Hyppää sisältöön

Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla

Tiehanke Suunnitteilla Kymenlaakso

(Vt 6 parantaminen Kouvolan kohdalla välillä Keltti-Tanttari -verkkosivu löytyy vasemmalta sivupalkista.)

 

Valtatie 6 kuuluu osana Euroopan Unionin päättämään Suomen kattavaan liikenneverkkoon (TEN-T). Valtateiden 6 ja 12 muodostama reitti on tärkeimpiä poikittaisyhteyksiä maan länsi- ja itäosien välillä osana niin sanottua Salpausselän liikennekäytävää. Pääkaupunkiseudun ja Itä-Suomen välillä valtatiellä ja sen jatkeena valtatiellä 15 Kouvolasta pohjoiseen on huomattava merkitys erityisesti matkailun ja vapaa-ajan yhteytenä. Valtatie 15 on myös pääyhteys Kymenlaakson ja Itä-Suomen välillä. Valtatiellä 15 on suuri merkitys teollisuuden kuljetusreittinä etenkin HaminaKotka satamaan. Kouvola on merkittävä kuljetusten solmupiste ja kaupungissa sijaitsee Suomen ainoa TEN-T -ydinverkon rautatie- ja maantieterminaali, ja sen keskeisiä yhteyksiä ovat valtatiet 6 ja 15.

Ilmakuva väylältä.

Valtateillä on myös keskeinen rooli Kouvolan seudun liikennejärjestelmässä alueen maankäyttöä sekä seudullista ja paikallista liikennettä palvelevina väylinä. Kouvolan pääliittymän, Puhjon eritasoliittymän alueella on seudun suurin, jatkuvasti laajentuva kauppakeskittymä, joka lisää liikennettä valtatiellä ja korostaa väylien parantamistarvetta.

Kouvolan kohdalle on valmistunut vuonna 2015 valtatielle 6 yleissuunnitelma ja valtatielle 15 aluevaraussuunnitelma (kaupungin yleiskaavan tausta-aineistoa). Niissä on esitetty valtateiden kehittämisen periaateratkaisut ja sen vaiheittainen toteuttaminen. Liikenneviraston (nykyisen Väyläviraston) yleissuunnitelmasta antama hyväksymispäätös on lainvoimainen (2018). Aluevaraussuunnitelman on hyväksynyt Kouvolan kaupunki kaupungin keskustan yleiskaavaan kuuluvana 2016.

Seuraavana vaiheena on tiesuunnitelmien laatiminen, joita ei ole vielä tehty tai aloitettu suppeita yksittäiskohteita lukuun ottamatta.

Yleis- ja aluevaraussuunnitelman alueet (pdf, 330 kt)
Suunnitelmien käsittelyn periaatteet (pdf, 26 kt).

Lähtökohdat ja tavoitteet      

Kasvaneiden liikennemäärien myötä, valtatien 6 liikenteellisiksi ongelmiksi ovat nousseet liikenneturvattomuus, liikenteen huono välityskyky sekä valtatieverkkoon ja Kouvolan maankäytön yhteyksiin liittyvät puutteet. Väylien läheisyydessä sijaitseville asuntoalueille kohdistuu laajoja meluhaittoja.

Päätieverkossa on Kouvolan kohdalla merkittäviä kehittämistarpeita. Ne kohdistuvat etenkin Hevossuon ja Keltin välille, jossa valtatie on kapea ja nopeusrajoitukset ovat alhaisia. Tykkimäen eritasoliittymä on vaarallinen ja hankala etenkin raskaalle liikenteelle. Valtatieyhteydet eivät ole sujuvia, vaan niillä on epäjatkuvuuskohtia ja mm. liikennevalot. Valtatien 15 liikenne Mikkelin ja Valkealan suunnasta valtatielle 6 joutuu kiertämään noin 5 kilometrin pituisen matkan.  Jo ennestään vilkasliikenteiset valtatiet ruuhkautuvat erityisesti kesäviikonloppuisin alueen runsaan vapaa-ajanliikenteen takia. 

Vilkkaasti liikennöityä valtatietä 6 kuormittaa erityisesti raskaan liikenteen määrän kasvu. Määrä on yli kaksinkertainen pääteiden keskiarvoon verrattuna.  Valtatiellä on huonot ohitusmahdollisuudet ja liittymät ruuhkautuvat herkästi. Tämä lisää myös onnettomuusriskiä. Liikenneturvallisuustilanne on kauttaaltaan heikko ja tieosuuden liikennekuolemien tiheys on yli kolminkertainen pääteiden keskiarvoon verrattuna.  

Nykyisen valtatien 6 ympäristö on pääosin Kouvolan keskeistä taajama-aluetta. Maankäyttö on viime vuosina merkittävästi laajentunut ja tehostunut erityisesti Puhjon eritasoliittymän molemmin puolin. Tommolan kaupallinen alue on laajentunut ja laajentuu edelleen Tervaskankaan alueella, valtatien 6 pohjoispuolella. Valtatiellä 15 ja maantiellä 370 on liikenteen sujuvuus- ja turvallisuusongelmia etenkin liittymäalueilla. Muuttuva maankäyttö edellyttää myös pääväylien liikenneolosuhteiden ja ympäristönsuojelun tarkastelua ja kehittämistä.

Suunnitelmien kuvaus

Karttaan on merkitty valtatie kuuden parannussuunnitelmat Kukonojalta Tykkimäkeen.

Yleissuunnitelman mukaisesti valtatie 6 parannetaan korkealuokkaiseksi valtatieksi Kukonojalta Tykkimäkeen noin 19 kilometrin matkalla tarvittavine tie-, katu- ja liittymäjärjestelyineen. Kukonojan ja Suviojan välillä valtatie rakennetaan keskikaiteelliseksi ohituskaistatieksi eritasoliittymineen ja Suviojalta Tykkimäkeen nelikaistaiseksi moottoriliikennetieksi. Valtatien mitoitusnopeus on 100 km/h. Valtatien pohjoispuolelle rakennetaan rinnakkaiskatu Puhjon Katajaharjuntieltä Tanttariin ja edelleen Valkealanväylälle Ahlmannintien liittymään. Tanttarista tehdään uusi sisääntulokatu Kouvolan keskustaan Kymenlaaksontielle. Uudet suuntaisliittymät toteutetaan Tanttariin ja Niskalantien kohdalle. Valtatien 6 käytävään koko matkalle kehitetään jatkuva jalankulku- ja pyöräily-yhteys ja asutuksen kohdalla laajoja melusuojauksia.  

Aluevaraussuunnitelman mukaan maantietä 370 (Valkealanväylä) parannetaan nykyisellä paikallaan liittymäjärjestelyillä, puuttuvien osuuksien jalankulku- ja pyöräilyteillä sekä uusilla alikulkukäytävillä. Lisäksi melusuojauksia lisätään runsaasti Ahlmannintien ja Heparon välillä noin 3,2 kilometrin matkalla. Maantien 370 nopeusrajoitus vaihtelee 50–70 km/h välillä. Valtatie 15 parannetaan pääosin nykyisellä paikallaan kaksikaistaisena väylänä. Tie varaudutaan rakentamaan myöhemmin nelikaistaiseksi vilkasliikenteisimmällä noin kahden kilometrin pituisella osuudella Heparon eritasoliittymän ja Jokelan välillä. Jakson liittymät toteutetaan porrastettuina ja valo-ohjattuina tasoliittyminä. Valkealan liittymä parannetaan eritasoliittymäksi, mutta ensivaiheessa liittymä porrastetaan tasoliittymänä ja tehdään alikulkukäytävä. Valtatien 15 nopeusrajoitus voidaan nostaa 70 km/h koko jaksolla Heparon eritasoliittymästä Jokelaan ja siitä pohjoiseen 80 km/h.

Vaikutukset

  • Työn yhteydessä on tehty laajat ja kattavat vaikutusarvioinnit. Niiden perusteella on saatu perustelut tiejaksojen parantamiselle vaiheittain kohti tavoitetilaa. Ratkaisuehdotuksen keskeisimmät vaikutukset ovat:
  • Liikenteen sujuvuuden parantaminen ja ruuhkautumisen estäminen
  • Liikenneturvallisuuden huomattava parantaminen
  • Päätieverkon jatkuvuuden ja selkeyden sekä Kouvolan keskustan ja valtatieverkon välisten yhteyksien parantaminen
  • Kouvolan kaupungin osakeskusten välisten yhteyksien parantaminen
  • Kehittyvän maankäytön edellyttämien liikenneyhteyksien parantaminen.
  • Kevyen liikenteen yhteyksien turvallisuuden ja yhteystarpeiden parantaminen
  • Liikenteen aiheuttamien melu-, terveys- ja ympäristöhaittojen vähentäminen ja lieventäminen