Hyppää sisältöön

Väylävirasto työnantajana ja avoimet työpaikat

Väylävirasto tarjoaa monipuolisia työmahdollisuuksia eri alojen osaajille. Meillä työskentelee vastuullisissa ja mielenkiintoisissa tehtävissä runsaat 480 asiantuntijaa.

Hae töihin Väylävirastoon

Väyläviraston kaikki avoimet tehtävät julkaistaan valtionhallinnon yhteisellä valtiolle.fi-sivustolla. Rekrytointijärjestelmä vaatii hakijoilta sähköisen tunnistautumisen esimerkiksi pankkitunnuksia käyttäen. Tunnistautuminen toimii hakijan sähköisenä allekirjoituksena ja suojaa samalla lähetettävät henkilökohtaiset tiedot. Järjestelmä ohjaa sinut täyttämään hakemuksen valmiiseen lomakkeeseen, jonka täyttämiseen kannattaa varata hieman aikaa. Hakemuspohjan määrämuotoisuus tuo hakijan ansiot paremmin esille vertailuissa ja jouduttaa rekrytointiprosessin etenemistä.

Haastattelut

Kutsumme haastatteluihin hakemusmateriaalin perusteella tehtävään pätevimmät hakijat. Haastattelut pidämme joko kasvokkain tai Teams-videoyhteyden välityksellä. 
Voimme myös pitää ensimmäisen haastattelukierroksen videotyökalulla. Videon hyvä puoli on, että voit uusia videon niin monta kertaa kuin haluat ja lähettää sen sitten meille, kun olet itse lopputulokseen tyytyväinen.

Soveltuvuusarviointi

Käytämme rekrytoinneissamme usein hyväksi myös ulkopuolisella teetettyä soveltuvuusarviointia.  Ilmoitamme soveltuvuusarvioinnista aina haastattelun yhteydessä ja kysymme halukkuuttasi mahdolliseen soveltuvuusarviointiin.

Turvallisuusselvitys

Teetämme kaikista meille töihin tulevista henkilöistä turvallisuusselvityksen. Turvallisuusselvityksen tekee Suojelupoliisi. Lisätietoa löydät SUPOn verkkosivuilta.

Töissä Väylävirastossa

Väylävirasto työskentelee osaajia ja asiantuntijoita usealta eri alalta. Tutustu heidän työnsä sisältöön. Lue myös opiskelijoiden kokemuksista heidän harjoittelujaksoiltaan.

 

 

 

Katso myös

Lue lisää valtion työpaikoista