Hyppää sisältöön

Vt 4 liittymien parantaminen Simossa: Karsikon eritasoliittymän siltatyöt käynnistyvät

Julkaistu 4.1.2021 10.14

 

Vt 4 Karsikon eritasoliittymän rakentamiseen kuuluvien siltojen rakentaminen alkaa ja liikenne siirtyy kiertotielle tällä viikolla.

Karsikon liittymän kohdalla otetaan tällä viikolla keskiviikkona 6.1. käyttöön risteyssillan rakennustöiden vuoksi moottoriajoneuvoliikenteen kiertotie, joka on käytössä syksyyn 2021 saakka. Kiertotie kulkee työmaa-alueen välittömässä läheisyydessä.

Väylävirasto käynnistää Karsikon risteyssillan ja Karsikon alikulkusillan rakennustyöt perustusten paalutustöillä. Paalutustöiden yhteydessä myös nykyinen jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käytössä oleva Karsikon alikulkusilta suljetaan 13.1. alkaen neljän viikon ajaksi. Korvaava jalankulun ja pyöräilyn yhteys kulkee sulun aikana lähellä olevan Maksniemen alikulkusillan kautta.

-Vanhasta tasoliittymästä on ollut vaikeaa liittyä valtatien liikenteeseen ja sitä on pidetty turvattomana. Eritasoliittymän rakentamalla parannamme merkittävästi risteyksen sujuvuutta ja turvallisuutta tienkäyttäjille, toteaa Väyläviraston projektipäällikkö Keijo Heikkilä.

Nyt käynnistyviä siltatöitä jatketaan läpi talven ja tienrakennustöihin päästään kesän kynnyksellä. Karsikon eritasoliittymää koskeva urakka valmistuu kokonaisuudessaan syksyllä 2021.

Hankkeen etenemisestä saa ajantasaista tietoa seuraavilta verkko- ja Facebook-sivuilta:

https://vayla.fi/vt4simo

https://www.facebook.com/vt4oulukemi/

  

Lisätietoja:

Keijo Heikkilä

Projektipäällikkö, Väylävirasto
Puh. 029 5343 582
[email protected]

Liitteet:

1. Karsikon eritasoliittymän hankekartta

2. Karsikon työnaikaiset liikennejärjestelyt

Karsikon eritasoliittymä on yksi valtion 4. lisätalousarvion kohteista edellisvuodelle 2020. Vt 4 liittymien parantamiseen Simossa kuuluu lisäksi Simon taajaman kohdan sekä Ranuantien eritasoliittymän rakentaminen. Näissä kohteissa on menossa vielä suunnitteluvaihe ja niiden rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuoden 2021 aikana.

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta