Hyppää sisältöön

Valtatie 3 parantaminen Kylänpään, Torstilan, Käyppälän, Suorttilan, Perälän ja Rudon kohdalla, Laihia

Tiehanke Suunnitteilla Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa

Valtatie on suunnitteluosuudella paikoin kapea, mutkainen ja mäkinen. Tiellä on tiheästi järjestelemättömiä liittymiä. Nelihaaraisia tasoliittymiä on paljon. Osasta liittymiä puuttuvat kääntymiskaistat tai väistötilat. Tien kapeus aiheuttaa ongelmia myös kevyelle liikenteelle  tienvarsiasutusjaksoilla. Valtatie 3 toimii taajamakohteissa myös paikallisen liikenteen yhteytenä, joka aiheuttaa ongelmia sekä valtakunnalliselle että paikalliselle liikenteelle. Tien nopeusrajoitus on 100 km/h. Taajamien kohdalla ja liittymäalueilla nopeusrajoitus on 80 km/h. 

Suunnitelman sisältö

Suunnitelma sisältää valtatielle 3 tehtäviä geometrian parantamisia, kanavointeja, väistötiloja, kevyen liikenteen alikulkuja, kevyen liikenteen väyliä ja yksityistiejärjestelyjä. Kohteittain eriteltynä toimenpiteet ovat seuraavia.

Kylänpää

  • Valtatien geometrian parantaminen, liittymäjärjestelyjä.
  • Liittymien poistamisen takia rakennetaan rinnakkaistie, josta liittymä valtatielle Jurvantien kautta. Valtatielle tehdään vasemmalle kääntymiskaistat. Jurvantien liittymään tulppasaareke.
  • Pysäkkien parantaminen, Vaasan suunnan pysäkki muutetaan ns. korkeatasoiseksi pysäksi (pyörä- ja autoparkki).
  • Valaistuksen uusiminen.
  • Kylänpään koulun kohdalle tehdään kevyen liikenteen alikulku valtatien 3 ali. Pysäkit parannetaan.

Torstila

  • Nelihaaraliittymään tehdään vasemmalle kääntymiskaistat. 
  • Valtatien linjausta korjataan. Alueella tehdään yksityistiejärjestelyjä. 
  • Pysäkit parannetaan.

Käyppälä

  • Alueella tehdään yksityistiejärjestelyjä. Nykyisiä kevyen liikenteen väyliä levennetään ajoneuvoliikenteelle. 
  • Mt 17623 kohdalle tehdään väistötila.
  • Kiertokujalle tehdään uusi linjaus.
  • Pysäkit parannetaan.

Suorttila

  • Suorttilantien kohdalle tehdään väistötila.
  • Länsipuolella tehdään yhteys Naskalintiestä Uurmaakarintielle. Itäpuolella kevyen liikenteen väylä levennetään myös ajoneuvoliikenteelle.
  • Pysäkit parannetaan.

Perälä

  • Nelihaaraliittymään tehdään vasemmalle kääntymiskaistat.
  • Mt 17641 liittymään tehdään tulppasaareke, tie päällystetään kaavatiehen saakka.
  • Perälän alikulkukäytävä parannetaan.
  • Pysäkit parannetaan.

Laihia

  • Valtatielle 3 tehdään kevyen liikenteen alikulku ja siihen liittyvä kevyen liikenteen väylä.

Hulmi

  • Huoltoasemien kohdalle tehdään vasemmalle kääntymiskaistat. Huoltoasemien liittymiä parannetaan.
  • Hulmin alikulkukäytävä pidennetään.
  • Pysäkit parannetaan, Vaasan suunnan pysäkki muutetaan ns. korkeatasoiseksi pysäksi (pysäkkikatos ja polkupyöräteline).
Hulmin kohtaan tehdään 2019 uusi tiesuunnitelma, jossa esitetään muutoksia toimenpiteisiin. Suunnitelma on hallinnollisessa käsittelyssä.
  • Valtatien länsipuolelle rinnakkaistie välille Potila - Hulmi. 
  • Potilantien liittymistä valtatielle siirretään Hulmin kohdalle.
  • Nykyinen maantieyhteys valtatieltä Laihianjoen yli Rudontielle jätetään kevyen liikenteen käyttöön ja rakennetaan uusi tieyhteys ja jokisilta asemakaavan mukaiseen paikkaan huoltamon viereen.
  • Suunnitelmassa esitetään rakennettavaksi huoltoaseman pohjoispuolelle valtatielle eritasoliittymä. 

Ruto

  • Rudon kohdalle tehdään vasemmalle kääntymiskaistat, liittymiin tulppasaarekkeet.
  • Rudon vesistösiltaa levennetään.
  • Molemmin puolin valtatietä yksityistiejärjestelyjä. 
  • Pysäkit parannetaan, Vaasan suunnan pysäkki varustetaan autoparkilla, pysäkkikatoksella ja polkupyörätelineellä.

Valaistus parannetaan koko suunnitteluosuudella.

Vaikutukset

Toimenpiteet parantavat liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuus paranee. Valtatien parantamiseen liittyvä muun tieverkon kehittäminen parantaa paikallisverkon yhteyksiä. Risteysonnettomuudet vähenevät ja peräänajoriski pienenee. Yksityis- ja maatalousliittymien poistaminen vähentää liittymäonnettomuuksien määrää. Kevyen liikenteen olosuhteet paranevat kevyen liikenteen väylien ja alikulkukäytävien rakentamisen myötä.

Jatkotoimenpiteet

Toimenpiteiden toteuttaminen odottaa rahoituspäätöstä. Ennen toteutusta laaditaan vielä yksityiskohtainen rakennussuunnitelma.