Hyppää sisältöön

Vt5 Mikkeli–Nuutilanmäki -hankkeen rakennustyöt alkavat Mikkelissä

Julkaistu 12.04.2018

Viitostien parantamisurakka Mikkelistä Juvaa kohti jatkuu. Viime viikolla aloitettiin maanrakennustyöt Mikkelin ja Juvan rajalla, Huuhanahossa, josta edetään kohti Mikkeliä. Työt Mikkelissä alkavat maanantaina 16.4. Tuppuralan eritasoliittymän alueella.
 
Kevyt liikenne ohjataan uusille reiteille Tuppuralassa
 
Siltatöistä johtuen kevyt liikenne tullaan siirtämään uusille reiteille Paukkulan alikulkukäytävän 18.4. tapahtuvan sulkemisen myötä. Paukkulan alikulkukäytävä puretaan uusien ramppien rakentamisen takia ja kevyelle liikenteelle rakennetaan uusi kulkureitti. Muutokset tulevat vaikuttamaan kevyen liikenteen kulkuun alueella vuoden ajan. Työskentelyajan pituus johtuu pohjamaan pehmeydestä, minkä vuoksi sillan pohjaa joudutaan esikuormittamaan painumien ehkäisemiseksi jopa vuoden ajan.
 
Viitostien alitus sujuu entiseen malliin
 
Kevyt liikenne opastetaan uusille reiteille oheisen karttakuvan mukaisesti. Uusitut, viitostien alittavat Tuppuralankadun ja Graanin alikulkukäytävät pysyvät toiminnassa. Kiertoreitti ohjataan kulkemaan Suomen Nuoriso-opiston länsipuolelta.
 
Valtatie 5 Tuppuralan ja Nuutilanmäen välillä rakennetaan nelikaistaisena, keskikaiteellisena tienä, jonka liittymät toteutetaan eritasoliittyminä. Tie sijoittuu tällä osuudella pääosin uuteen maastokäytävään ja nykyinen valtatie jää rinnakkaistieksi.
 
Lisätiedot
 
Projektipäällikkö Harri Liikanen, Liikennevirasto, puh. 029 534 3007, [email protected]
Projektijohtaja Harri Korhonen, Destia Oy, puh. 0400 943 596, [email protected]
 
Hanke verkossa
 
liikennevirasto.fi/vt-5-mikkeli-juva
facebook.com/vt5mikkelijuva
Kuvia hankkeesta (Flickr)
 
Nuutilanmäki–Juva-osuuden muutossuunnittelu aloitettiin syksyllä 2017 ja osuuden rakennustyöt alkavat vuoden 2019 aikana. Osuuden Nuutilanmäki–Vehmaa parantamisen tavoitteena on saada myös tästä tiejaksosta suurelta osalta yhtä laadukas kuin Mikkeli–Nuutilanmäki. Vt 5 Mikkeli–Juva valmistuu pääosin vuonna 2020.

Liitteet

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta