Melu ja tärinä

Väylän tavoitteena on vähentää liikenteen meluhaittoja väylien suunnittelun, maankäytön suunnittelun ja rakenteellisin keinoin.

Melu on ääntä, jonka ihminen kokee epämiellyttävänä tai häiritsevänä. Melun kokeminen on subjektiivista: sama ääni voi tilanteesta ja ajankohdasta riippuen olla melua, merkityksetöntä ääntä tai jopa nautittavaa ääntä. Voimakkaasti häiritsevä melu voi kuitenkin myös aiheuttaa terveyshaittoja. Melu häiritsee myös luonnonympäristöä. Kaikkia vaikutuksia luonnoneliöihin ei vielä tunneta.

Tieliikenteen melu syntyy pääosin moottorin ja renkaiden äänistä, suurilla nopeuksilla myös ilmavirtauksen aiheuttamasta äänestä. Moottorin melu on määräävä pienillä nopeuksilla, suuremmilla nopeuksilla määräävä tekijä on renkaiden ja tienpinnan kosketuksesta syntyvä melu.

Pääosa rautatieliikenteen melusta syntyy veturin ja vaunujen pyörien ja kiskojen kosketuskohdista. Myös suurimmilla nopeuksilla liikkuvissa junissa ilmavirtauksen aiheuttama melu on merkittävää. Ratapihoilla melua syntyy muun muassa vaunujen järjestelytyön turvallisuutta palvelevista vetureiden äänimerkeistä. Myös radan kunnossapitotyöt aiheuttavat melua.

Melulle altistuu yhä useampi

Väylän ja kaupunkien selvitysten mukaan maanteiden liikenteen yli 55 dB melulle (Lden) altistuu noin 330 000 asukasta ja yli 50 dB (Lyö) yömelulle noin 175 000 asukasta. Rautatieliikenteen yli 55 dB melulle altistuu noin 150 000 asukasta yli 50 dB (Lyö) yömelulle noin 110 000 asukasta.

Meluhaittojen ehkäisyssä kaavoitus on avainasemassa

Melua voidaan torjua vaimentamalla sen lähdettä, esimerkiksi vähentämällä ajoneuvojen melupäästöjä, käyttämällä hiljaisia päällysteitä, hiljaisia renkaita tai kiskojen hiontaa sekä rajoittamalla liikenteen määrää ja tieliikenteessä ajoneuvojen nopeutta. Melun leviämistä voidaan estää maaston muotoilulla, rakenteiden sijoittelulla tai erilaisin meluestein. Yleisimpiä esteitä ovat meluvallit, melukaiteet ja meluseinät sekä niiden yhdistelmät.

Haittoja tulisikin ensisijaisesti torjua toimintojen oikealla sijoittelulla. Niitä voidaan myös ehkäistä maankäytön suunnittelulla, sijoittamalla meluherkät kohteet mahdollisimman kauaksi.

EU-meluselvitykset

Suomi on velvollinen tekemään muiden EU-maiden tavoin kerran viidessä vuodessa toistuvan melukartoituksen ja toimintasuunnitelman. Melukartoitus tehdään kaikista teistä, joiden liikennemäärä vuodessa on yli 3 miljoonaa ajoneuvoa ja kaikista rautateistä, joiden junamäärä on yli 30 000 vuodessa. Myös kaikki kaupungit, joiden asukasmäärä ylittää 100 000, ovat velvollisia tekemään melukartoituksen ja toimintasuunnitelman melun torjumiseksi. Toimintasuunnitelmassa määritettyjen meluntorjuntatoimenpiteiden toteutus riippuu taloudellisista resursseista.

Vedenalainen melu

Vedenalaisen melun määrästä ja vaikutuksista Itämeren alueella on hyvin vähän tutkimustietoa. Muilla merialueilla tehtyjen tutkimusten valossa vedenalaisella melulla voi olla merkittäviä haitallisia vaikutuksia tiettyihin vesieläimiin. Itämeren suurin vedenalaisen melun lähde on laivaliikenne, jonka aikaansaama matalataajuinen melu vaimenee varsin hitaasti vesiympäristössä. Väylän toiminta aiheuttaa vedenalaista melua mm. ruoppaus- ja läjitystöiden sekä väylänhoidon yhteydessä. Tällä hetkellä vedenalaisen melun vaikutuksista Itämeren alueella ei ole riittävästi luotettavaa tietoa, jonka pohjalta voitaisiin arvioida aiheutuvan melun vaikutuksia ja mahdollisesti tarvittavia haittojen lieventämistoimenpiteitä, vaan aiheesta tarvitaan lisää tutkimustietoa.

Vedenalaisen melun määrästä ja vaikutuksista meriväylän syvennyshankkeessa toteutettiin tutkimus Rauman meriväylähankkeen yhteydessä. Tutkimuksen tulokset (https://julkaisut.liikennevirasto.fi/pdf8/lts_2018-20_vedenalaisen_melun_web.pdf) valmistuivat alkuvuonna 2018.

Tärinä

Rautatieliikenne, erityisesti raskaat tavarajunat, on yleisin asumista häiritsevää tärinää aiheuttava liikennemuoto. Rautatieliikenteen ohella myös raskas ajoneuvoliikenne voi aiheuttaa häiritsevää tärinää, kun esimerkiksi raskas ajoneuvo ajaa tiellä olevaan kuoppaan tai hidastetöyssyyn. Voimakkainta tärinää aiheuttavat yleensä savimailla kulkevat raskaat tavarajunat. Kovemmilla maa-alustoilla, kuten sora tai moreenimailla, tärinä on selvästi pienempää.

Tärinätasot voivat olla hyvinkin erilaisia vierekkäisissä rakennuksissa. Maaperä voi värähdellä samalla taajuudella, kuin rakennuksen ominaistaajuus, jolloin tärinä voimistuu rakenteissa. Rakennuksen ominaistaajuus riippuu mm. rakennustavasta, runkomateriaalista, ja rakennuksen korkeudesta. Pehmeiden maiden ominaistaajuudet ovat tyypillisesti 5-8 Hz, mikä on myös usein 1,5...2 kerroksisen puutalon ominaistaajuus. Tärinän tasoon maaperässä ja edelleen rakennuksissa vaikuttaa moni seikka. Ei ole olemassa yksiselitteistä selkeää yhteyttä esimerkiksi junan nopeuden ja tärinän välillä.

On erittäin harvinaista, että liikenteestä aiheutuva tärinä vaurioittaa rakenteita. Väylän teettämissä mittauksissa rakenteiden vaurioriskitaso ylittyy noin 2 % mittauksia. Tärinä kuitenkin koetaan häiritsevänä jo selvästi vaurioriskitasoa alhaisemmissa tasoissa. Suomessa ei ole säädöstasolla annettuja ohjearvoja tärinä häiritsevyydelle, kuten on esimerkiksi melulle. VTT on laatinut ohjeita liikennetärinän mittaamiselle ja suosituksia tärinätasoiksi. Nämä ohjeet ovat ladattavissa alla olevien linkkien kautta.

VTT:n julkaisuja

Suositus liikennetärinän arvioimiseksi maankäytön suunnittelussa

Liikennetärinä: Alueiden tärinäkartoitus ja rakenteiden vaurioitumisalttius