Hyppää sisältöön

Kesällä 2020 Lahden eteläisen kehätien työt valmistelevat tietä joulukuussa tapahtuvalle liikenteelle otolle

Julkaistu 10.06.2020

Lahden eteläisen kehätien rakentamisen tahti tiivistyy tutusti kesäksi. Siltojen valut ja massasiirrot ovat loppusuoralla ja kesän 2020 töihin kuuluu asfaltin ja kivetysten tekoa, kaiteiden ja liikenneopasteiden asentamista, maisemointia, sekä melusuojien, siltojen, luiskien ja teiden viimeistelyä ja varustelua. Kesän aikana otetaan myös liikenteelle kehätien ylittävät Helsingintie, Luhdantaustankatu, Porvoonjoentie, Tikkakallion, Patiokallion ja Lintulantien risteyssillat.

Muistattehan, että vaikka tiet vaikuttavat valmiilta, ne pysyvät työmaana aina loppuvuoden liikenteelle ottoon asti ja kaikkien ulkopuolisten liikkuminen tiellä on ankarasti kiellettyä. Pyöräilijöille ja jalankulkijoille on omat, erilliset väylät liikkumista varten.

Hollolan päässä tehdään viimeistelytöitä

Hollolan päässä Soramäen ja Okeroisten eritasoliittymien välillä kehätie viimeistellään käyttöä varten. Opasteiden, liikennemerkkien ja valaistuksen asennukset ovat käynnissä koko kesän. Kesän aikana tehdään myös tien liikenteelle oton vaatimat päällysteet.

Kehätien ajopinnan viimeistelyn lisäksi viimeistellään luiskia ja maisemoidaan maa-ainesten sijoitusalueita.

Tien rakentamisen aikana siirrettiin maa- ja kalliomassoja 1,2 miljoonaa kuutiota, jotka käytettiin tien rakenteisiin, melusuojauksiin sekä maisemointiin. Kesällä tehdään myös vihertöitä, luiskia nurmetetaan sekä eritasoliittymien alueille istutetaan puita ja pensaita. Tien varrella olevien korkeiden kallioseinämien lujituksia viimeistellään, tien reunoihin asennetaan kaiteita ja lisäksi rakennetaan riista-aita Soramäen ja Okeroisten eritasoliittymien välille.

Hollolan päässä 18 uutta siltaa

Hollolan päähän kehätietä on hankkeen aikana rakennettu 18 uutta siltaa, mukaan lukien alikulkukäytävät, ja korjattu kaksi vanhempaa siltaa Soramäen alueella. Toukokuussa viimeisteltiin Vanhantalon ja Hirvikallion alikulkukäytävien varustelut sekä tehtiin Soramäen risteyssillan kannen alapuolisten varusteiden asennuksia. Kesäkuukausien aikana Nostavan, Tikkakallion, Patiokallion ja Lintulantien risteyssiltojen pintarakenteet viimeistellään ja sillat varustellaan. Nostavan siltaa lukuun ottamatta kehätien ylittävät sillat otetaan liikenteelle kesän loppuun mennessä.

Pitkien Vähäjoen ja Luhdanjoen siltojen teräsrakenteet maalataan ja Luhdanjoensillalle asennetaan läpinäkyvät meluesteet. Ala-Okeroisten silta varustellaan ja Okeroisten risteyssillan pystypinnat maalataan.

Lahden pään 14 uutta siltaa ja kehätien työt

Lahden päässä urakkaa on hankkeen aikana rakennettu 14 uutta siltaa ja korjattu kaksi vanhempaa siltaa. Nikulan, Launeen ja Kujalan kohdalla on rakennettu eritasoliittymät. Nikulan osalta kesällä 2020 viimeistellään luiskia ja päällysrakenteita sekä lisätään valaistus. Tiekaiteiden, reunatäyttöjen, tiemerkintöjen ja -opasteiden lisäys tehdään syksymmällä. Nikulan eritasoliittymässä kehätien ylittävä Helsingintie on otettu liikenteelle kesäkuussa.

Launeen eritasoliittymä on pitkälti jo valmis, mutta jotain töitä myös sen osalta jää tulevalle kesälle, mm. tie- ja melukaiteiden asennus, luiskatyöt ja sillan betonipintojen impregnointi, eli tiivistys suoja-aineella.

Kujalan kohdalla tehdään luiska- ja vihertyöt valmiiksi, sekä asennetaan loput riista-aidat ja viimeistellään päällysteet. Syksymmällä Kujalassa asennetaan tiekaiteet, tehdään reunatäytöt, tiemerkinnät ja -opasteet. Kujalaan rakennetaan lisäksi Lahden kaupungin rahoittama katuyhteys, Kujalankatu, joka avataan liikenteelle vuoden 2020 lopussa. Kujalankatu on hankkeessa toteutettavan Vanhanradankadun suora jatke, joka yhdistää Kujalan eritasoliittymän nykyiseen katuverkkoon.

Kesän ja syksyn aikana kehätie viimeistellään kaikin osin myös melusuojauksen, luiskien, tiemerkintöjen ja -opasteiden, päällysteiden, maisemoinnin ja vihertöiden osalta.

Patomäen ja Liipolan tunnelit

Kehätien 400 metriä pitkällä Patomäen betonitunnelilla tehdään kesän aikana vesi- ja lämpöeristyksiä ja niiden suojavaluja, sekä tunnelin ulkopuolen täyttöä. Tunnelin sisällä jatkuvat myös tekniikka-asennukset ja testaukset. Patomäen alueella sijaitsevilla kaduilla rakennetaan päällysteitä ja tien sekä tunnelin välisiä siirtymärakenteita kuntoon.

Liipolan tunnelit näyttävät ulkopuolelta katsottuna yhä valmiimmilta. Sisällä jatkuvat kuitenkin työt betoniruiskutuksen, sähköjen ja tekniikan parissa. Kesän aikana myös väli- ja suuaukkotunnelien ulkopinnoille tehdään vesieristeet sekä ulkopuolinen maatäyttö. Liipolan betoninen välitunneli häviää siis näkyvistä. Itäisen suuaukon ympärillä tehdään vielä jonkin verran mm. betonitöitä. Tunnelityöt jatkuvat syksymmällä tiemerkinnöillä sekä tunneleiden tekniikan testauksilla ja mm. pelastusharjoituksilla.

Lahden eteläinen sisääntulotie – Uudenmaankatu

-  Uudenmaankadun parannustyöt myöhästyvät 1,5 vuotta alkuperäisestä tavoiteaikataulusta. Tällä hetkellä työt kuitenkin etenevät ja yhteistyö urakoitsijan kanssa toimii hyvin. Meille lopputuotteen laatu on aikataulua tärkeämpi seikka, ja vaikuttaa myös tienkäyttäjien arkeen myönteisesti pitkän päälle, kertoo projektipäällikkö Janne Wikström Väylävirastosta.

Uudenmaankadulla tehdään viimeistelytöitä, joista näkyvimpänä ovat kiveykset, vihertyöt ja päällystykset. Lisäksi korjataan osaa aiemmin tehdyistä rakenteista. Kesän aikana liikennejärjestelyjä tulee olemaan koko urakka-alueella. Suurimmat järjestelyt liittyvät Apilakadun risteysalueella tehtäviin töihin. Lisäksi tie saa tämän vuoden aikana viimeisen päällystekerroksen.

Liikenteelleotto

Tavoiteaikataulun mukaisesti valtatie 12 avataan liikenteelle joulukuussa 2020.

 

-  Kokonaisuutena kehätien valmistuminen on vuoden edellä tavoiteaikataulua. Silti työt etenevät täysin kustannusarviossa, ja tästä olemme erittäin ylpeitä, kertoo projektipäällikkö Janne Wikström Väylävirastosta.

 Lahden päässä hanketta viimeistelytöitä tehdään vielä vuonna 2021 etenkin Patomäen kentän alueella ja maa-ainesten sijoitusalueilla. Viimeinen päällystekerros tehdään vuonna 2023 koko kehätielinjalle.

 

Taustatietoa:

Hollolan päässä kehätien urakoitsijana toimii Destia Oy.
Lahden päätä kehätiestä toteuttaa Skanska Infra Oy:n ja AFRY Finland Oy:n yhdessä tilaajaosapuolten kanssa muodostama VALTARI-allianssi.
Uudenmaankadun parannuksen urakoitsijana toimii Suomen Maastorakentajat Oy.

Lisätiedot:
Projektipäällikkö Janne Wikström, Väylävirasto, puh. 029 534 3600, [email protected]
Projektipäällikkö Juha-Pekka Hämäläinen, Väylävirasto, puh. 029 534 3563, [email protected]
Työpäällikkö Pekka Nissinen, Destia Oy, puh. 040 559 9823, [email protected]
Vastaava työnjohtaja Timo Takala, Skanska Infra Oy, VALTARI-allianssi, puh. 050 437 0647, [email protected]
Työpäällikkö Antti Nissinen, Suomen Maastorakentajat, puh. 040 739 1926, [email protected]  

 

Seuraa hanketta:

www.vayla.fi/vt12letke    

www.facebook.com/vt12letke

www.twitter.com/vt12letke (@Vt12Letke)

 

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne valtatiellä 12 sekä edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymismah­dollisuuksia koko Lahden seudulla. Hankekokonaisuuteen kuuluu valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen. 

Liitteenä seuraavat kartat:

  • Hankeosa 1A Hollolan pää Vt 12 Lahden eteläistä kehätietä ja siihen rakennettavat ja parannettavat sillat, liittymät ja alikulut.
  • Hankeosa 1B Lahden pää Vt 12 Lahden eteläistä kehätietä ja siihen rakennettavat ja parannettavat sillat, liittymät ja alikulut.
  • Mt167 Uudenmaankatu ja siihen rakennettavat ja parannettavat sillat, liittymät ja alikulut.

 

 

Liitteet

Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta