Hyppää sisältöön

Vt 4 Kirri-Tikkakoski moottoritien kehitysvaiheen urakoitsijaksi valittiin Destia

Julkaistu 23.09.2018

Liikennevirasto on valinnut valtatien 4 Kirri-Tikkakoski moottoritien kehitysvaiheen urakoitsijaksi Destian.

Toukokuussa 2018 käynnistetty STk-urakan tarjousvaihe saatiin päätökseen perjantaina 21.9.2018. Suunnittele ja toteuta -muotoisen urakkamallin, joka sisältää kehitysvaiheen, tarjouskilpailun voittajaksi valikoitui kolmen tarjoajan joukosta Destia Oy.

”Tarjouskilpailu oli erittäin tasokas, mihin varmasti osaltaan vaikutti myös antoisaksi osoittautunut vuorovaikutus tarjoajien kanssa”, sanoo projektipäällikkö Jarmo Niskanen Liikennevirastosta.

Vt4 Kirri-Tikkakoski hankkeessa valtatietä 4 parannetaan moottoritienä välillä Kirri-Tikkakoski Jyväskylä ja Vehniä Laukaa noin 16 kilometrin matkalta. Tiehanke on saanut rahoituksen Suomen valtion budjetissa 2018. Liikennemäärä Kirrin kohdalla on noin 20 000 ajoneuvoa päivässä, joten moottoritie on kovin odotettu parannus niin jyväskyläläisille, kuin kaikille muille Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä kulkeville.

Urakkamuoto tarkkaan harkittu

Uutta moottoritiehanketta on valmisteltu yhdessä Liikenneviraston ja infra-alan toimijoiden kanssa jo helmikuussa 2018 pidetystä hankintaseminaarista asti.

Hankkeessa käytettävän STk-urakkamuodon selkeä etu on, että kehitysvaiheessa voidaan jakaa riskejä tilaajan ja palveluntuottajan kesken. Malli myös mahdollistaa sen, että urakoitsija voi kehittää innovatiivisia ratkaisuja ja esimerkiksi löytää kustannussäästöjä hankkeelle. STk-urakka jakautuu kahteen vaiheeseen, kehitysvaiheeseen ja sitä seuraavaan optiona olevaan toteutusvaiheeseen. Kehitysvaiheessa tilaaja ja urakoitsija pyrkivät kehittämään lopputuotteena syntyvää tuotetta yhteisesti teknis-taloudellisesti rakenteiden elinkaari ja urakan riskit huomioiden. STk-mallin k-kohta, eli kehitysvaihe, kestää noin 3-4 kuukautta, ja sen päätteeksi urakoitsija luovuttaa tilaajalle alustavan rakennussuunnitelman.

”Olemme erittäin mielissämme tästä yhteistyöstä, jossa Destian monipuolinen osaaminen pääsee oikeuksiinsa. STk-malli on meistä hyvä ja järkevä toteutustapa, sillä siinä päästään yhdistämään tilaajan ja urakoitsijan osaaminen sekä yhdessä hakemaan ne oikeat ratkaisut, jotka ovat myös taloudellisesti järkeviä”, sanoo projektijohtaja Jukka-Pekka Saikkonen Destiasta.

Kuvassa vasemmalta projektijohtaja Jukka-Pekka Saikkonen Destialta kättelee projektipäällikkö Jarmo Niskasta Liikennevirastosta ja tarjouspäällikkö Anttoni Tiainen Destiasta kättelee projektipäällikkö Jarmo Nirhamoa Liikennevirastosta.

Kehitysvaiheen päätyttyä tilaaja tekee päätöksen toteutusvaiheeseen siirtymisestä tai option käyttämättä jättämisestä. Mikäli kehitysvaihe siirtyy toteutusvaiheeseen, itse moottoritien rakentaminen voidaan aloittaa vuoden 2019 alkupuolella. Joitain valmistelevia toimenpiteitä aloitetaan kuitenkin heti urakkasopimuksen allekirjoituksen jälkeen, kuten johto- ja kaapelisiirtojen valmistelut ja puunpoisto.

 

Lisätiedot:

 

Projektijohtaja Ari Mäkelä, Liikennevirasto, puh. 0295 34 3567, [email protected]  

Projektipäällikkö Jarmo Niskanen, Liikennevirasto, puh. 0295 34 3127, [email protected]

Projektijohtaja Jukka-Pekka Saikkonen, Destia, puh. 040 559 3775 tai [email protected]  

 

Seuraa hanketta:

www.liikennevirasto.fi/vt4-kirri-tikkakoski

https://www.facebook.com/vt4kirritikkakoski/

 

Kirri- Tikkakoski -hankkeen tavoitteena on valtatie 4 parantaminen moottoritienä välillä Kirri-Tikkakoski Jyväskylä ja Vehniä Laukaa. Tavoitteena on mahdollisimman hyvä liikenteellinen palvelutaso ja turvallisuus, tasalaatuiset ajo-olosuhteet, matka-aikojen ennakoitavuus sekä kuljetusten toimintavarmuus. Tavoiteaikataulun mukaisesti rakennustyöt käynnistyvät alkuvuodesta 2019 ja uusi valtatie 4 Kirri-Tikkakoski otetaan vaiheittain liikenteelle 2022 mennessä ja se valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2023.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta