunnitteilla

Vt 8 parantaminen välillä Ytterjeppo – Sorvist, Uusikaarlepyy

Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus yhteistyössä Uudenkaarlepyyn kunnan kanssa ovat käynnistäneet keväällä 2021 valtatien 8 tiesuunnitelman laatimisen välille Ytterjeppo–Sorvist. Tiesuunnitelmassa suunnitellaan uutta ohituskaistaosuutta ja tiesuunnitelma valmistuu vuoden 2022 aikana.
Tiehanke Pohjanmaa Suunnitteilla

Valtatien 25 parantaminen Asemantien liittymän kohdalla tiejärjestelyineen, Vihti

Uudenmaan elinvoimakeskus (ELY-keskus) ja Vihdin kunta laativat tiesuunnitelmaa eritasoliittymän rakentamiseksi valtatien 25 ja Asemantien liittymään Vihdissä. Hanke liittyy valtatien 25 parantamiseen välillä Hanko - Mäntsälä.
Tiehanke Uusimaa Suunnitteilla

Valtatien 13 parantaminen välillä maantie 16847 (Linnantie, itäinen liittymä) - valtatie 4 (Huutomäki), toimenpideselvitys, Saarijärvi ja Äänekoski

Keski-Suomen elinvoimakeskus on käynnistänyt toimenpideselvityksen laatimisen valtatielle 13 välille maantie 16847 (Linnantie, itäinen liittymä) - valtatie 4 (Huutomäki). Toimenpideselvityksessä määritellään suunnittelualueen tavoitetila valtatielle 13 sekä vaiheittain toteuttamisen polku.
Tiehanke Keski-Suomi Suunnitteilla

Maantien 16633 Haukanmaantien parantaminen välillä maantien 644 liittymä – Oravasaaren risteyssilta, Jyväskylä, tiesuunnitelma

Suunnittelualue käsittää vajaan kilometrin mittaisen osuuden yhdystietä 16633 välillä valtatie 4 - maantie 644, sekä maantien 16633 ja maantien 644 välisen liittymäalueen.
Tiehanke Keski-Suomi Suunnitteilla

Maantien 642 (Äänekoskentie) Äänekosken sillan uusiminen ja liittymäjärjestelyt

Maantie 642 on Äänekosken keskustaajaman, Suolahden ja Laukaan Kuusan välillä kulkeva seututie. Suunnittelualue sijaitsee Äänekosken taajamassa Kotakennääntien ja Äänekoskentien kiertoliittymän ja Ääneniementien välisellä osuudella.
Tiehanke Keski-Suomi Suunnitteilla

Valtatien 15 parantaminen Lautaron liittymän kohdalla, Kouvola, tiesuunnitelma

Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus laatii tiesuunnitelmaa valtatien 15 parantamisesta Lautaron liittymän kohdalla. Muutos koskee noin 600 metrin pituista osaa. Tavoitteena on parantaa valtatien liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta kyseisellä tieosuudella.
Tiehanke Kymenlaakso Suunnitteilla

Valtatien 25 parantaminen välillä Langansböle - Västerbacka

Uudenmaan elinvoimakeskus laatii tiesuunnitelmaa valtatien 25 parantamiseksi Langansbölen ja Västerbackan välillä Raaseporissa. Suunnitelma liittyy valtatien 25 parantamiseen välillä Hanko-Mäntsälä.
Tiehanke Uusimaa Suunnitteilla

Vt 4 Äänekoski - Pihtipudas, toimenpideselvitys ja Pihtiputaan kohdan aluevaraussuunnitelma

Elinvoimakeskuksessa on käynnistynyt toimenpide- ja aluevaraussuunnitelma laatiminen välille Äänekoski-Pihtipudas. Toimenpide- ja aluevaraussuunnitelman tavoittee
Tiehanke Keski-Suomi Suunnitteilla

Jyväskylän liikenteen rauhoittaminen

Jyväskylän liikenteen rauhoittamisselvityksen tehtävänä on ollut Keski-Suomen elinvoimakeskuksen ja Jyväskylän kaupungin sekä sidosryhmien välisenä yhteistyönä määr
Tiehanke Keski-Suomi Suunnitteilla

Vt 3 Mansoniemi-Riitiala

Valtatie 3:lla on käynnistynyt tiesuunnitelman laatiminen Ikaalisten pohjoispuolelle.   Valtatie 3 suunnitteluosuus Ikaalisten pohjoispuolella alk
Tiehanke Pirkanmaa Suunnitteilla

Valtatien 5 parantaminen välillä Palokangas–Humalajoki

Hankkeen tavoitteena on parantaa liikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta suunnittelemalla laatutasoltaan yhtenäinen, mahdollisimman häiriötön ja päätien vaatimukset täyttävä tieosuus.
Tiehanke Pohjois-Savo Suunnitteilla

Vt 12 välillä Joutjärvi-Uusikylä

Valtatien 12 yhteysväli Lahti–Kouvola on tärkeä osa itä-länsisuuntaista valtatieverkkoa (TEN-T kattava verkko) ja se on merkittävä yhteys elinkeinoelämän kuljetuksille.
Tiehanke Kymenlaakso Päijät-Häme Suunnitteilla
Sivut: 1   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19   20   21   22   23