Hyppää sisältöön

Vt 4 Oulu-Kemi: Kiiminkijoen ylittävän sillan liikenne ohjataan uudelle sillalle 7.4. alkaen

Julkaistu 1.4.2021 8.35

 

Vt 4 Kiiminkijoen ylittävän Allikon sillan leventämistöiden johdosta liikenne on kulkenut marraskuusta lähtien varasillalla. Varasilta puretaan ennen kevättulvaa ja liikenne siirretään uuden sillan itäpuoliskolle keskiviikkona 7.4. Käytössä on yksi kaista molempiin suuntiin ja alennetut nopeusrajoitukset, kuten tälläkin hetkellä. 

- Varasillan purkutyöt kestävät parisen viikkoa. Ennen purkutöiden aloitusta liikenne ohjataan uudelle sillalle, joka otetaan käyttöön väliaikaisella pinnoitteella. Uuden sillan eristys ja päällystäminen tehdään kahdessa vaiheessa eli toinen puoli kerrallaan. Ensimmäisenä tehdään sillan länsipuolen pintarakenteet valmiiksi, kertoo Destia Oy:n projektijohtaja Risto Lippo

Länsipuoliskon eristys- ja päällystystyöt valmistuvat toukokuun puolivälin aikoihin. Tämän jälkeen käynnistyy itäpuolen viimeistely, jolloin liikenne ohjataan vuorostaan valmiille länsipuoliskolle. Kokonaisuudessaan urakka valmistuu heinäkuussa.

- Varasillan purkamisella saadaan mahdollisen ison tulvan aiheuttamien ongelmien riski poistettua. Liikenteen ohjaaminen uuden sillan kannelle tuo sillan viimeistelytöihin vaiheistusta, mutta se on joka tapauksessa viime syksyllä käytössä olleeseen pidempään kiertotiehen verrattuna liikenteelle ja varsinkin alueen asukkaille pienempi häiriö, Väyläviraston projektipäällikkö Jukka Päkkilä taustoittaa tilannetta.

Hankkeen etenemisestä saa ajantasaista tietoa hankkeen verkko- ja Facebook-sivuilta:

http://www.vayla.fi/vt4oulu-kemi

https://www.facebook.com/vt4oulukemi/

Lisätietoja:

Jukka Päkkilä

Projektipäällikkö, Väylävirasto

Puh. 029 534 3755

[email protected]

Risto Lippo

Projektijohtaja, Destia Oy (Vt 4 Kiiminkijoen ylittävän sillan leventäminen)

Puh. 040 5836128

[email protected]

Vt 4 on yksi Suomen valtaväylistä ja sen parantaminen välillä Oulu-Kemi sisältää työkohteita Kempeleessä, Oulussa, Iissä ja Simossa. Hankkeen toimenpiteillä parannetaan liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä elinkeinoelämän kuljetusten toimintavarmuutta. Hankkeen kustannusarvio on 173 Meur, josta kuntien osuus on noin 30 miljoonaa euroa. Työt ajoittuvat vuosille 2017–2021.

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta