Vt 4 Kirri–Tikkakoski: Moottoritie välillä Kirri–Tikkakoski ja Vehniä valmistui
Julkaistu 20.12.2022 8.43
Valtatien 4 parantaminen moottoritienä välillä Kirri–Vehniä on valmistunut. Toukokuussa 2019 aloitetun Väyläviraston Vt 4 Kirri–Tikkakoski -hankkeen myötä alueen liikenteen palvelutaso ja turvallisuus paranivat, ajo-olosuhteet tasalaatuistuivat ja matka-aikojen ennakoitavuus helpottuu. Lisäksi kuljetusten toimintavarmuus vahvistuu.
Uusi 16 kilometrin pituinen moottoritie Kirristä Vehniälle saatiin liikenteen käyttöön kahdeksan kuukautta etuajassa joulukuussa 2021. Nelostie on Suomen tärkeimpiä raskaan liikenteen pääväyliä, ja moottoritie onkin odotettu parannus niin jyväskyläläisille, kuin kaikille muille Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä kulkeville.
”Uusi moottoritie vastaa hyvin Jyväskylän ja koko Keski-Suomen kasvaviin liikennemääriin. Se parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta merkittävästi. Lisäksi valtatie edistää maankäyttöä Jyväskylän kaupungin elinkeinoelämän ja asuinrakentamisen tarpeisiin. Moottoritie parantaa Jyväskylän pohjoispuolisten alueiden saavutettavuutta, lyhentää matka-aikoja ja mahdollistaa Lintukankaan alueen kehittymisen merkittäväksi logistiikan ja tuotannon keskittymäksi”, sanoo Väyläviraston pääjohtaja Kari Wihlman.
Myös tavaraliikenteen toimintavarmuus ja matka-aikojen ennustettavuus paranivat uuden tien myötä.
Tiehankkeesta vastasi Väylävirasto. Hankkeen budjetti oli 141,9 miljoonaa euroa, josta Jyväskylän kaupungin osuus oli 2,9 miljoonaa euroa. Pääurakoitsijana toimi Destia Oy.
Kokonaisuudessaan hanke valmistuu vuoden 2023 loppuun mennessä viimeistelytöiden jälkeen. Viimeinen päällystekerros tehdään vuosina 2025–2026.
Urakkamuoto mahdollisti taloudellisesti järkevät ratkaisut
Hanke on tehty suunnittele ja toteuta -urakkamallilla, johon kuuluu olennaisena osana kehitysvaihe. Siitä oli selkeää etua, koska kehitysvaiheessa tiesuunnitelman ratkaisuja voitiin kehittää edelleen sekä rakentamisen määräriskejä pienentää.
STk-malli mahdollisti myös sen, että tilaaja ja urakoitsija pystyivät yhteistyössä kehittämään innovatiivisia ratkaisuja ja löytämään kustannussäästöjä kehittämällä mallipohjaista toteuttamistapaa, laadunvalvontaa sekä raportointimenettelyjä.
Hankkeessa pyrittiin myös korkeaan materiaalien kierrätysasteeseen, joten kaikki purettavat rakenteet hyödynnettiin uusissa tie- ja muissa rakenteissa.
"Urakkamalli ja sen sallima kehittäminen vaikuttivat siihen, että säästöillä saatiin rakennettua moottoritietä ja rinnakkaistietä Vehniälle saakka. Myös Vehniän eritasoliittymä toteutettiin hankkeessa, kertoo projektipäällikkö Jarmo Niskanen Väylävirastosta.
Turvallisempi ja sujuvampi liikenne kaikille tienkäyttäjille
Kirrin kohdalla liikennemäärä on vuorokaudessa 20 000 ajoneuvoa, josta raskasta liikennettä on 15 prosenttia.
Hankkeessa rakennettiin uutta moottoritietä 16 kilometriä, viisi uutta eritasoliittymää sekä parannetaan yksi eritasoliittymä. Rinnakkais- ja poikittaisväyliä rakennettiin 22 kilometriä sekä jalankulku- ja pyöräilyväyliä yli 25 kilometriä. Yksityisteitä rakennettiin ja parannettiin yhteensä 15 kilometriä.
Valtatie 4 Kirristä Vehniälle on 16 kilometrin pituinen. Sen vierellä kulkeva rinnakkaistie jäi asutuksen liityntäväyläksi ja moottoritiellä kiellettyjen hitaiden ajoneuvojen reitiksi. Uusia pyöräilyn ja jalankulun väyliä rakennettiin yli 25 kilometriä, suurin osa rinnakkaisväylän yhteyteen.
Tikkakosken eritasoliittymän erikoisuutena on pisaran muotoiset kiertoliittymät. Muoto parantaa liittymän ja rampeilta tulevan liikenteen toimivuutta ja liikenneturvallisuutta.
Rinnakkais- ja poikittaisväyliä rakennettiin 22 kilometriä. Kuvassa on poikittaisväylä Uuraisen suuntaan.
Vt 4 Kirri–Tikkakosken valmistujaisvideo 2022:
https://youtu.be/Zven8WcBabk
Videon lähde: Väylävirasto.
Lisätiedot:
Jarmo Niskanen, projektipäällikkö, Väylävirasto, puh. 0295 34 3127, [email protected]
Seuraa hanketta:
www.vayla.fi/vt4-kirri-tikkakoski
www.facebook.com/vt4kirritikkakoski
Kirri–Tikkakoski-hankkeen tavoitteena oli valtatien 4 parantaminen moottoritienä välillä Kirri–Tikkakoski Jyväskylä ja Vehniä Laukaa. Tavoitteena oli mahdollisimman hyvä liikenteellinen palvelutaso ja turvallisuus, tasalaatuiset ajo-olosuhteet, matka-aikojen ennakoitavuus sekä kuljetusten toimintavarmuus.
Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta