Vt 4 Oulu-Kemi: Vaijerikeskikaiteet uusitaan Simossa
Julkaistu 29.4.2021 8.24
Vt 4:n parannustyöt Simossa jatkuvat Simon ja Viantienjoen eritasoliittymän välillä keskikaiteiden uusimisella. Työt käynnistyvät maanantaina 3.5.2021 ja jatkuvat kesäkuun ensimmäiselle viikolle saakka.
Nykyinen vaijerista tehty 3,8 km pituinen, osittain vaurioitunut keskikaideosuus puretaan ja korvataan uudella putkipalkkikaiteella toukokuun ja kesäkuun alun välillä.
Keskikaidetyön ajaksi työskentelyalueella on nopeusrajoitus 50 km/h. Työn aikana liikenteen käytössä on vain yksi ajokaista kumpaankin suuntaan. Ohituskaista otetaan työskentelyalueeksi ja pois liikenteen käytöstä. Työalueen pituus on 4 km.
Vaijerikaide korvataan putkipalkkikaiteella korjausten helpottamiseksi
Väyläviraston projektipäällikkö Keijo Heikkilän mukaan vaijerikaideosuuden korjaaminen onnettomuustilanteiden jälkeen on osoittautunut ongelmalliseksi. Vaijerikaiteiden varaosien huono saatavuus on pidentänyt korjausaikoja. Erityisesti silloin kun vaijeri on jouduttu katkaisemaan, on myös nopeusrajoituksia pitänyt alentaa ohituskaistoilla.
– Kun nopeutta joudutaan laskemaan sadasta kilometristä kahdeksaankymmeneen kilometriin tunnissa, eivät ohituskaistat toimi enää tarkoituksenmukaisesti. Jotta liikennehaitta olisi tulevaisuudessa mahdollisimman lyhyt, päätettiin vaijeri korvata putkipalkkikaiteella, Heikkilä toteaa.
Jatkossa uuden palkkikaiteen korjaaminen on helpompaa, varaosia on paremmin saatavilla ja korjaus voidaan tehdä vain lyhyelle vaurioituneelle osuudelle.
Hankkeen etenemisestä saa ajantasaista tietoa hankkeen verkkosivuilta ja Facebook-sivuilta.
http://www.vayla.fi/vt4oulu-kemi
https://www.facebook.com/vt4oulukemi/
Lisätietoja:
Keijo Heikkilä
Projektipäällikkö, Väylävirasto
Puh. 029 5343 582
[email protected]
Vt 4 on yksi Suomen valtaväylistä ja sen parantaminen välillä Oulu-Kemi sisältää työkohteita Kempeleessä, Oulussa, Iissä ja Simossa. Hankkeen toimenpiteillä parannetaan liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä elinkeinoelämän kuljetusten toimintavarmuutta. Hankkeen kustannusarvio on 170 Meur, josta kuntien osuus on noin 30 miljoonaa euroa. Työt ajoittuvat vuosille 2017–2021.
Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta