Hyppää sisältöön

Luumäki-Imatra-ratahanke: Maanraivausta neljän kaivinkoneen ja kuuden kuorma-auton voimin

Julkaistu 5.5.2020

Luumäki-Imatra-ratahankkeen kaksoisraideosuudella Joutseno-Rauha tehdään maanrakennus- ja siirtotöitä aktiivisesti muun muassa pengerrysten ja radan mahdollistavien raivausten myötä. Töistä vastaa perheyritys Maansiirto Pakkanen Oy, jonka toimitusjohtajaa Jukka Pakkasta haastattelimme työn sisältöön ja siinä käytettävään kalustoon liittyen.

On mukava olla mukana kotiseudun hankkeissa, olemmehan imatralainen yritys, toteaa Maansiirto Pakkanen Oy:n toimitusjohtaja Jukka Pakkanen.

Valmistelutyöt hankkeessa aloitettiin viime syksynä, josta lähtien maanrakennustöitä on tehty lähes päivittäin. Kohteessa tehtäviin perustöihin lukeutuvat pintamaan kuormaus läjitysalueelle kuljetettavaksi, väylärakenteen alapinnan muotoilu sekä hiekan ajaminen eristyskerroksiin. Väylärakenteen alapinnan muotoilulla tarkoitetaan lisää tuotavan tai ylimääräisenä leikatun pengermaan kuljettamista vajaana oleviin kohtiin.

Työt tehdään raideliikenne huomioiden

Ratahankkeessa työskenneltäessä on muistettava erityisesti huomioida ja kunnioittaa ohimeneviä junia ja radan yläpuolella kulkevaa sähkövirtaa. Lisäksi jokaisen työvaiheen on pysyttävä aikataulussa, jotta seuraavan voi aloittaa oikealla hetkellä junaliikenne huomioiden.

"Tämä on meidän ensimmäinen suuri ratatyömaamme. Perusrakentaminen ei eroa muuten paljoakaan esimerkiksi tien rakentamisesta, mutta turvallisuutta on kyllä korostettava ratarakentamisessa. Junan lähestyessä turvamiehet antavat varoituksen, jolloin koneet tulee pysäyttää. Kun liikennöitävän radan vieressä kaivetaan koneilla, on otettava myös huomioon, ettei heikennetä radan rakenteita missään tilanteessa," Jukka kertoo.

Maansiirto Pakkasella on työmaalla nyt neljä kaivinkonetta, joita käytetään eri tarpeiden mukaan. Ahkerimmin käytössä ovat kokoluokaltaan 26- ja 35-tonniset koneet. Reippaampaan kuormaukseen käytetään 50-tonnista konetta ja sepeliä kasataan puolestaan 22-tonnisella koneella. Kuorma-autoja on käytössä kuusi kappaletta. Työmaalle tulee myös paljon tavaralähetyksiä, joita pyöräkuormaaja purkaa trukkipiikeillä. Pyöräkuormaajaa käytetään myös läjitysalueelle kuljetettavan maan vastaanottamisessa.

"Tämä hanke on tällä hetkellä ainoa työkohteemme, joten koko kalustomme on käytettävissä tarpeen mukaan. Työntekijöitä urakassa on tällä hetkellä yhteensä kahdeksan, joista pääsääntöisesti viisi ajaa kuorma-autoja ja kolme työkoneita. Tälle työmaalle saatetaan jopa tarvita vielä henkilövahvistusta," Jukka lisää.

Oman alueen hankkeella on kiva olla

Vähäluminen talvi mahdollisti työnteon myös pimeimpään vuodenaikaan, joka on edesauttanut töiden jakautumista hankkeessa hieman tasaisemmin pitkin vuotta. Tämä luonnollisesti poistaa töiden kasaantumista ja siitä johtuvaa työpäivien pitkittymistä tulevalta kesältä.

"Työtä jatkamme hankkeen parissa niin kauan kuin sitä vain riittää. On mukava olla mukana kotiseudun hankkeissa, olemmehan imatralainen yritys. Väylän hankkeet ovat meille aiemmin tulleet tutuiksi jo Vt12 Tillola-Keltti, Kt62 Huuhkala-Käyhkää, E18 Hamina-Vaalimaa ja Vt6 parantaminen -hankkeiden myötä," Jukka iloitsee.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta