Hyppää sisältöön

Espoo–Salo-oikoradan karttakyselyyn satoja kommentteja

Julkaistu 30.01.2019

Espoo–Salo-oikoradan yleissuunnittelusta järjestettiin loka-marraskuussa 2018 karttakysely, jossa pyydettiin palautetta radan ja siihen liittyvien teiden suunnitteluun. Karttakyselyssä esitettiin jatkosuunnitteluun valittu alustavan yleissuunnitelman kaksiraiteinen ratalinjaus ja siihen liittyvät asemat, tunnelit, sillat ja tiesuunnitelmat maakuntakaavan maastokäytävänä. Kyselyyn vastasi 394 henkilöä.

Kyselysivuilla tehtiin 1 150 paikannusta 9.10.–30.11.2018 välisenä aikana. Eniten vastaajia oli Lohjalta ja seuraavaksi eniten Salosta.  Paljon palautetta annettiin myös Lohjan ja Kirkkonummen alueista. Pääosa kyselyvastaajista oli alueen vakituisia asukkaita, mutta vastaajissa oli myös vapaa-ajan asukkaita ja alueella työskenteleviä. Miehet vastasivat kyselyyn aktiivisemmin kuin naiset. 

Yleisesti palautetta annettiin etenkin asemapaikkoihin ja radan sijoittumiseen liittyen. Lisäksi kommentoitiin hankkeen mahdollisia vaikutuksia luonnonympäristöön ja ihmisten elinoloihin sekä maisemaan. Osa vastaajista kokee hankkeen helpottavan päivittäistä liikkumista, osa taas on huolissaan hankkeen vaikutuksista asutukseen, luonnonympäristöön ja maisemaan. Kommentteja tuli runsaasti myös tiejärjestelyihin liittyen.

Veikkolan asemaa toivottiin lähemmäksi Veikkolan keskustaa ja asutusta. Lohjan alueella kommentoitiin eniten aseman sijaintia, ratalinjausta ja tiejärjestelyjä. Lisäksi ehdotettiin parempia asemapaikkoja sekä radan ja teiden linjaustoiveita. Salossa radan kommentoitiin vaikuttavan asumiseen ja alueiden virkistyskäyttöön. Radan linjausta toivottiin lähemmäs moottoritietä ja kauemmas järvistä ja asutuksesta. Tunneleista annettiin myönteistä palautetta, jonka lisäksi niitä toivottiin pidennettäviksi.  

Karttoja sekä tarkempaa tietoa kyselyn vastauksista ja hankkeesta löytyy Espoo-Salo-oikoradan hankesivuilta (https://vayla.fi/kaikki-hankkeet/espoo-salo-oikorata). Sivuilla on mahdollista myös ilmoittautua hankkeen postituslistalle. Ilmoittautuneille lähetetään hankkeen uutiskirjeitä, kutsut yleisötilaisuuksiin ja tietoa muista osallistumismahdollisuuksista.

Lisätietoja

Projektipäällikkö Heidi Mäenpää, Väylävirasto (ent. Liikennevirasto), puh. 029 534 3819, [email protected]

Espoo–Lohja -välin projektipäällikkö Seppo Veijovuori, Sitowise Oy, puh. 020 747 6057, [email protected]

Lohja–Suomusjärvi -välin projektipäällikkö Kari Fagerholm, Pöyry Finland Oy, puh. 0400 289920, [email protected]

Suomusjärvi–Salo -välin projektipäällikkö Markku Salo, Ramboll Finland Oy, puh. 0400 711 261, [email protected]

Liitteet

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta